Baswaren strategia vuosille 2015-2018


Basware Oyj, pörssitiedote, 23.1.2015 klo 13:00

Baswaren strategia vuosille 2015-2018

Baswaren hallitus ja yhtiön johto ovat päivittäneet yhtiön strategiaa ja
tavoitteita seuraavalle 4-vuotiskaudelle. Keskeiset strategiset tavoitteet ovat:
250 miljoonaa välitettyä transaktiota ja jatkuvien tuottojen osuuden
kasvattaminen 80 prosenttiin liikevaihdosta tilikaudella 2018. Yhtiö tavoittelee
strategiakaudella myös vuodesta 2016 lähtien yli 10 prosentin orgaanista
liikevaihdon vuotuista kasvua ja yli 10 prosentin liikevoittomarginaalia.

Baswarella on alan johtava tuote- ja palveluportfolio, joka kattaa hankinnasta
maksuun- ja verkkolaskutusratkaisujen lisäksi innovatiiviset, uudet
rahoituspalvelut kaikenkokoisille organisaatioille, kaikkialla maailmassa.

Network Services -liiketoiminnan odotetaan kasvavan voimakkaasti
strategiakaudella. Solution Services -liiketoiminnan odotetaan kasvavan
kohtalaisesti ja kannattavuuden olevan hyvällä tasolla, mikä luo vahvan perustan
yhtiön kasvulle. Vuonna 2014 käynnistetty Financing Services -liiketoiminta
laajentaa Baswaren palvelutarjoamaa entisestään ja liiketoiminnan ennakoidaan
käynnistyvän vuoden 2015 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla.

Baswaren aseman vahvistaminen päämarkkina-alueilla ja asiakasuskollisuus ovat
koko yhtiötä koskevia tavoitteita. Strategiassa painotetaan maailmanlaajuista
kasvua sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Strategian painopistealueita
ovat Basware Commerce Network -verkoston kasvun kiihdyttäminen ja
transaktiomäärien maksimointi, uusien rahoitukseen liittyvien
lisäarvopalveluiden luominen ja tarjoaminen verkoston kautta sekä hankinnasta
maksuun (P2P) -ratkaisujen maailmanlaajuisen markkinajohtajuuden säilyttäminen.

Networks Services -liiketoiminta-alue panostaa transaktiomäärien maksimointiin
tähtääviin toimenpiteisiin, joita ovat muun muassa uusien
virtuaalioperaattorikumppanien hankinta ja toimittaja-aktivoinnin tehostaminen
sekä verkkolaskutuspalveluiden saatavuuden nostattaminen automatisoinnilla,
hyödyntämällä digitaalista markkinointia ja myyntikanavia entistä laajemmin.
Basware jatkaa verkoston laajentamista strategiansa mukaisesti myös
yritysostoin.

Solution Services -liiketoiminta-alueen painopisteenä oleva P2P-tarjoama ja sen
toimitus- ja myyntiorganisaatio ovat hyvässä valmiudessa hyödyntämään Alusta-
teknologiaa. Yhtiö jatkaa P2P-tarjoamansa toimittamista sekä SaaS- että
lisenssipohjaisesti, mutta odottaa suurimman osan uudesta liiketoiminnasta
olevan SaaS-malliin perustuvaa.

Baswaren Financing Services tarjoaa uusia, innovatiivisia rahoitusratkaisuja
kaikenkokoisille yrityksille yhdistäen laskuautomaation rahoitukseen, ostajat ja
myyjät yhdistävän Basware Commerce Network -verkoston välityksellä.
Rahoituspalveluja tarjotaan yhteistyössä valittujen kumppanien kanssa. Verkoston
suuri volyymi ja transaktioiden määrän nopea kasvu luovat vahvan perustan
reaaliaikaisten ja nykyistä helppokäyttöisempien ja kustannustehokkaampien
palvelujen tarjoamiselle.

Basware jatkaa myynti- ja markkinointimallinsa uudistamista. Suoramyynnin ja
markkinoinnin toimenpiteet kohdennetaan vielä aiempaakin tarkemmin valikoituihin
segmentteihin ja kohdeyrityksiin. Yhtiö jatkaa monikanavaisten digitaalisten
palvelujen käytön laajentamista markkinoinnissa, myynnissä ja asiakaspalvelussa.
Panostukset kanavakumppanien hankintaan ja liiketoiminnan tukemiseen jatkuvat.

Tuote- ja palveluvalikoiman kehitys tähtää pilvipohjaisten ratkaisujen sekä
verkkolaskutus- ja verkkohankintapalvelujen käyttöönoton nopeuttamiseen tuote-
ja prosessiparannuksilla ja niiden tarjoamiseen verkossa, mikä parantaa
tehokkuutta ja kannattavuutta.

Lisätietoja:

Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj
Puh. 040-480 7098

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.basware.fi

[HUG#1889068]