Elektrobit Oyj:n (EB) hallitus on hyväksynyt suunnitelman yhtiön osittaisjakautumisesta, aikoo listata uuden Bittium Oyj:n pörssiin ja on päivittänyt liiketoimintasegmenttien strategisia linjauksia


Pörssitiedote

Julkaisuvapaa 19. helmikuuta 2015 kello 8.01

Tätä tiedotetta ei saa julkistaa, jakaa tai toimittaa Australiaan, Kanadaan tai
Japaniin.



Elektrobit Oyj:n (EB) hallitus on hyväksynyt suunnitelman yhtiön
osittaisjakautumisesta, aikoo listata uuden Bittium Oyj:n pörssiin ja on
päivittänyt liiketoimintasegmenttien strategisia linjauksia

  * Elektrobit Oyj:n (EB) hallitus on 18.2.2015 hyväksynyt yhtiön
    osittaisjakautumista koskevan jakautumissuunnitelman
  * Samalla hallitus on päivittänyt liiketoimintasegmenttien strategisia
    linjauksia ja taloudellisia tavoitteita vuosille 2015 - 2017
  * Suunnitelman mukaan EB:n Wireless-liiketoimintaan liittyvät varat ja velat
    siirtyvät jakautumisessa syntyvälle uudelle yhtiölle Bittium Oyj:lle
    ("Bittium"), jonka osakkeet on tarkoitus listata Nasdaq Helsingin
    pörssilistalle
  * EB:n Automotive-liiketoiminta jäisi Elektrobit Oyj:öön, jonka pörssilistaus
    jatkuisi jakautumisen jälkeen
  * Jakautumisesta päättävä ylimääräinen yhtiökokous on alustavasti suunniteltu
    pidettävän 11.6.2015 ja jakautumisen suunniteltu voimaantulopäivä on
    30.6.2015
  * EB:n hallituksen jäsenet Jorma Halonen, Juha Hulkko, Seppo Laine, Staffan
    Simberg ja Erkki Veikkolainen, toimitusjohtaja Jukka Harju ja suurimpiin
    osakkeenomistajiin lukeutuvat Keskinäinen työeläkeyhtiö Varma, Keskinäinen
    Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Kai Hilden ja Eero Halonen, jotka edustavat
    yhteensä noin 48,4 % yhtiön osakkeista ja äänimäärästä (Euroclear Finland
    Oy:n pitämän arvo-osuusjärjestelmän mukaan 17.2.2015), ovat alustavasti
    ilmoittaneet suhtautuvansa myönteisesti järjestelyyn.

Jakautumisen tausta ja perusteet

Elektrobit-konsernin liiketoiminta on usean vuoden ajan jaettu kahteen
erillisinä liiketoimintasegmentteinä johdettuun tulosyksikköön, jotka ovat
Automotive ja Wireless. Näillä liiketoimintasegmenteillä on erilliset
strategiat, omat tuotteet ja erilliset asiakaskunnat. Niiden välillä on ollut
taloudelliselta merkitykseltään vain hyvin vähän yhteistä liiketoimintaa tai
yhteisiä asiakasprojekteja ja käytännössä liiketoimintasegmentit ovat toisistaan
riippumattomia. Liiketoimintasegmenttien kehitysvaiheet ovat erilaiset.
Automotive-liiketoimintasegmentissä EB on kasvuvaiheessa oleva autoteollisuuden
johtava ohjelmistotoimittaja ja Wireless-liiketoimintasegmenttiä rakennetaan
pitkän aikavälin kannattavaan kasvuun. Automotive-liiketoimintasegmentin
operatiivinen johto sijaitsee Saksassa ja Wireless-liiketoimintasegmentin
operatiivinen johto Suomessa. Osittaisjakautuminen selkeyttäisi edelleen näiden
erillisten segmenttien johtamista ja hallintoa. Elektrobit-konsernin nykyinen
yhtiörakenne vastaa liiketoimintasegmenttejä ja kumpikin segmentti muodostaa
oman alakonserninsa.

Sijoittajien näkökulmasta jakautuminen mahdollistaisi sijoitusten kohdistamisen
sijoittajaa nimenomaisesti kiinnostavaan yhden toimialan yhtiöön. Jakautumisella
tavoitellaan myös parempaa pitkän aikavälin arvonnousupotentiaalia
osakkeenomistajille, suurempaa osakkeiden likviditeettiä sekä mahdollisuutta
hajauttaa riskit kahteen erilliseen yhtiöön. Samalla esimerkiksi mahdollisten
yritysjärjestelyihin liittyvien osakevaihtojen välineenä voitaisiin käyttää
samalle toimialalle keskittyneen yhtiön osaketta, jonka markkina-arvo määräytyy
julkisessa kaupankäynnissä. Näin jakautuminen tarjoaisi kullekin
liiketoiminnalle nykyistä joustavammat mahdollisuudet oman
liiketoimintastrategian toteuttamiseen ja lisäisi yhtiöiden houkuttelevuutta
kumppanina mahdollisissa strategiaa tukevissa yritysjärjestelyissä. Jakautuminen
tarjoaisi mahdollisuuden kehittää eri toimialoilla toimivien segmenttien omia
brändejä erillisten yhtiöiden tarpeiden mukaisesti. Lisäksi jakautuminen saattaa
parantaa liiketoimintasegmenttien rahoitusmahdollisuuksia ja
kehittämismahdollisuuksia sekä selkeyttää ja yksinkertaistaa hallintomalleja.
Mahdollisten osakkeen arvonkehitystä tukevien henkilöstön osakepohjaisten
kannustinjärjestelmien toteuttaminen olisi jakautumisen jälkeen tehokkaampaa.

Molempien yhtiöiden liiketoiminta jatkuu ennallaan, joten suunniteltu
jakautuminen ei vaikuttaisi välittömästi asiakkaiden asemaan. Kummallakin
liiketoimintasegmentillä on oma asiakaskuntansa, ja EB uskoo, että pitkällä
aikavälillä erilliset yhtiöt pystyvät aiempaa paremmin keskittymään omiin
vahvuuksiinsa ja siten myös kehittämään asiakkailleen yhä parempia tuotteita ja
parantamaan omaa kilpailukykyään. Elektrobit-konsernin tase on vahva, mikä
edesauttaa jakautumisen toteuttamista molempien liiketoimintasegmenttien
tarpeiden mukaisesti. Jakautumisen toteutuessa sekä EB:n että siitä erotettavan
Bittiumin taseet antavat hyvän pohjan yhtiöiden toiminnalle ja kehittämiselle.

EB jakautumisen jälkeen ja Automotive-liiketoimintaa koskevat strategiset
linjaukset

Jakautumissuunnitelman mukaan EB jatkaisi nykyistä Automotive-liiketoimintaansa,
jossa yhtiö keskittyy ohjelmistoihin ja tarjoaa ohjelmistotuotteita ja
tuotekehityspalveluita autonvalmistajille, autoelektroniikkatoimittajille ja
muille autoteollisuuden toimittajille. Automotive-liiketoimintasegmentin
raportoitu liikevaihto oli 171,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 16,0 miljoonaa
euroa vuonna 2014. Yhtiön 19.2.2015 julkistama tilinpäätöstiedote vuodelta 2014
sisältää tarkempia tietoja Automotive-liiketoimintasegmentin toiminnasta ja
taloudellisesta asemasta.

EB:n hallitus on 18.2.2015 päivittänyt Automotive-liiketoimintasegmentin
strategisia linjauksia markkinoiden kehitystrendien ja omien suunnitelmiensa
mukaisesti.

Kansainvälisen automarkkinan odotetaan kasvavan 2-4% vuonna 2015 saksalaisen
Autoteollisuuden liiton (VDA, Verband der Automobileindustrie) sekä Euler
Hermesin ennusteiden mukaan. Henkilöautojen kysyntänäkymään liittyy enemmän
muutoksia aiheuttavia tekijöitä kuin vuosi sitten, erityisesti öljyn hinnan
jyrkän laskun ja maantieteellisten alueiden erilaisen taloudellisen kehityksen
osalta. Autonvalmistajat jatkavat kuitenkin investointeja autojen ohjelmistoihin
uusien automallien osalta ja ohjelmistotuotteiden ja -palvelujen markkinan
arvioidaan kasvavan vuonna 2015. Beryllsin "Tulevaisuuden
autoelektroniikkateollisuuden rakenne 2025" (Future Industry Structure of
Automotive (FAST) Electronics 2025) -tutkimus olettaa autoelektroniikan kasvavan
215 miljardista eurosta vuonna 2012 456 miljardiin euroon vuonna 2025 (CAGR 6%).

Autoteollisuuden ohjelmistomarkkinoille ja EB:lle muun muassa seuraavien
tekijöiden odotetaan luovan kasvua lähivuosina:

  * Suuri osa autojen innovaatioista toteutetaan elektroniikan ja ohjelmistojen
    avulla.
  * Autonvalmistajat kehittävät modulaarisia, kansainvälisille markkinoille
    suunnattuja tuotealustoja, mikä parantaa alustojen käytön skaalautuvuutta
    sekä kykyä hallita automallien ja niiden varianttien kasvavaa määrää.
  * Kuluttajat odottavat internetin ja langattomien laitteiden sisältämiä
    käyttäjäkokemuksia ja ominaisuuksien runsautta myös autoihin ja tästä syystä
    viihde- ja viestintäjärjestelmät tulevat yhä yleisemmiksi kaikkien
    hintaluokkien autoissa.
  * Liikkuvalla langattomalla yhteydellä varustellusta autosta on tulossa yksi
    eniten kasvavista internetyhteyden omaavista laitealustoista muiden
    langattomien kuluttajalaitteiden, kuten tablettien ja älypuhelinten
    joukossa.
  * Autoon langattomasti verkottuneiden (Connected Car) ratkaisujen ja
    pilviyhteyksien avulla autoihin on mahdollista tuoda uusia sovelluksia ja
    parempia toiminnallisuuksia, kuten esimerkiksi oikea-aikaiset liikennetiedot
    ja karttapäivitykset navigointiin.
  * EB:n ja Audin yhteisesti omistama yritys e.solutions GmbH jatkaa
    korkealaatuisten viihde- ja viestintäjärjestelmien ohjelmistojen
    kehittämistä Volkswagen-konsernin automalleihin ja e.solutionin kehittämiä
    ohjelmistoja otetaan käyttöön useissa uusissa automalleissa.
  * Ajamisen automatisointi on yksi toimialan avaintrendeistä ja merkittävä
    investointialue, jonka myötä tuleviin automalleihin ollaan kehittämässä
    uusia turvallisuutta lisääviä (Active Safety Systems) ja ajamista avustavia
    (Driver Assistance) toimintoja noudattaen autoteollisuuden toiminnallisen
    turvallisuuden (functional safety) vaatimuksia.
  * Elektroniikan ja ohjelmistojen kasvava monimutkaisuus lisää työtä
    tietoturvallisuusvaatimusten täyttävien ohjelmistojen kehittämisessä.

Markkinat ovat laajentumassa autojen sisäisistä ohjelmistoista ja niiden
kehitystyökaluista ratkaisuihin, joilla autot verkottuvat niiden ulkopuolella
sijaitseviin järjestelmiin ja palveluihin. Autojen verkottuminen mahdollistaa
muun muassa entistä automaattisemmin ohjautuvien autojen kehittämisen ja uusien
lisäarvoa tuovien palvelujen tarjoamisen autojen käyttäjille ja autoihin
liittyvien toimialojen yrityksille.

Automotive-liiketoimintasegmentissä EB keskittyy autojen sisäisiin
ohjelmistoihin ja pyrkii laajentamaan tarjontaansa autojen verkottumisessa
ympäristöönsä käytettäviin ohjelmistoihin ja niiden avulla tuotettaviin
palvelusovelluksiin. Asiakkailleen EB tarjoaa T&K-palveluiden ja omien
ohjelmistotuotteiden lisäksi asiakaskohtaisia ratkaisuja, joissa hyödynnetään
tuotealustoja ja teknologia- ja integrointiosaamista. Automaattisesti ohjautuvat
autot ovat esimerkki uusista sovelluksista, joiden toteuttamiseksi tarvittavia
teknologioita ja tuoteratkaisuja EB pyrkii tuomaan markkinoille. EB kehittää
tuotteita ja asiakaskohtaisia ratkaisuja myös yhteistyössä muiden, täydentäviä
ratkaisuja tarjoavien yritysten kanssa.  Yhteistyötä rakennetaan myös EB:n
Wireless-liiketoimintasegmentin kanssa lähinnä autoon verkottuvien ratkaisujen
osalta ja jakautumisen toteutuessa yhteistyön rakentaminen tulisi jatkumaan
Bittiumin kanssa.

EB:n tärkeimpiä asiakkaita ovat johtavat autonvalmistajat ja autojen
elektroniikkaosien toimittajat. EB pyrkii laajentamaan asiakaskuntaansa myös
yrityksiin, jotka tarjoavat autoihin liittyviä ohjelmistopohjaisia palveluita.
EB jatkaa kohdennettuja T&K-panostuksia omiin tuotteisiinsa ja
tuotealustoihinsa. Tulevien vuosien aikana EB pyrkii vähitellen kehittämään
liiketoimintamalliaan enemmän ohjelmistotuotteisiin ja verkottuneisiin
palveluihin pohjautuvaksi, mikä tulee hieman lisäämään liikevaihdon suoraa
riippuvuutta autojen tuotantomääristä. Asiakaskohtaisten tuotekehityspalveluiden
osuus liikevaihdosta tulee kuitenkin säilymään merkittävänä, koska autojen
ohjelmistot tyypillisesti räätälöidään kunkin asiakkaan ja automallin
vaatimusten mukaisesti. Vuonna 2014 EB:n ohjelmistoja sisältävien autojen
toimitusmääriin ja muiden myytyjen ohjelmistolisenssien määriin perustuvan
liikevaihdon (volyymipohjaisen liikevaihdon) osuus segmentin liikevaihdosta oli
noin 25 %. Osassa hankkeita asiakaskohtaisen tuotekehityksen kuluja ei voida
laskuttaa ainakaan täysimääräisinä tuotekehityksen aikana, vaan niitä
sisällytetään autojen toteutuvien tuotantomäärien mukaan maksettaviin
lisenssimaksuihin.  EB kehittää kumppanuuksia ja kartoittaa
yritysjärjestelymahdollisuuksia, jotka vahvistavat yrityksen kilpailukykyä ja
lisäävät markkinamahdollisuuksia.

EB:n Automotive-liiketoimintasegmentin taloudelliset tavoitteet ja kuluvan
vuoden ohjaus

EB:n Automotive-liiketoimintasegmentin taloudellisena tavoitteena vuosien
2015-2017 aikana on kasvattaa liikevaihtoa keskimäärin noin 15-20% vuosittain ja
saavuttaa liikevoittoa vuosittain keskimäärin 8-10% liikevaihdosta.

19.2.2015 yhtiön tilinpäätöstiedotteessa julkistettu Automotive-
liiketoimintasegmenttiä koskeva vuoden 2015 ohjaus kuuluu: Automotive-
liiketoimintasegmentissä odotetaan kysynnän yhtiön tuotekehityspalveluille ja
ohjelmistotuotteille jatkuvan hyvänä. Liikevaihdon kasvunopeuden odotetaan
olevan lähes edellisvuoden tasolla (liikevaihdon kasvu 24,0 % 2014) ja
liikevoiton odotetaan olevan vähintään samalla tasolla kuin edellisvuonna
(liikevoitto 16,0 miljoonaa euroa 2014).

Liikevoittoa koskeva ohjaus ei sisällä suunnitellusta osittaisjakautumisesta
aiheutuvia kertaluonteisia kuluja, jotka ovat jakautumisen toteutuessa yhteensä
arviolta noin 2 miljoonaa euroa vuoden 2015 aikana.

Bittium Oyj ja Wireless-liiketoimintaa koskevat strategiset linjaukset

Jakautumissuunnitelman mukaan EB:n Wireless-liiketoimintasegmentti erotetaan
jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnin yhteydessä perustettavaan Bittium-
nimiseen julkiseen osakeyhtiöön, jonka osakkeet samalla haetaan listattavaksi
Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Bittium tarjoaa langattoman teknologian
käyttöön perustuvia tuotteita, tuotealustoja, tuotekehityspalveluita ja
räätälöityjä ratkaisuja useilla eri toimialoilla toimiville yrityksille ja
viranomaisille.  Wireless-liiketoimintasegmentin raportoitu liikevaihto oli
53,0 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,0 miljoonaa euroa vuonna 2014. Vuoden 2014
liiketulos ilman kertaluontoisia eriä oli 0,5 miljoonaa euroa. EB:n tänään
julkistama tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 sisältää tarkempia tietoja Wireless-
liiketoimintasegmentin toiminnasta ja taloudellisesta asemasta.

EB:n hallitus on 18.2.2015 päivittänyt Wireless-liiketoimintasegmentin (tuleva
Bittium) strategisia linjauksia markkinoiden kehitystrendien ja omien
suunnitelmiensa mukaisesti.

Bittiumin tarjonta asiakkailleen ja kilpailukyky pohjautuvat keskeisesti
radioteknologian, sulautettujen ohjelmistojen, elektroniikan sekä
tuoteintegroinnin laaja-alaiseen ja vahvaan osaamiseen. Tämä osaaminen on
tulosta pitkäaikaisesta syvällisestä yhteistyöstä maailman johtavien
matkapuhelinteknologiayhtiöiden ja Suomen puolustusvoimien kanssa sekä jo 1980-
luvulla aloitetusta radioteknologian tutkimuksesta koskien muun muassa
hajaspektri- ja ohjelmistoradio-teknologioita.

Bittium tarjoaa tuotekehityspalveluita ja räätälöityjä ratkaisuja langattoman
tietoliikenteen markkinoille sekä muille yrityksille, jotka tarvitsevat
langatonta yhteyttä laitteisiinsa. Tuotteita, tuotealustoihinsa perustuvia
asiakaskohtaisia tuotteita ja tuotekehityspalveluita, Bittium tarjoaa puolustus-
, turvallisuus- ja muille viranomaismarkkinoille sekä teollisuuden käyttöön.
Tuotteiden valmistamiseen käytetään valmistuskumppaneita.

Langattoman teknologian nopea kehitys jatkuu. Julkisille matkapuhelinverkoille
osoitetaan lisää radiotaajuuksia ja taajuuksien käyttö vaihtelee maakohtaisesti.
Dataliikenne matkapuhelinverkoissa jatkaa edelleen nopeaa kasvuaan, mikä lisää
tarvetta verkon solukokojen pienentämiselle ja pienitehoisille tukiasemille.
Nämä tekijät luovat osaltaan kysyntää matkapuhelinverkkolaitteiden
suunnittelupalveluille. Lisäksi matkapuhelinverkon käyttö teolliseen internetiin
lisää langattomien ratkaisujen tarvetta teollisuusasiakkailla. Langaton
liitettävyys koskee niin ihmisiä kuin koneita ja asioita.

Puolustus-, turvallisuus- ja muut viranomaiset tarvitsevat kasvavaa
tiedonsiirtokapasiteettia ja toiminnoiltaan ja kustannuksiltaan aikaisempaa
tehokkaampia viestintäratkaisuja. Nykyaikaiset ja kaupallisesti edulliset
matkapuhelinteknologiat tarjoavat mahdollisuuden kehittää tehokkaita ja
kustannuksiltaan kilpailukykyisiä ratkaisuja näihin viranomaisten tarpeisiin.
Samalla viestintälaitteille asetetaan kasvavia tietoturvallisuusvaatimuksia,
mikä yhdessä kehittyvien teknisten ratkaisumahdollisuuksien kanssa luo kasvavaa
kysyntää ja liiketoimintamahdollisuuksia näitä ratkaisuja toimittaville
yrityksille. Puolustus-, viranomais- ja kansallisen turvallisuuden markkinat
ovat luonteeltaan hitaasti kehittyviä markkinoita. Näille markkinoille ovat
ominaisia pitkät myyntiajat, mikä johtuu pitkistä hankkeiden ja osto-ohjelmien
valmisteluajoista kansallisten ministeriöiden ohjauksessa. Valittujen tuotteiden
hankinnat ajoittuvat yleensä useille vuosille.

Kysynnän Bittiumin tuotekehityspalveluille langattoman tietoliikenteen ja
teollisuuden markkinoilla odotetaan jatkuvan lähivuosina kokonaisuudessaan melko
vakaana. Liikevaihdon kasvua haetaan keskeisesti omista tuotteista ja
tuotealustoista, joita Bittium on tuomassa kansainvälisille puolustus- ja muille
viranomaismarkkinoille. Bittium jatkaa näille markkinoille suunnattuja
tuotekehitys- ja markkinointipanostuksia. Puolustuskäyttöön Bittium tarjoaa
tiedonsiirtokapasiteetiltaan edistyksellisiä IP-pohjaisia taktisen viestinnän
liikuteltavia järjestelmiä (EB Tactical Wireless IP Network, EB Tough Voip, EB
Tactical LTE access point, EB Tough Mobile). Turvallisuus- ja muuhun
viranomaiskäyttöön Bittium tarjoaa heidän käyttöönsä varattuja LTE-taajuuksia
tukevaa EB Tough Mobile -puhelinta ja siihen liittyviä tietoturvaratkaisuja,
jossa yhdistyvät moderni matkapuhelinteknologia, kestävyys ja korkeat
tietoturvavaatimukset. Puhelimen pohjalta voidaan myös kehittää asiakaskohtaisia
tuotteita kuten satelliittipuhelimia. Ihmisten päälle puettaviin laitteisiin ja
teollisuuden tarpeisiin Bittium tarjoaa EB IoT (Internet of Things) Device
Platform -alustaansa pohjautuvia langattoman liitettävyyden ratkaisuja.

EB:n Wireless-liiketoimintasegmentin taloudelliset tavoitteet ja kuluvan vuoden
ohjaus

EB:n Wireless-liiketoimintasegmentin tavoitteena on, että omiin tuotteisiin ja
tuotealustoihin perustuvan liikevaihdon osuus koko liikevaihdosta vuonna 2017 on
selvästi suurempi kuin vuonna 2014, jolloin tuotepohjaisen liikevaihdon osuus
liikevaihdosta oli 26,7 %.

Wireless-liiketoimintasegmentissä tavoitteena vuosien 2015 - 2017 aikana on
kasvattaa liikevaihtoa vähintään 10 % vuosittain ja saavuttaa liikevoittotaso
10 % liikevaihdosta viimeistään vuonna 2017.

19.2.2015 EB:n tilinpäätöstiedotteessa julkistettu EB:n Wireless-
liiketoimintasegmenttiä koskeva vuoden 2015 ohjaus kuuluu: Wireless-
liiketoimintasegmentissä kysynnän EB:n tuotekehityspalveluille ja tuotteille
odotetaan kehittyvän myönteisesti etenkin viranomaismarkkinoilla ja muissa
langatonta liitettävyyttä vaativissa sovelluksissa. Liikevaihdon ja liikevoiton
odotetaan kasvavan edellisvuodesta (liikevaihto 53,0 miljoonaa euroa ja
liikevoitto 1,0 miljoonaa euroa, 2014).

Liikevoittoa koskeva ohjaus ei sisällä suunnitellusta osittaisjakautumisesta
aiheutuvia kertaluonteisia kuluja, jotka ovat jakautumisen toteutuessa yhteensä
arviolta noin 2 miljoonaa euroa vuoden 2015 aikana.

Jakautumisen toteuttaminen

Jakautumisen voimaantulon edellytyksenä on, että EB:n ylimääräinen yhtiökokous
hyväksyy jakautumisen ja jakautumisen täytäntöönpano rekisteröidään
kaupparekisteriin osakeyhtiölain mukaisen velkojien kuulemismenettelyn jälkeen.
Jakautumisen täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröintiajankohta on 30.6.2015.
Bittium Oyj:n osakkeet on tarkoitus hakea julkisen kaupankäynnin kohteeksi
Nasdaq Helsingin pörssilistalla siten, että kaupankäynti Bittiumin osakkeilla
alkaisi mahdollisimman pian jakautumisen täytäntöönpanon jälkeen. EB:n
hallituksen jäsenet Jorma Halonen, Juha Hulkko, Seppo Laine, Staffan Simberg ja
Erkki Veikkolainen, toimitusjohtaja Jukka Harju ja suurimpiin osakkeenomistajiin
lukeutuvat Keskinäinen työeläkeyhtiö Varma, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen, Kai Hilden ja Eero Halonen, jotka edustavat yhteensä noin 48,4 %
yhtiön osakkeista ja äänimäärästä, ovat alustavasti ilmoittaneet suhtautuvansa
myönteisesti järjestelyyn.

Tämän tiedotteen liitteenä oleva jakautumissuunnitelma sisältää EB:n hallituksen
ehdotukset alustavasti 11.6.2015 suunnitelluksi pidettävälle ylimääräiselle
yhtiökokoukselle muun muassa Bittiumin yhtiöjärjestyksestä, sen hallituksen
jäsenten ja tilintarkastajan valintamenettelystä, jakautumisvastikkeesta EB:n
osakkeenomistajille sekä EB:n varojen ja velkojen jakamisesta Bittiumille sekä
Elektrobit Oyj:n yhtiöjärjestyksen kotipaikan vaihtamisesta Oulusta Helsinkiin.

Osittaisjakautuminen toteutettaisiin siten, että EB:n osakkeenomistajien
osakeomistus säilyisi muuttumattomana EB:ssä. Jakautumissuunnitelman mukaan
jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröintihetkellä EB:n osakkeenomistajat
saisivat jakautumisvastikkeena yhden uuden Bittiumin osakkeen jokaista
omistamaansa EB:n osaketta kohden. Jakautumisvastikkeen saaminen ei edellytä
osakkeenomistajalta toimenpiteitä. Yhtiön liikkeeseen laskemat ja jakautumisen
voimaantulohetkellä voimassa olevat optio-oikeudet oikeuttaisivat jakautumisen
täytäntöönpanon jälkeen vain jäljelle jäävän EB:n osakkeisiin, ja irtautuvan
Wireless-liiketoiminnan arvo hyvitettäisiin alentamalla optioiden perusteella
merkittävien osakkeiden merkintähintaa siten kuin jakautumissuunnitelmassa on
tarkemmin kuvattu.

Jakautumisen vaikutus EB:n ja syntyvän Bittiumin erillistaseisiin määrittyy
jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröintipäivän tilanteen mukaan.
Jakautumissuunnitelman mukaisia EB:n varojen ja velkojen jakamisen vaikutuksia
EB:n ja Bittiumin taseisiin on kuvattu jakautumissuunnitelmassa ja sen
liitteessä.

EB:n Konserniverokeskukselta saama ennakkotieto vahvistaa EB:n näkemyksen siitä,
että suunniteltu osittaisjakautuminen on EB:lle ja sen osakkeenomistajille
Suomessa verotuksellisesti neutraali. Yhtiö ei ole selvittänyt mahdollisia
osakkeenomistajien verotukseen liittyviä vaikutuksia Suomen ulkopuolella.

Jakautumiseen liittyvät tarkemmat tiedot, mukaan lukien yksityiskohtaisemmat
tiedot EB:stä ja Bittiumista ja niiden taloudellisesta asemasta, esitetään
jakautumisesitteessä, joka julkistetaan arviolta kesäkuun alussa 2015.

Pohjola Pankki Oyj toimii Elektrobitin Oyj:n taloudellisena neuvonantajana ja
jakautumisen pääjärjestäjänä ja Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Elektrobitin
oikeudellisena neuvonantajana.

Kutsu lehdistötilaisuuteen

EB järjestää osittaisjakautumissuunnitelmaa ja tänään julkistettua vuoden 2014
tilinpäätöstä koskevan englanninkielisen tiedotustilaisuuden torstaina
19.2.2015 klo 14.00 lehdistölle, analyytikoille ja institutionaalisille
sijoittajille Helsingissä Ravintola Savoyssa, osoitteessa Eteläesplanadi 14.
Tilaisuuteen voi osallistua myös puhelimitse ja esitystä voi seurata
samanaikaisesti internetissä WebExin kautta. Tarkemmat ohjeet tilaisuuteen
osallistumiseksi osoitteessa www.elektrobit.com/sijoittajat.



Oulussa, 19. helmikuuta 2015



Elektrobit Oyj

Hallitus



Lisätietoja:



Jukka Harju

Toimitusjohtaja

Puh. +358 40 344 5466



Liite:

Jakautumissuunnitelma 18.2.2015



Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Tärkeimmät tiedotusvälineet



Elektrobit Oyj (EB)

EB on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin
sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. EB kehittää edistyksellistä
teknologiaa ja muuntaa sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. Vuoden
2014 liikevaihto oli 224,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 16,8 miljoonaa
euroa. Elektrobit Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.elektrobit.com



Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, tai
missään muussa sellaisessa maassa, jossa se olisi lainvastaista.

Elektrobit Oyj:n tai Bittium Oyj:n arvopapereita ei ole rekisteröity eikä niitä
aiota rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen)
("Arvopaperilaki") mukaisesti, tai minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun
Yhdysvalloille kuuluvan alueen arvopaperimarkkinoiden valvontaviranomaisen
toimivallan alueella, eikä niitä saa tarjota, myydä, lainata tai muuten siirtää
Yhdysvalloissa, paitsi Arvopaperilain ja soveltuvien osavaltioiden
arvopaperilakien rekisteröintivaatimusten sisältämän poikkeuksen mukaisesti tai
silloin kun nämä rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskevia
lausumia ovat esimerkiksi kaikki muut kuin historiallisia tosiasioita sisältävät
lausumat tässä tiedotteessa ja niitä edeltävät, seuraavat tai sisältävät sanat
"kohdistaa", "uskoo", "odottaa", "tähtää", "aikoo", "saattaa", "ennakoi",
"olisi", "voisi" tai samankaltaiset ilmaisut tai niiden vastakohdat, mukaan
lukien lausumat jotka koskevat jakautumissuunnitelmaa ja sen täytäntöönpanoa.
Tulevaisuutta koskevat lausumat ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin liittyy
tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuuksia ja muita tekijöitä koska ne
koskevat tapahtumia ja ovat riippuvaisia olosuhteista jotka saattavat toteutua
tai olla toteutumatta tulevaisuudessa. Tällaiset lausumat perustuvat lukuisiin
oletuksiin ja arvioihin, jotka saattavat poiketa olennaisesti (ja olla
merkittävässä määrin negatiivisempia kuin) tässä tiedotteessa esitettyihin tai
viitattuihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyvät oletukset ja arviot.

Tätä tiedotetta ei saa julkistaa, jakaa tai toimittaa Australiaan, Kanadaan tai
Japaniin.

Pohjola Pankki Oyj toimii yksinomaan Elektrobit Oyj:n puolesta jakautumisen
yhteydessä. Pohjola Pankki Oyj ei pidä ketään muuta henkilöä (riippumatta siitä
onko hän tämän tiedotteen vastaanottaja vai ei) asiakkaanaan yritysjärjestelyn
yhteydessä eikä se ole vastuussa asiakassuojan järjestämisestä tai jakautumiseen
tai muuhun tässä tiedotteessa mainittuun järjestelyyn liittyvästä neuvonnasta
kenellekään muulle kuin Elektrobit Oyj:lle.


[HUG#1895645]

Attachments

Jakautumissuunnitelma liitteineen.PDF