CapManin vuosikertomus vuodelta 2014 on julkaistu


CapMan Oyj pörssitiedote 25.2.2015 klo 11:35

CapManin vuosikertomus vuodelta 2014 on julkaistu



CapManin vuosikertomus vuodelta 2014 on julkaistu CapManin verkkosivuilla
osoitteessa www.capman.fi/capman-konserni/uutiset-ja-
materiaalit/vuosikertomukset.

Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen, konsernitilinpäätöksen,
tilintarkastuskertomuksen sekä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Vuosikertomuksen PDF-tiedosto on tämän tiedotteen liitteenä.

Lisätietoja:
Hanna Hinkkanen, tiedottaja, p. 050 37 412 67


CAPMAN OYJ


Hanna Hinkkanen
tiedottaja


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.fi


CapMan www.capman.fi
CapMan-konserni on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia pääomasijoittajia, jonka
hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,0 miljardin euron pääomat. CapManilla on
neljä keskeistä sijoitusaluetta eli CapMan Buyout, CapMan Real Estate, CapMan
Russia ja CapMan Credit, joista jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen
sijoitustiiminsä. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastonsa.
CapManin palveluksessa on noin 100 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa,
Moskovassa, Luxemburgissa ja Lontoossa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja
yhtiö on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.


[HUG#1897067]

Attachments

CapMan Oyj vuosikertomus 2014.pdf