Vihreää valoa TeliaSoneralle Tele2:n Norjan toimintojen ostamiseksi


Norjan kilpailuviranomainen hyväksyy TeliaSoneran liiketoimen Tele2:n Norjan
toimintojen ostamiseksi. Yhtenä myönnytyksenä hyväksymisen varmistamiseksi
liiketoimelle Network Norwayn asiakaskunta myydään ICE:lle. TeliaSonera ja Tele2
ovat sopineet siitä, että hintaa tarkistetaan tämän vuoksi alaspäin 5,1 mrd:sta
4,5 mrd:iin Ruotsin kruunuun. Hinta on velaton. Samalla TeliaSonera toistaa
tavoitteensa, että 98 prosenttia norjalaisista on 4G-verkon piirissä jo ensi
vuonna – eli kaksi vuotta aikaisemmin kuin viestintäviranomainen edellyttää.
– Olen iloinen siitä, että viestintäviranomainen näkee tämän liiketoimen
mukanaan tuomat edut. Tästä on hyötyä meidän ja Tele2:n asiakkaiden lisäksi koko
Norjalle. Meistä tulee vahvempi ja uskottavampi vaihtoehto Telenorille sen
kotimarkkinoilla, ja nopeutamme nyt entisestään mobiili-internetin
laajentamista, sanoo TeliaSoneran toimitusjohtaja Johan Dennelind.

Tarkoitus on, että jo tulevana kesänä 4,5 miljoonalla norjalaisella – 90
prosentilla maan väestöstä – ja 370 kunnalla olisi käytettävissään 4G
TeliaSoneran verkossa. TeliaSoneran tavoite on, että 98 prosentille maan
väestöstä voidaan tarjota pääsy nopeaan mobiili-internetiin oleellisesti
nopeammin, kuin mitä Norjan vastuullinen viranomainen Nkom edellyttää.

Neuvottelut kilpailuviranomaisen kanssa ovat sujuneet rakentavassa hengessä, ja
ne ovat tähdänneet kilpailun varmistamiseen matkaviestinmarkkinoilla. Myös
kolmannella toimijalla on nyt mahdollisuudet vakiinnuttaa asemansa Norjassa.

Osana sopimusta TeliaSonera on tehnyt sopimuksen matkaviestinoperaattori ICE:n
kanssa osin kansallisesta verkkovierailusta ja osin puheviestintäratkaisuja
yrityksille tarjoavan Network Norwayn asiakaskunnan sekä myynti- ja
markkinointiorganisaation myynnistä. Network Norway on osa Tele2:ta, ja sillä on
noin 90 000 yritysliittymää. Ennen kaikkea Network Norwayn myynnin seurauksena
Tele2:n Norjan toimintojen arvo laskee 5,1 mrd:sta 4,5 mrd:iin Ruotsin kruunuun.

Uudet ehdot eivät muuta kustannussynergioita, vaan niiden arvioidaan edelleen
olevan vähintään 800 milj. kruunua vuositasolla. Vaikutukset näkyvät
täysimääräisinä vuoden 2016 jälkipuoliskolla. Yhdistämiskustannukset ovat
edelleen 250–450 milj. kruunua, ja lisääntyvän liikenteen hoitamisen
edellyttämien investointien arvioidaan olevan 350 milj. kruunua, josta 140 milj.
kruunua kirjattiin vuonna 2014.

TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedotteen Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen
om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä
annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tiedote
on annettu julkaistavaksi 5.2.2015 klo 09.00 (CET).

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta, +46 771 77 58 30,
press@teliasonera.com, tai TeliaSonera
Newsroom (http://www.teliasonera.com/en/newsroom/)-sivuiltamme internetistä, ja
voit myös seurata meitä Twitterissä:
@TeliaSoneraAB (https://twitter.com/TeliaSoneraAB).

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat
lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat
lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti
tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne
liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista
tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi
olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti
esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi
vaikuttaa.

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja
Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan
lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä
viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena
on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori
tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä
kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava
tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna
2013 TeliaSoneran liikevaihto oli 101,7 mrd. kruunua, käyttökate 35,6 mrd.
kruunua ja osakekohtainen tulos 3,46 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan
NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta
www.teliasonera.com.

Attachments

02057110.pdf