Talvivaaran katsaus operatiiviseen ja taloudelliseen tilanteeseen ja niiden kehittymiseen tammikuussa 2014-helmikuussa 2015


Pörssitiedote
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
27.2.2015



     Talvivaaran Kaivososakeyhtiön katsaus operatiiviseen ja taloudelliseen
                                  tilanteeseen
           ja niiden kehittymiseen tammikuussa 2014-helmikuussa 2015


Kuten  Talvivaaran  Kaivososakeyhtiö  Oyj  ("Talvivaara"  tai  "Yhtiö")  aiemmin
ilmoitti   Talvivaara   sai   11.2.2015 Finanssivalvonnalta   poikkeusluvan  sen
31.12.2014 päättynyttä    tilikautta    koskevan    tilinpäätöstiedotteen   sekä
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamisen lykkäämiseksi siten, että ne
julkaistaan   viimeistään   30.4.2015. Finanssivalvonta   myönsi   poikkeusluvan
edellyttäen,  että Yhtiö  julkaisee viimeistään 28.2.2015 arvopaperimarkkinalain
7 luvun  14 §:ssä  tarkoitettua  johdon  osavuotista selvitystä vastaavat tiedot
sekä  muut julkistamishetkellä saatavilla  olevat tiedot toiminnan jatkuvuudesta
ja  Talvivaara  Sotkamo  Oy:n  ("Talvivaara  Sotkamo")  konkurssin vaikutuksista
Yhtiön toimintaan.

Edellä  mainitun johdosta Talvivaara antaa oheisen katsauksen sen operatiiviseen
ja  taloudelliseen tilanteeseen  ja niiden  kehittymiseen 1.1.2014 ja 27.2.2015
väliseltä ajalta:

Tärkeimmät tapahtumat

  * Talvivaaran yrityssaneerausmenettely käynnistyi 29.11.2013 ja jatkuu
    edelleen. Espoon käräjäoikeus jatkoi 30.1.2015 antamallaan päätöksellä
    saneerausohjelmaehdotuksen täydennykselle annettua määräaikaa 13.3.2015
    saakka
  * Talvivaaran tuotannollista toimintaa harjoittava tytäryhtiö Talvivaara
    Sotkamo haettiin konkurssiin 6.11.2014
  * Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssin julkistamisen jälkeen kaupankäynti
    Talvivaaran osakkeella Helsingin pörssissä on ollut keskeytettynä 6.11.2014
    lähtien. Kaupankäynnin keskeytys jatkuu tämän tiedotteen julkaisupäivänä
  * Konkurssin seurauksena Talvivaara on menettänyt määräysvaltansa Talvivaara
    Sotkamoon eikä Talvivaara Sotkamoa voida enää yhdistellä osaksi Talvivaara-
    konsernia taloudellisessa raportoinnissa
  * Talvivaara jatkaa toimintaansa toistaiseksi tavoitteenaan varmistaa riittävä
    rahoitus sellaiseen konsortioon osallistumiseksi, joka ostaa kaivoksen
    liiketoiminnan Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä
  * Talvivaara rahoittaa toimintaansa tarjoamalla hallinnollisia ja teknisiä
    palveluita sekä vuokraamalla tiettyjä kriittisiä koneita ja laitteita
    Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle Yhtiön ja konkurssipesän 19.11.2014
    allekirjoittamien sopimusten mukaisesti
  * Talvivaara ilmoitti19.12.2014, että se asettaa toimimattomat tytäryhtiönsä
    selvitystilaan sekä myy ulkomaisen tytäryhtiönsä koko osakekannan konsernin
    ulkopuolelle. Näiden toimenpiteiden seurauksena Talvivaara-konserni on
    purkautunut

Toiminnallinen katsaus

Talvivaara  Sotkamon 6.11.2014 [tapahtuneen] konkurssin  seurauksena Yhtiöllä ei
ole määräysvaltaa tai vastuuta Talvivaaran kaivoksen toimintaan liittyen eikä se
näin  ollen  voi  enää  raportoida  Sotkamon kaivoksen toiminnan tilanteesta tai
kehittymisestä esimerkiksi tuotannon tasoon tai vesienhallintaan liittyen.

Ennen konkurssia Talvivaara-konsernin toiminnot kattoivat Talvivaaran kaivoksen,
jonka  toiminnasta  vastasi  pääasiassa  Talvivaara  Sotkamo, sekä laajan kirjon
tukifunktioita  ja  asiantuntijapalveluita,  joita  Yhtiö  tuotti.  Läpi  Yhtiön
historian  sen  henkilöstöön  on  kuulunut  suurin  osa  konsernin  johdosta  ja
päällikkötason  resursseista,  minkä  vuoksi  se  on  tarjonnut  operatiiviselle
tytäryhtiölleen mm. hallinnollisia, talous-, viestintä-, teknisiä, laboratorio-,
kaupallisia,  juridisia ja kestävään  kehitykseen liittyviä palveluita sovittuja
palkkioita  vastaan.  Lisäksi  Yhtiö  omistaa  kalkin  käsittelylaitoksen ja sen
yhteyteen  kuuluvan  materiaalin  vastaanottoaseman,  jotka  ovat  tuotannon  ja
vesienhallinnan   kannalta   kriittisiä  laitteistoja  ja  joita  Talvivaara  on
vuokrannut Talvivaara Sotkamolle vuodesta 2009.

Ympäristöriskien  minimoimiseksi,  käynnissä  olevan  tuotannon edesauttamiseksi
sekä   kaivoksen  liiketoiminnan  myyntiprosessin  edistämiseksi  Talvivaara  ja
Talvivaara  Sotkamon konkurssipesä ovat sopineet,  että Yhtiö jatkaa palveluiden
tarjoamista  ja  laitteistojen  vuokraamista  konkurssipesälle.  Tämän  johdosta
osapuolet  allekirjoittivat  19.11.2014 hallinto-  ja laboratoriopalveluita sekä
kalkin  käsittelylaitoksen ja materiaalin  vastaanottoaseman vuokrausta koskevat
sopimukset.  Sopimukset kattavat ne henkilöresurssit  ja laitteistot, jotka ovat
saatavilla  ja  jotka  ovat  kriittisiä  kaivoksen  ympäristö- ja työturvallisen
toiminnan  kannalta.  Sopimukset  myös  määrittävät  sovitut  hinnat tarjotuille
palveluille.  Henkilöresurssien  käytöstä  laskutetaan  sovittujen tuntihintojen
mukaisesti,  palveluiden tuottamisessa syntyneet  kulut laskutetaan kustannusten
mukaisesti lisättynä hallinnollisella palkkiolla, ja kalkin käsittelylaitokselle
on    sovittu   kuukausittainen   vuokra.   Uudet   sopimukset   ovat   pitkälti
samansisältöiset  kuin  aiemmat,  Talvivaaran  ja  Talvivaara  Sotkamon  välillä
voimassa   olleet  sopimukset  joitakin  Talvivaara  Sotkamon  konkurssin  myötä
muuttuneesta tilanteesta johtuvia muutoksia lukuun ottamatta.

Tämän  tiedotteen julkaisupäivänä Talvivaara Sotkamon konkurssipesän neuvottelut
kaivoksen  liiketoiminnan  myynnistä  ovat  edelleen  kesken, eikä lisäselvyyttä
kaivoksen  toiminnan  jatkamisesta  ja  jatkajasta  ole  saatu.  Yhtiö ja Yhtiön
saneerausmenettelyn   selvittäjä   jatkavat   keskusteluja  Talvivaara  Sotkamon
konkurssipesän sekä kaivoksen liiketoiminnan ostamisesta kiinnostuneiden tahojen
kanssa.

Talvivaara   päätti   purkaa   Yhtiön   avainhenkilöille  vuonna  2010 suunnatun
omistusjärjestelyn   ostamalla  avainhenkilöiltä  kaikki  sitouttamisjärjestelyä
varten  perustetun  yhtiön,  Talvivaara  Management  Oy:n,  osakkeet  nimellistä
korvausta  vastaan.  Lisäksi  Yhtiö  päätti  asettaa toimimattomat tytäryhtiönsä
Talvivaara  Exploration Oy:n, Talvivaara Infrastructure  Oy:n, Bream Lake Energy
Oy:n   sekä   Talvivaara   Management   Oy:n   selvitystilaan.   Ennen  päätöstä
selvitystilaan  asettamisesta Talvivaara konvertoi kaikki saatavansa mainituista
tytäryhtiöistä  omaksi pääomaksi ja tytäryhtiöt alaskirjasivat kaikki saatavansa
Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä.

Talvivaara  möi  Ruotsiin  perustetun  tytäryhtiönsä  Hyena  Holding  AB:n  koko
osakekannan   30.12.2014 konsernin   ulkopuolelle.  Kauppahinta  perustui  Hyena
Holding AB:n myyntihetkellä olevien kassavarojen määrään.

Suomalaisten  tytäryhtiöiden selvitystilaan asettamisen  sekä Hyena Holding AB;n
osakekannan   myynnin   seurauksena   Talvivaara-konserni   on   purkautunut  ja
Talvivaarasta on tullut ainoa raportointiyksikkö.

Taloudellinen tilanne ja toiminnan jatkuvuus (going concern)

Rahoitusaseman kehittyminen

Talvivaara-konsernin   rahat  ja  pankkisaamiset  1.1.2014 olivat  5,9 miljoonaa
euroa.   Silloisen   kassan,  nikkelin  ja  koboltin  myynnistä  Norilsk  Nickel
Harjavalta  Oy:lle saatujen  tulojen sekä  sinkkitoimitusten myötä Nyrstar Sales
and Marketing AG:lta ("Nyrstar) nostetun lainan avulla konserni kykeni jatkamaan
toimintaansa  6.11.2014 asti. Tuolloin eri  sidosryhmien, potentiaalisten uusien
sijoittajien  ja  Suomen  valtion  kanssa  käytyjen intensiivisten neuvottelujen
jälkeen  Talvivaaran  tietoon  saatettiin,  että Talvivaara Sotkamon tarvitsemaa
välitöntä  käyttöpääomarahoitusta ei  ollut saatavissa  vaaditussa aikataulussa.
Tämän  seurauksena Talvivaara Sotkamon hallitus päätti hakea Talvivaara Sotkamon
konkurssiin.  Hakemus jätettiin  yhdessä Talvivaara  Sotkamon yrityssaneerauksen
selvittäjän  kanssa,  ja  Espoon  käräjäoikeus  asetti yhtiön konkurssiin samana
päivänä.

Pörssinoteerattu  emoyhtiö  Talvivaara  on  jatkanut  toimintaansa  toistaiseksi
tavoitteenaan     varmistaa    riittävä    rahoitus    sellaiseen    konsortioon
osallistumiseksi,   joka  ostaa  kaivoksen  liiketoiminnan  Talvivaara  Sotkamon
konkurssipesältä.   Tavoiteltuihin   järjestelyihin   liittyvien   neuvottelujen
jatkuessa  Yhtiö rahoittaa päivittäistä  toimintaansa tuottamalla hallinnollisia
ja   teknisiä  palveluita  sekä  vuokraamalla  tiettyjä  kriittisiä  koneita  ja
laitteistoja Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle.

Talvivaara  Sotkamon  konkurssin  seurauksena  Yhtiö on kirjannut 31,5 miljoonan
euron   arvonlisäverolliset  saatavat  Talvivaara  Sotkamolta  luottotappioiksi.
Arvonlisäveron  osuus,  joka  on  5,6 miljoonaa  euroa,  on  saatu  palautuksena
Yhtiölle.

Yhtiön kassavarat 27.2.2015 ovat 4,8 miljoonaa euroa.

Oma pääoma

Talvivaara  Sotkamon konkurssin vuoksi Yhtiö  on alaskirjannut kaikki saatavansa
Talvivaara  Sotkamolta sekä  omistamiensa Talvivaara  Sotkamon osakkeiden arvon.
Tämän  seurauksena  Yhtiön  oma  pääoma  on  menetetty.  Talvivaaran hallitus on
todennut oman pääoman menettämisen ja ilmoittanut sen kaupparekisteriin. Lisäksi
Talvivaara  toteaa,  että  se  on  jo  marraskuussa  2013 todennut taloudellisen
asemansa  heikentymisen  ja  sen  vuoksi  hakeutunut yrityssaneeraukseen. Yhtiön
yrityssaneeraus-menettely  alkoi 29.11.2013 ja  Talvivaaran yhtiökokous hyväksyi
sen jatkamisen 12.6.2014.

Taseen ulkopuoliset ja ehdolliset vastuut

Talvivaara  Sotkamo on  nostanut Nyrstarilta  12,8 miljoonaa euroa lainaa (korot
lokakuun  2014 loppuun  asti  mukaan  lukien) 1.4.2014 allekirjoitetun laina- ja
sinkin tuotevirtasopimuksen väliaikaisen keskeytyssopimuksen (Loan and Streaming
Holiday  Agreement) mukaisesti. Sopimuksen osapuolia ovat Talvivaara, Talvivaara
Sotkamo  ja  Nyrstar.  Talvivaaran  tiedon  mukaan  Nyrstar  ei ole tiedustellut
Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä konkurssilain 3 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla
tavalla,  tuleeko konkurssipesä sitoutumaan  sopimukseen. Sopimus on Talvivaaran
käsityksen mukaan siis edelleen voimassa. Mikäli Nyrstar purkaisi sopimuksen sen
vuoksi,  että Talvivaara Sotkamon konkurssipesä ei sitoutuisi sopimukseen, Yhtiö
olisi   lainan   takaajana   vastuussa   lainan  ja  sen  korkojen  välittömästä
takaisinmaksusta.

Talvivaara on taannut huhtikuussa 2014 tehdyn sopimuksen nojalla myös Talvivaara
Sotkamon  ja  Nyrstarin  vuonna  2010 solmimassa  sinkin  tuotevirtasopimuksessa
määritetyn terminointimaksun. Nyrstarilla on oikeus vaatia Talvivaara Sotkamolta
terminointimaksua  tilanteessa,  jossa  sinkin  tuotevirtasopimus  on  päättynyt
Talvivaara  Sotkamosta johtuvasta, sopimuksessa  määritellystä syystä. Takaajana
olevan  Yhtiön vastuu on liitännäinen  tällaisen sopimuksen päättymiseen. Yhtiön
tiedon  mukaan sinkin tuotevirtasopimusta ei  ole päätetty konkurssilain 3 luvun
8 §:ssä   määritellyssä   menettelyssä  eikä  terminointimaksu  siis  ole  vielä
langennut  maksuun.  Mikäli  sinkin  tuotevirtasopimus päätettäisiin, sopimuksen
mukaan   takaajana   olevan   Yhtiön  vastuu  terminointimaksun  suorittamisesta
erääntyisi  12 kuukautta  Talvivaara  Sotkamon  konkurssiin asettamisen jälkeen.
Kyseinen  terminointimaksu  lasketaan  suhteessa  niihin  sinkkitonneihin, joita
tuotevirtasopimuksen    mukaisesta   kokonaismäärästä   on   terminointihetkellä
toimittamatta.  Talvivaara  Sotkamon  konkurssipäivään 6.11.2014 asti laskettuna
terminointimaksu olisi noin 206 miljoonaa euroa.

Talvivaara  on taannut  Talvivaara Sotkamon  Finnveralta vuonna 2009 ottaman 50
miljoonan  euron  investointi-  ja  käyttöpääomalainan.  Yhtiö  on  myös antanut
yrityskiinnityksen    Talvivaara   Sotkamon   Finnveralta   nostamien   lainojen
vakuudeksi.  Yhtiön takaama vastuu on  osa saneerausvelkaa, jonka takaisinmaksun
määrä ja maksuaikataulu määritetään saneerausohjelmassa.

Talvivaara  Sotkamo  on  kattanut  suurimman  osan  nykyisessä  ympäristöluvassa
vaaditusta  ympäristövakuudesta  Atradius  Credit  Insurance NV:ltä ("Atradius")
otetulla takausvakuutuksella. Vakuutuksen määrä on tällä hetkellä 31,9 miljoonaa
euroa.  Ympäristöluvan  mukaan  vakuus  on  asetettava jätealueiden (kipsisakka-
altaat,  kasa-alueet) ennallistamisen vaatimia  kustannuksia varten. Jätealueita
arvioidaan  ennallistettavan  osin  kaivoksen  toiminnan  aikana sitä mukaa kuin
alueet   ovat   täynnä  tai  poistuvat  käytöstä  ja  osin  kaivoksen  toiminnan
päättymisen  jälkeen osana alueen  lopullista ennallistamista. Mikäli Talvivaara
Sotkamo  ei vastaisi  ennallistamisen kustannuksista,  niistä vastaisi Atradius.
Talvivaaran  antaman vastasitoumuksen nojalla Atradius tulisi kuitenkin perimään
kustannukset takaisin Yhtiöltä.

Toiminnan jatkuvuus (Going Concern)

Talvivaaran  tämänhetkisten kassavarojen  ja Talvivaara  Sotkamon konkurssipesän
kanssa  tehdyistä palvelu-  ja vuokrasopimuksista  saatavien tulojen perusteella
Yhtiö   arvioi   kykenevänsä   jatkamaan   normaalia  päivittäistä  toimintaansa
nähtävissä   olevassa   tulevaisuudessa   toiminnan  jatkuvuuden  periaatteella.
Talvivaaran  hallitus  ja  johto  tai  yrityssaneerauksen selvittäjä eivät tällä
hetkellä   harkitse  Yhtiön  asettamista  selvitystilaan  tai  konkurssiin  vaan
jatkavat  pyrkimyksiä  riittävän  rahoituksen  varmistamiseksi siten, että Yhtiö
voisi  osana sijoittajakonsortiota  hankkia kaivoksen  liiketoiminnan Talvivaara
Sotkamon   konkurssipesältä.   Talvivaaran   mahdollisuuksiin  hankkia  riittävä
rahoitus   harkitun   kaupan  toteuttamiseksi  kohdistuu  kuitenkin  merkittävää
epävarmuutta.  Lisäksi on huomattava, että vaikka Yhtiö onnistuisikin hankkimaan
itselleen   osaomistuksen   kaivoksessa   ja   sen   omaisuuserissä,  ei  Yhtiön
suoriutumista  saneerausohjelmastaan pidemmällä aikavälillä voida pitää varmana.
Mikäli   Yhtiö   ei  kykene  hankkimaan  minkäänlaista  omistusosuutta  Sotkamon
kaivoksesta, sen toiminnan jatkuvuutta ei voine pitää todennäköisenä.

Mikäli  Nyrstar vaatisi  Talvivaara Sotkamon  nostaman ja  Yhtiön takaaman 12,8
miljoonan  euron lainan takaisinmaksua Yhtiöltä,  Yhtiöllä ei ehkä ole riittäviä
rahavaroja  tai muuta saatavissa  olevaa rahoitusta lainan  maksamiseksi eikä se
sen vuoksi pysty välttämättä jatkamaan toimintaansa.

Yrityssaneerausmenettelyn eteneminen

Talvivaaran  yrityssaneerausmenettely  käynnistyi  29.11.2013, ja  selvittäjä on
toimittanut    alustavan   saneerausohjelmaehdotuksen   Espoon   käräjäoikeuteen
30.9.2014.

Selvittäjä        on       merkinnyt       30.9.2014 päivättyyn       alustavaan
saneerausohjelmaehdotukseen  saneerausvelan määräksi  482 miljoonaa euroa. Määrä
sisältää  Finnveralle annetun takauksen perusteella syntyneen 50 miljoonan euron
vastuun.  Selvittäjältä  saadun  tiedon  mukaan  saneerausvelan  määrään  ei ole
tulossa täydennettävässä saneerausohjelmaehdotuksessa muita olennaisia muutoksia
kuin  Talvivaaran  antaman  yrityskiinnityksen  perusteella  Finnveran  saatavan
laventaminen kattamaan myös noin 8,8 miljoonan euron määräinen vastuu.

Saneerausvelat     tullaan     järjestelemään    käräjäoikeuden    vahvistamassa
saneerausohjelmassa.  Selvittäjä  on  alustavassa  ohjelmaehdotuksessa esittänyt
etuoikeudettomien   velkojen   leikkaamista   97 %:lla   ja   kahdeksan   vuoden
maksuohjelmaa.  Alustavassa  ohjelmaehdotuksessa  on  lisäksi  tuotu esiin, että
selvittäjä  tutkii mahdollisuutta avata saneerausvelkojille oikeuden konvertoida
saneerausvelkansa yhtiön pääomaan.

Selvittäjä  on  tehnyt  5.2.2015 päätöksen  suorittaa  Yhtiön ns. vähäiset velat
saneerauslain  18 §:n mukaisen poikkeussäännön perusteella. Vähäisenä velkana on
pidetty  sellaisia saneerausvelkoja,  joiden pääoma  ja menettelyn aloittamiseen
asti  laskettu korko ja viivästyskorko siltä osin kun velkoja on niitä vaatinut,
ovat  olleet  yhteensä  enintään  1.000 euroa.  Yhtiö  on  suorittanut tällaiset
vähäiset  velat helmikuun 2015 aikana. Maksuja on tehty yhteensä 15.672 euroa ja
maksun on saanut yhteensä neljäkymmentä velkojaa.

Espoon   käräjäoikeus   myönsi   30.1.2015 selvittäjälle   lisäaikaa   toimittaa
täydennetty   saneerausohjelmaehdotus.   Uudeksi   määräpäiväksi   on   asetettu
13.3.2015.

Rahoitus ja kaupalliset järjestelyt

Laina- ja sinkin tuotevirtasopimuksen väliaikainen keskeytyssopimus
Talvivaara   ja   Talvivaara   Sotkamo   solmivat   1.4.2014 laina-   ja  sinkin
tuotevirtasopimuksen  väliaikaisen keskeytyssopimuksen  Nyrstarin kanssa. Vaikka
Talvivaara  ei  vastaa  Talvivaara  Sotkamon  konkurssipesän toimista sopimuksen
suhteen,  on Yhtiöllä edelleen takausvastuu 12,8 miljoonan euron lainasta, jonka
Talvivaara  Sotkamo on nostanut Nyrstarilta  sopimuksen aikana. Yhtiö on taannut
myös  vuonna 2010 solmitun sinkin tuotevirtasopimuksen terminointimaksusta, joka
on  tällä hetkellä noin 206 miljoonaa euroa  (katso myös "Taseen ulkopuoliset ja
ehdolliset vastuut" ja "Toiminnan jatkuvuus (Going Concern)" edellä).

Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen
Talvivaara  ilmoitti  21.2.2014, että  Yhtiö  tukee  Fennovoiman voimalahankkeen
toteutumista,  mutta  kertoi  myös,  että  se  vallinneessa tilanteessa keskitti
kaikki  taloudelliset  resurssinsa  Sotkamon  kaivoksen  toimintaan ja käynnissä
olevaan   yrityssaneerausprosessiin.   Tästä  syystä  Talvivaara  ei  sitoutunut
hankkeen  lisärahoitukseen eikä Yhtiö ole  tälläkään hetkellä tilanteessa, jossa
se voisi uudelleen harkita kantaansa hankkeeseen.

Riskit

Talvivaaran  riskeihin  lyhyellä  aikavälillä  sisältyvät  erityisesti sellaiset
riskit,   jotka  liittyvät  sen  meneillään  olevaan  yrityssaneerausprosessiin,
rahoitukseen ja toiminnan jatkuvuuteen (going concern):

Jos   riittävää   rahoituksen   kokonaisratkaisua  Talvivaaran  osallistumiseksi
kaivostoiminnan  hankkimiseen Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä ei saavuteta,
Talvivaaran    saneerausohjelmaa    ei    ehkä   hyväksytä   ja   toteuteta   ja
osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä

Talvivaaralle  ehdotetun saneerausohjelman hyväksynnän  ja toteutuksen ehtona on
muun  muassa  riittävä  rahoitusratkaisu,  jonka  avulla  Yhtiö  voi  osallistua
kaivostoiminnan   hankintaan  Talvivaara  Sotkamon  konkurssipesältä  ja  kattaa
saneerausohjelman    vaatimukset    pidemmällä    aikavälillä.   Jos   tällaista
rahoitusratkaisua   ei  saavuteta,  saneerausohjelmaa  ei  ehkä  hyväksytä  eikä
toteuteta,   Yhtiö   voi   joutua   hakeutumaan   konkurssiin  ja  sen  johdosta
osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä.

Jos    Talvivaaran    yrityssaneerausmenettely    ei   toteudu   suunnitellusti,
osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä

Vaikka  Yhtiön hallitus  uskoo, että  yrityssaneeraus on Talvivaaralle soveltuva
vaihtoehto,   ei   ole   mitään   takeita   siitä,   että   Yhtiölle   ehdotettu
saneerausohjelma   hyväksytään   tai   että   se  lopulta  saadaan  toteutetuksi
suunnitellulla  tavalla.  Yrityssaneeraus  voi  päättyä  ennenaikaisesti useasta
syystä,  muun muassa saneerausohjelman  loppuun saattamiseen ja täytäntöönpanoon
riittämättömien  varojen  vuoksi,  Talvivaaran  taloudelliseen elinkelpoisuuteen
vaikuttavien  olosuhteiden muutoksen seurauksena,  esimerkiksi siinä tapauksessa
että   Yhtiön   ja   Talvivaara  Sotkamon  konkurssipesän  välinen  palvelu-  ja
vuokrasopimus  päättyy,  tai  Yhtiö  epäonnistuu  Sotkamon  kaivosliiketoiminnan
osittaisessa     takaisinhankinnassa    ja/tai    saa    riittämättömät    tulot
konkurssipesälle  tai kokonaan  uudelle kaivostoimintaa  harjoittavalle yhtiölle
myytävistä  palveluista. Jos yrityssaneeraus  epäonnistuu edellä mainituista tai
muista   syistä,   se   voi   johtaa   Yhtiön   konkurssiin.   Sen   seurauksena
osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä.

Jos   Talvivaara   ei   kykene   jatkamaan  toimintaansa  toiminnan  jatkuvuuden
periaatteella, se ei ehkä kykene realisoimaan varojaan ja suorittamaan velkojaan
osana    tavanomaista    liiketoimintaa,    mikä   voi   johtaa   siihen,   että
osakkeenomistajat menettävät koko sijoituksensa Yhtiössä

Talvivaaran  toiminnan jatkuvuuteen liittyviä riskejä on kuvattu laajemmin tämän
tiedotteen "Toiminnan jatkuvuus (Going Concern)" - osiossa.

Talvivaaran      saneerausohjelmaan     mahdollisesti     sisältyvä     velkojen
konvertointimahdollisuus   ja/tai   uuden   oman   pääomanehtoisen   rahoituksen
hankkiminen   saattavat  johtaa  Yhtiön  nykyisen  osakeomistuksen  merkittävään
laimentumiseen

Talvivaaran      saneerausohjelmaan     mahdollisesti     sisältyvä     velkojen
konvertointimahdollisuus   ja/tai   uuden   oman   pääomanehtoisen   rahoituksen
hankkiminen    saattavat    johtaa    nykyisen    osakeomistuksen   merkittävään
laimentumiseen,    jonka   määrittää   viime   kädessä   sovellettava   velkojen
konversiosuhde  sekä  oman  pääomanehtoisen  rahoituksen  hankinnassa  käytetty,
uusien liikkeeseen laskettavien osakkeiden merkintähinta.

Vaikka Talvivaara onnistuisikin hankkimaan riittävän rahoituksen osallistuakseen
Talvivaara   Sotkamon   kaivostoimintojen  hankkimiseen  ja  vaikka  Talvivaaran
saneerausohjelma  hyväksyttäisiin  ja  toteutettaisiin,  Talvivaara  Sotkamo  ei
välttämättä   pysty   voittamaan   kaikkia   Talvivaaran  kaivoksen  toimintaan,
ympäristöasioihin  ja muihin seikkoihin liittyviä haasteita ja osakkeenomistajat
saattavat lopulta menettää koko sijoituksensa Yhtiössä

Talvivaara  on kohdannut monenlaisia  haasteita vuosina 2008 ja 2009 tapahtuneen
kaivostoiminnan  käynnistämisen  jälkeen.  Näihin  haasteisiin  lukeutuvat  muun
muassa oikeudelliset ja hallinnolliset menettelyt koskien Talvivaara Sotkamoa ja
tiettyjä  Talvivaaran johdon jäseniä. Ei  myöskään ole olemassa mitään varmuutta
siitä,  että Talvivaaran saatavilla mahdollisesti  oleva rahoitus olisi riittävä
Talvivaaran kaivoksen tuotannon ylösajamiseksi tai että tuotanto kääntyisi ikinä
kannattavaksi.  Näin  ollen  vaikka  Talvivaara  onnistuisi hankkimaan riittävän
rahoituksen  osallistuakseen Talvivaara Sotkamon kaivostoimintojen hankintaan ja
vaikka   Talvivaaran   saneerausohjelma   hyväksyttäisiin   ja  toteutettaisiin,
osakkeenomistajat voivat lopulta menettää koko sijoituksensa Yhtiössä.


Hallinnointi

Taloudellinen raportointi

Talvivaaran  hallitus päätti 31.12.2014, että Yhtiö antaa arvopaperimarkkinalain
7 luvun    14 §:n    mukaiset    johdon   osavuotiset   selvitykset   tilikauden
1.1.-31.12.2015 kolmelta  ja  yhdeksältä  ensimmäiseltä  kuukaudelta annettavien
osavuosikatsausten  sijaan.  Perusteena  raportoinnin  muutokselle Yhtiö esitti,
että   Yhtiön   liikkeeseen   laskemien  osakkeiden  ja  niihin  rinnastettavien
arvopaperien   markkina-arvo   on   alle   150 miljoonaa  euroa  ja  näin  ollen
valtiovarainministeriön  asetuksessa (1020/2012) määritellyt edellytykset johdon
osavuotisen selvityksen antamiselle osavuosikatsauksen sijasta täyttyvät.

Talvivaara    sai    11.2.2015 Finanssivalvonnalta   poikkeusluvan   31.12.2014
päättynyttä  tilikautta  koskevan  tilinpäätöstiedotteen  sekä tilinpäätöksen ja
toimintakertomuksen  julkistamisen  lykkäämiseksi  siten,  että  ne  julkaistaan
viimeistään 30.4.2015. Poikkeuslupa myönnettiin sillä edellytyksellä, että Yhtiö
julkaisee    viimeistään   28.2.2015 arvopaperimarkkinalain   7 luvun   14 §:ssä
tarkoitettua   johdon   osavuotista   selvitystä   vastaavat  tiedot  sekä  muut
julkistamishetkellä   saatavilla   olevat   tiedot  toiminnan  jatkuvuudesta  ja
Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssin vaikutuksista Yhtiön toimintaan.

Talvivaaran nimitysvaliokunnan kokoonpano

Talvivaaran     nimitysvaliokunta     perustettiin    vuoden    2013 varsinaisen
yhtiökokouksen   päätöksellä.   Nimitysvaliokunta  valmistelee  yhtiökokoukselle
ehdotukset   hallituksen   jäsenten   valitsemiseen   ja   hallituksen  jäsenten
palkkioihin   liittyen.   Nimitysvaliokunnan   26.11.2014 pidetyn   vuosittaisen
järjestäytymiskokouksen tuloksena valiokunnan kokoonpano on seuraava:

  * Kari Järvinen, CEO, Solidium Oy, Solidium Oy:n nimittämänä
  * Joni Hautojärvi, toimitusjohtaja, Norilsk Nickel Harjavalta Oy, Norilsk
    Nickel Holdings (Cyprus) Ltd:n nimittämänä
  * Pekka Perä, CEO, Talvivaara, Yhtiön osakkeenomistajana
  * Olli Salo, Yhtiön osakkeenomistaja Seppo Ahon nimittämänä
  * Tapani Järvinen, Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja
  * Graham Titcombe, Talvivaaran hallituksen varapuheenjohtaja

Toimikunnan  työjärjestyksen  mukaan  Toimikunnan  tulee  toimittaa ehdotuksensa
Yhtiön hallitukselle viimeistään 15. maaliskuuta ennen varsinaista yhtiökokousta
ottaen     kuitenkin     huomioon    yhtiön    ilmoittamat    yhtiökokous-    ja
tiedottamisaikataulut.  Kun varsinaista  yhtiökokousta on  lykätty ja  se on nyt
alustavasti   suunniteltu   järjestettäväksi   12.6.2015, toimikunta   toimittaa
esityksensä  yhtiökokouskutsun  julkistamisajankohtaan  mennessä,  ei kuitenkaan
15.3. mennessä.

Oikeudelliset prosessit

Kipsisakka-altaan vuotoihin ja vesipäästöihin liittyvä syyteharkinta

Syyteharkinta, joka liittyi Talvivaara Sotkamon kipsisakka-altaan vuotoihin sekä
kaivoksen   alkuperäisessä   ympäristölupahakemuksessa   ennakoitua   suurempiin
kaivoksen natrium-, sulfaatti- ja mangaani- päästöihin, päättyi 22.9.2014.

Syyttäjä  päätti nostaa  syytteet neljää  Talvivaaran johtoon  kuuluvaa henkilöä
vastaan,   joiden   joukossa   ovat  toimitusjohtaja  Pekka  Perä  sekä  entinen
toimitusjohtaja Harri Natunen, nimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen.

Talvivaara   Sotkamon   metallitehtaan   paluuliuoksen,   nk.   raffinaatin,  ja
sekundäärikasan laimean liuoksen johtamiseen avolouhokseen 19.12.2013-31.1.2014
välisenä  aikana  liittyvän  esitutkinnan  perusteella  syyttäjä  on  11.2.2015
päättänyt  nostaa syytteen toimitusjohtaja Pekka Perää vastaan. Poliisi lievensi
rikosnimikettä  suoritetun  esitutkinnan  aikana  ympäristörikkomukseksi,  mutta
syyttäjä  on muuttanut  rikosnimikkeen haastehakemuksessaan  takaisin ympäristön
turmelemiseksi.  Syyttäjä on pyytänyt käräjäoikeutta käsittelemään asian yhdessä
kipsisakka-altaan vuotoihin ja vesistöpäästöihin liittyvän asian kanssa.

Yhtiö ei jaa syyttäjän näkemystä syytekynnyksen ylittymisestä edellä mainituissa
asioissa.  Yhtiö pitää kuitenkin tervetulleena sitä, että asian faktat ja Yhtiön
silloiset      toimintaolosuhteet      tullaan      käsittelemään      avoimessa
tuomioistuinprosessissa.

Henkilöstö

Talvivaaran   henkilöstömäärä   väheni  61:stä vuoden  2014 alussa  51:een tämän
tiedotteen julkaisupäivänä.

Talvivaaran     henkilöstö     muodostaa     asiantuntijaorganisaation,    jonka
avainosaamiseen      kuuluvat      esimerkiksi      laadukkaat      analyyttiset
laboratoriopalvelut,  biokasaliuotus  ja  muut tuotantoprosessit, hankintatoimi,
ympäristöturvallisuus,  riskien hallinta  ja viestintä.  Organisaatio on aiemmin
tuottanut  toiminnan  kannalta  kriittisiä  palveluja  Talvivaara  Sotkamolle ja
jatkaa samojen palvelujen tuottamista Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle kuten
Yhtiö ja konkurssipesä ovat sopineet.

Muutoksia Talvivaaran johdossa
Talvivaara  ilmoitti 30.10.2014, että  Saila Miettinen-Lähde,  joka toimi Yhtiön
talous-  ja rahoitusjohtajana  vuodesta 2005, on  päättänyt jättää Yhtiön. Saila
Miettinen-Lähteen työskentelyvelvoite päättyi 31.1.2015.

Valmistautuakseen  hänen lähtöönsä Talvivaara  nimitti kaupallinen johtaja Pekka
Erkinheimon  Yhtiön varatoimitusjohtajaksi  välittömästi ilmoituksen yhteydessä.
Talousosasto on raportoinut Pekka Erkinheimolle 1.2.2015 lähtien.

Markkinaympäristö

Talvivaara  Sotkamon  konkurssin  seurauksena  ja  konsernin hajottua tältä osin
Yhtiöllä  ei ole riskiä nikkelin  tai muiden raaka-aineiden markkinahintojen tai
valuuttakurssien  suhteen. Talvivaaran tulot perustuvat tällä hetkellä Yhtiön ja
Talvivaara  Sotkamon konkurssipesän välisiin palvelu- ja vuokrasopimuksiin kuten
tässä tiedotteessa on aiemmin kerrottu.

Lyhyen aikavälin näkymät

Talvivaara  jatkaa selvittäjän kanssa neuvotteluja, joiden tuloksena Yhtiö voisi
osallistua   Sotkamon   kaivosliiketoiminnan  hankkimiseen  Talvivaara  Sotkamon
konkurssipesältä   yhdessä  sijoittajakonsortion  kanssa.  Rahoitus  Talvivaaran
mahdolliselle  osallistumiselle tällaiseen järjestelyyn  voisi tulla esimerkiksi
osakeannin   ja/tai  joukkovelkakirjalainan  kautta  ja  näissä  instrumenteissa
voisivat  olla  mukana  nykyiset  osakkeenomistajat  sekä velkakirjojen haltijat
muiden  tahojen ohella.  Yhtiö ei  voi taata,  että käynnissä olevat neuvottelut
onnistuvat  tai  että  harkittuihin  omistusjärjestelyihin liittyvät mahdolliset
rahoitusjärjestelyt käynnistyvät.

Kaupankäynti  Talvivaaran osakkeella Helsingin  pörssissä on ollut keskeytettynä
6.11.2014 lähtien.   Kuten  Finanssivalvonta  Talvivaaran  tammi-syyskuun  2014
osavuosikatsausta  koskevassa  poikkeuslupa-päätöksessään  totesi, kaupankäynnin
jatkamisen  edellytyksenä  oleva  luotettava  osakkeen  hinnanmuodostus ei täyty
ennen   kuin   Yhtiön  toiminnan  jatkuvuuteen  liittyvät  epävarmuustekijät  on
ratkaistu  ja  toiminnan  jatkuvuudesta  ja  Yhtiön  taloudellisesta asemasta on
julkaistu  riittävät tiedot. Talvivaaran näkemyksen  mukaan nämä ehdot täyttyvät
vasta,  kun Yhtiöllä on riittävästi tietoa mahdollisuuksistaan hankkia uudelleen
osaomistus Sotkamon kaivosomaisuudesta.


27.2.2015


Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh. 020 712 9800
Pekka Perä, toimitusjohtaja
Pekka Erkinheimo, varatoimitusjohtaja


[HUG#1897923]

Attachments

Talv.n operatiivinen ja taloudellinen katsaus tammi 2014 - helmi 2015.pdf