Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 27.2.2015 Talvivaaran Kaivososakeyhtiön katsaus operatiiviseen ja taloudelliseen tilanteeseen ja niiden kehittymiseen tammikuussa 2014-helmikuussa 2015 Kuten Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ("Talvivaara" tai "Yhtiö") aiemmin ilmoitti Talvivaara sai 11.2.2015 Finanssivalvonnalta poikkeusluvan sen 31.12.2014 päättynyttä tilikautta koskevan tilinpäätöstiedotteen sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamisen lykkäämiseksi siten, että ne julkaistaan viimeistään 30.4.2015. Finanssivalvonta myönsi poikkeusluvan edellyttäen, että Yhtiö julkaisee viimeistään 28.2.2015 arvopaperimarkkinalain 7 luvun 14 §:ssä tarkoitettua johdon osavuotista selvitystä vastaavat tiedot sekä muut julkistamishetkellä saatavilla olevat tiedot toiminnan jatkuvuudesta ja Talvivaara Sotkamo Oy:n ("Talvivaara Sotkamo") konkurssin vaikutuksista Yhtiön toimintaan. Edellä mainitun johdosta Talvivaara antaa oheisen katsauksen sen operatiiviseen ja taloudelliseen tilanteeseen ja niiden kehittymiseen 1.1.2014 ja 27.2.2015 väliseltä ajalta: Tärkeimmät tapahtumat * Talvivaaran yrityssaneerausmenettely käynnistyi 29.11.2013 ja jatkuu edelleen. Espoon käräjäoikeus jatkoi 30.1.2015 antamallaan päätöksellä saneerausohjelmaehdotuksen täydennykselle annettua määräaikaa 13.3.2015 saakka * Talvivaaran tuotannollista toimintaa harjoittava tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo haettiin konkurssiin 6.11.2014 * Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssin julkistamisen jälkeen kaupankäynti Talvivaaran osakkeella Helsingin pörssissä on ollut keskeytettynä 6.11.2014 lähtien. Kaupankäynnin keskeytys jatkuu tämän tiedotteen julkaisupäivänä * Konkurssin seurauksena Talvivaara on menettänyt määräysvaltansa Talvivaara Sotkamoon eikä Talvivaara Sotkamoa voida enää yhdistellä osaksi Talvivaara- konsernia taloudellisessa raportoinnissa * Talvivaara jatkaa toimintaansa toistaiseksi tavoitteenaan varmistaa riittävä rahoitus sellaiseen konsortioon osallistumiseksi, joka ostaa kaivoksen liiketoiminnan Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä * Talvivaara rahoittaa toimintaansa tarjoamalla hallinnollisia ja teknisiä palveluita sekä vuokraamalla tiettyjä kriittisiä koneita ja laitteita Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle Yhtiön ja konkurssipesän 19.11.2014 allekirjoittamien sopimusten mukaisesti * Talvivaara ilmoitti19.12.2014, että se asettaa toimimattomat tytäryhtiönsä selvitystilaan sekä myy ulkomaisen tytäryhtiönsä koko osakekannan konsernin ulkopuolelle. Näiden toimenpiteiden seurauksena Talvivaara-konserni on purkautunut Toiminnallinen katsaus Talvivaara Sotkamon 6.11.2014 [tapahtuneen] konkurssin seurauksena Yhtiöllä ei ole määräysvaltaa tai vastuuta Talvivaaran kaivoksen toimintaan liittyen eikä se näin ollen voi enää raportoida Sotkamon kaivoksen toiminnan tilanteesta tai kehittymisestä esimerkiksi tuotannon tasoon tai vesienhallintaan liittyen. Ennen konkurssia Talvivaara-konsernin toiminnot kattoivat Talvivaaran kaivoksen, jonka toiminnasta vastasi pääasiassa Talvivaara Sotkamo, sekä laajan kirjon tukifunktioita ja asiantuntijapalveluita, joita Yhtiö tuotti. Läpi Yhtiön historian sen henkilöstöön on kuulunut suurin osa konsernin johdosta ja päällikkötason resursseista, minkä vuoksi se on tarjonnut operatiiviselle tytäryhtiölleen mm. hallinnollisia, talous-, viestintä-, teknisiä, laboratorio-, kaupallisia, juridisia ja kestävään kehitykseen liittyviä palveluita sovittuja palkkioita vastaan. Lisäksi Yhtiö omistaa kalkin käsittelylaitoksen ja sen yhteyteen kuuluvan materiaalin vastaanottoaseman, jotka ovat tuotannon ja vesienhallinnan kannalta kriittisiä laitteistoja ja joita Talvivaara on vuokrannut Talvivaara Sotkamolle vuodesta 2009. Ympäristöriskien minimoimiseksi, käynnissä olevan tuotannon edesauttamiseksi sekä kaivoksen liiketoiminnan myyntiprosessin edistämiseksi Talvivaara ja Talvivaara Sotkamon konkurssipesä ovat sopineet, että Yhtiö jatkaa palveluiden tarjoamista ja laitteistojen vuokraamista konkurssipesälle. Tämän johdosta osapuolet allekirjoittivat 19.11.2014 hallinto- ja laboratoriopalveluita sekä kalkin käsittelylaitoksen ja materiaalin vastaanottoaseman vuokrausta koskevat sopimukset. Sopimukset kattavat ne henkilöresurssit ja laitteistot, jotka ovat saatavilla ja jotka ovat kriittisiä kaivoksen ympäristö- ja työturvallisen toiminnan kannalta. Sopimukset myös määrittävät sovitut hinnat tarjotuille palveluille. Henkilöresurssien käytöstä laskutetaan sovittujen tuntihintojen mukaisesti, palveluiden tuottamisessa syntyneet kulut laskutetaan kustannusten mukaisesti lisättynä hallinnollisella palkkiolla, ja kalkin käsittelylaitokselle on sovittu kuukausittainen vuokra. Uudet sopimukset ovat pitkälti samansisältöiset kuin aiemmat, Talvivaaran ja Talvivaara Sotkamon välillä voimassa olleet sopimukset joitakin Talvivaara Sotkamon konkurssin myötä muuttuneesta tilanteesta johtuvia muutoksia lukuun ottamatta. Tämän tiedotteen julkaisupäivänä Talvivaara Sotkamon konkurssipesän neuvottelut kaivoksen liiketoiminnan myynnistä ovat edelleen kesken, eikä lisäselvyyttä kaivoksen toiminnan jatkamisesta ja jatkajasta ole saatu. Yhtiö ja Yhtiön saneerausmenettelyn selvittäjä jatkavat keskusteluja Talvivaara Sotkamon konkurssipesän sekä kaivoksen liiketoiminnan ostamisesta kiinnostuneiden tahojen kanssa. Talvivaara päätti purkaa Yhtiön avainhenkilöille vuonna 2010 suunnatun omistusjärjestelyn ostamalla avainhenkilöiltä kaikki sitouttamisjärjestelyä varten perustetun yhtiön, Talvivaara Management Oy:n, osakkeet nimellistä korvausta vastaan. Lisäksi Yhtiö päätti asettaa toimimattomat tytäryhtiönsä Talvivaara Exploration Oy:n, Talvivaara Infrastructure Oy:n, Bream Lake Energy Oy:n sekä Talvivaara Management Oy:n selvitystilaan. Ennen päätöstä selvitystilaan asettamisesta Talvivaara konvertoi kaikki saatavansa mainituista tytäryhtiöistä omaksi pääomaksi ja tytäryhtiöt alaskirjasivat kaikki saatavansa Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä. Talvivaara möi Ruotsiin perustetun tytäryhtiönsä Hyena Holding AB:n koko osakekannan 30.12.2014 konsernin ulkopuolelle. Kauppahinta perustui Hyena Holding AB:n myyntihetkellä olevien kassavarojen määrään. Suomalaisten tytäryhtiöiden selvitystilaan asettamisen sekä Hyena Holding AB;n osakekannan myynnin seurauksena Talvivaara-konserni on purkautunut ja Talvivaarasta on tullut ainoa raportointiyksikkö. Taloudellinen tilanne ja toiminnan jatkuvuus (going concern) Rahoitusaseman kehittyminen Talvivaara-konsernin rahat ja pankkisaamiset 1.1.2014 olivat 5,9 miljoonaa euroa. Silloisen kassan, nikkelin ja koboltin myynnistä Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle saatujen tulojen sekä sinkkitoimitusten myötä Nyrstar Sales and Marketing AG:lta ("Nyrstar) nostetun lainan avulla konserni kykeni jatkamaan toimintaansa 6.11.2014 asti. Tuolloin eri sidosryhmien, potentiaalisten uusien sijoittajien ja Suomen valtion kanssa käytyjen intensiivisten neuvottelujen jälkeen Talvivaaran tietoon saatettiin, että Talvivaara Sotkamon tarvitsemaa välitöntä käyttöpääomarahoitusta ei ollut saatavissa vaaditussa aikataulussa. Tämän seurauksena Talvivaara Sotkamon hallitus päätti hakea Talvivaara Sotkamon konkurssiin. Hakemus jätettiin yhdessä Talvivaara Sotkamon yrityssaneerauksen selvittäjän kanssa, ja Espoon käräjäoikeus asetti yhtiön konkurssiin samana päivänä. Pörssinoteerattu emoyhtiö Talvivaara on jatkanut toimintaansa toistaiseksi tavoitteenaan varmistaa riittävä rahoitus sellaiseen konsortioon osallistumiseksi, joka ostaa kaivoksen liiketoiminnan Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä. Tavoiteltuihin järjestelyihin liittyvien neuvottelujen jatkuessa Yhtiö rahoittaa päivittäistä toimintaansa tuottamalla hallinnollisia ja teknisiä palveluita sekä vuokraamalla tiettyjä kriittisiä koneita ja laitteistoja Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle. Talvivaara Sotkamon konkurssin seurauksena Yhtiö on kirjannut 31,5 miljoonan euron arvonlisäverolliset saatavat Talvivaara Sotkamolta luottotappioiksi. Arvonlisäveron osuus, joka on 5,6 miljoonaa euroa, on saatu palautuksena Yhtiölle. Yhtiön kassavarat 27.2.2015 ovat 4,8 miljoonaa euroa. Oma pääoma Talvivaara Sotkamon konkurssin vuoksi Yhtiö on alaskirjannut kaikki saatavansa Talvivaara Sotkamolta sekä omistamiensa Talvivaara Sotkamon osakkeiden arvon. Tämän seurauksena Yhtiön oma pääoma on menetetty. Talvivaaran hallitus on todennut oman pääoman menettämisen ja ilmoittanut sen kaupparekisteriin. Lisäksi Talvivaara toteaa, että se on jo marraskuussa 2013 todennut taloudellisen asemansa heikentymisen ja sen vuoksi hakeutunut yrityssaneeraukseen. Yhtiön yrityssaneeraus-menettely alkoi 29.11.2013 ja Talvivaaran yhtiökokous hyväksyi sen jatkamisen 12.6.2014. Taseen ulkopuoliset ja ehdolliset vastuut Talvivaara Sotkamo on nostanut Nyrstarilta 12,8 miljoonaa euroa lainaa (korot lokakuun 2014 loppuun asti mukaan lukien) 1.4.2014 allekirjoitetun laina- ja sinkin tuotevirtasopimuksen väliaikaisen keskeytyssopimuksen (Loan and Streaming Holiday Agreement) mukaisesti. Sopimuksen osapuolia ovat Talvivaara, Talvivaara Sotkamo ja Nyrstar. Talvivaaran tiedon mukaan Nyrstar ei ole tiedustellut Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä konkurssilain 3 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla, tuleeko konkurssipesä sitoutumaan sopimukseen. Sopimus on Talvivaaran käsityksen mukaan siis edelleen voimassa. Mikäli Nyrstar purkaisi sopimuksen sen vuoksi, että Talvivaara Sotkamon konkurssipesä ei sitoutuisi sopimukseen, Yhtiö olisi lainan takaajana vastuussa lainan ja sen korkojen välittömästä takaisinmaksusta. Talvivaara on taannut huhtikuussa 2014 tehdyn sopimuksen nojalla myös Talvivaara Sotkamon ja Nyrstarin vuonna 2010 solmimassa sinkin tuotevirtasopimuksessa määritetyn terminointimaksun. Nyrstarilla on oikeus vaatia Talvivaara Sotkamolta terminointimaksua tilanteessa, jossa sinkin tuotevirtasopimus on päättynyt Talvivaara Sotkamosta johtuvasta, sopimuksessa määritellystä syystä. Takaajana olevan Yhtiön vastuu on liitännäinen tällaisen sopimuksen päättymiseen. Yhtiön tiedon mukaan sinkin tuotevirtasopimusta ei ole päätetty konkurssilain 3 luvun 8 §:ssä määritellyssä menettelyssä eikä terminointimaksu siis ole vielä langennut maksuun. Mikäli sinkin tuotevirtasopimus päätettäisiin, sopimuksen mukaan takaajana olevan Yhtiön vastuu terminointimaksun suorittamisesta erääntyisi 12 kuukautta Talvivaara Sotkamon konkurssiin asettamisen jälkeen. Kyseinen terminointimaksu lasketaan suhteessa niihin sinkkitonneihin, joita tuotevirtasopimuksen mukaisesta kokonaismäärästä on terminointihetkellä toimittamatta. Talvivaara Sotkamon konkurssipäivään 6.11.2014 asti laskettuna terminointimaksu olisi noin 206 miljoonaa euroa. Talvivaara on taannut Talvivaara Sotkamon Finnveralta vuonna 2009 ottaman 50 miljoonan euron investointi- ja käyttöpääomalainan. Yhtiö on myös antanut yrityskiinnityksen Talvivaara Sotkamon Finnveralta nostamien lainojen vakuudeksi. Yhtiön takaama vastuu on osa saneerausvelkaa, jonka takaisinmaksun määrä ja maksuaikataulu määritetään saneerausohjelmassa. Talvivaara Sotkamo on kattanut suurimman osan nykyisessä ympäristöluvassa vaaditusta ympäristövakuudesta Atradius Credit Insurance NV:ltä ("Atradius") otetulla takausvakuutuksella. Vakuutuksen määrä on tällä hetkellä 31,9 miljoonaa euroa. Ympäristöluvan mukaan vakuus on asetettava jätealueiden (kipsisakka- altaat, kasa-alueet) ennallistamisen vaatimia kustannuksia varten. Jätealueita arvioidaan ennallistettavan osin kaivoksen toiminnan aikana sitä mukaa kuin alueet ovat täynnä tai poistuvat käytöstä ja osin kaivoksen toiminnan päättymisen jälkeen osana alueen lopullista ennallistamista. Mikäli Talvivaara Sotkamo ei vastaisi ennallistamisen kustannuksista, niistä vastaisi Atradius. Talvivaaran antaman vastasitoumuksen nojalla Atradius tulisi kuitenkin perimään kustannukset takaisin Yhtiöltä. Toiminnan jatkuvuus (Going Concern) Talvivaaran tämänhetkisten kassavarojen ja Talvivaara Sotkamon konkurssipesän kanssa tehdyistä palvelu- ja vuokrasopimuksista saatavien tulojen perusteella Yhtiö arvioi kykenevänsä jatkamaan normaalia päivittäistä toimintaansa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa toiminnan jatkuvuuden periaatteella. Talvivaaran hallitus ja johto tai yrityssaneerauksen selvittäjä eivät tällä hetkellä harkitse Yhtiön asettamista selvitystilaan tai konkurssiin vaan jatkavat pyrkimyksiä riittävän rahoituksen varmistamiseksi siten, että Yhtiö voisi osana sijoittajakonsortiota hankkia kaivoksen liiketoiminnan Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä. Talvivaaran mahdollisuuksiin hankkia riittävä rahoitus harkitun kaupan toteuttamiseksi kohdistuu kuitenkin merkittävää epävarmuutta. Lisäksi on huomattava, että vaikka Yhtiö onnistuisikin hankkimaan itselleen osaomistuksen kaivoksessa ja sen omaisuuserissä, ei Yhtiön suoriutumista saneerausohjelmastaan pidemmällä aikavälillä voida pitää varmana. Mikäli Yhtiö ei kykene hankkimaan minkäänlaista omistusosuutta Sotkamon kaivoksesta, sen toiminnan jatkuvuutta ei voine pitää todennäköisenä. Mikäli Nyrstar vaatisi Talvivaara Sotkamon nostaman ja Yhtiön takaaman 12,8 miljoonan euron lainan takaisinmaksua Yhtiöltä, Yhtiöllä ei ehkä ole riittäviä rahavaroja tai muuta saatavissa olevaa rahoitusta lainan maksamiseksi eikä se sen vuoksi pysty välttämättä jatkamaan toimintaansa. Yrityssaneerausmenettelyn eteneminen Talvivaaran yrityssaneerausmenettely käynnistyi 29.11.2013, ja selvittäjä on toimittanut alustavan saneerausohjelmaehdotuksen Espoon käräjäoikeuteen 30.9.2014. Selvittäjä on merkinnyt 30.9.2014 päivättyyn alustavaan saneerausohjelmaehdotukseen saneerausvelan määräksi 482 miljoonaa euroa. Määrä sisältää Finnveralle annetun takauksen perusteella syntyneen 50 miljoonan euron vastuun. Selvittäjältä saadun tiedon mukaan saneerausvelan määrään ei ole tulossa täydennettävässä saneerausohjelmaehdotuksessa muita olennaisia muutoksia kuin Talvivaaran antaman yrityskiinnityksen perusteella Finnveran saatavan laventaminen kattamaan myös noin 8,8 miljoonan euron määräinen vastuu. Saneerausvelat tullaan järjestelemään käräjäoikeuden vahvistamassa saneerausohjelmassa. Selvittäjä on alustavassa ohjelmaehdotuksessa esittänyt etuoikeudettomien velkojen leikkaamista 97 %:lla ja kahdeksan vuoden maksuohjelmaa. Alustavassa ohjelmaehdotuksessa on lisäksi tuotu esiin, että selvittäjä tutkii mahdollisuutta avata saneerausvelkojille oikeuden konvertoida saneerausvelkansa yhtiön pääomaan. Selvittäjä on tehnyt 5.2.2015 päätöksen suorittaa Yhtiön ns. vähäiset velat saneerauslain 18 §:n mukaisen poikkeussäännön perusteella. Vähäisenä velkana on pidetty sellaisia saneerausvelkoja, joiden pääoma ja menettelyn aloittamiseen asti laskettu korko ja viivästyskorko siltä osin kun velkoja on niitä vaatinut, ovat olleet yhteensä enintään 1.000 euroa. Yhtiö on suorittanut tällaiset vähäiset velat helmikuun 2015 aikana. Maksuja on tehty yhteensä 15.672 euroa ja maksun on saanut yhteensä neljäkymmentä velkojaa. Espoon käräjäoikeus myönsi 30.1.2015 selvittäjälle lisäaikaa toimittaa täydennetty saneerausohjelmaehdotus. Uudeksi määräpäiväksi on asetettu 13.3.2015. Rahoitus ja kaupalliset järjestelyt Laina- ja sinkin tuotevirtasopimuksen väliaikainen keskeytyssopimus Talvivaara ja Talvivaara Sotkamo solmivat 1.4.2014 laina- ja sinkin tuotevirtasopimuksen väliaikaisen keskeytyssopimuksen Nyrstarin kanssa. Vaikka Talvivaara ei vastaa Talvivaara Sotkamon konkurssipesän toimista sopimuksen suhteen, on Yhtiöllä edelleen takausvastuu 12,8 miljoonan euron lainasta, jonka Talvivaara Sotkamo on nostanut Nyrstarilta sopimuksen aikana. Yhtiö on taannut myös vuonna 2010 solmitun sinkin tuotevirtasopimuksen terminointimaksusta, joka on tällä hetkellä noin 206 miljoonaa euroa (katso myös "Taseen ulkopuoliset ja ehdolliset vastuut" ja "Toiminnan jatkuvuus (Going Concern)" edellä). Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen Talvivaara ilmoitti 21.2.2014, että Yhtiö tukee Fennovoiman voimalahankkeen toteutumista, mutta kertoi myös, että se vallinneessa tilanteessa keskitti kaikki taloudelliset resurssinsa Sotkamon kaivoksen toimintaan ja käynnissä olevaan yrityssaneerausprosessiin. Tästä syystä Talvivaara ei sitoutunut hankkeen lisärahoitukseen eikä Yhtiö ole tälläkään hetkellä tilanteessa, jossa se voisi uudelleen harkita kantaansa hankkeeseen. Riskit Talvivaaran riskeihin lyhyellä aikavälillä sisältyvät erityisesti sellaiset riskit, jotka liittyvät sen meneillään olevaan yrityssaneerausprosessiin, rahoitukseen ja toiminnan jatkuvuuteen (going concern): Jos riittävää rahoituksen kokonaisratkaisua Talvivaaran osallistumiseksi kaivostoiminnan hankkimiseen Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä ei saavuteta, Talvivaaran saneerausohjelmaa ei ehkä hyväksytä ja toteuteta ja osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä Talvivaaralle ehdotetun saneerausohjelman hyväksynnän ja toteutuksen ehtona on muun muassa riittävä rahoitusratkaisu, jonka avulla Yhtiö voi osallistua kaivostoiminnan hankintaan Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä ja kattaa saneerausohjelman vaatimukset pidemmällä aikavälillä. Jos tällaista rahoitusratkaisua ei saavuteta, saneerausohjelmaa ei ehkä hyväksytä eikä toteuteta, Yhtiö voi joutua hakeutumaan konkurssiin ja sen johdosta osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä. Jos Talvivaaran yrityssaneerausmenettely ei toteudu suunnitellusti, osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä Vaikka Yhtiön hallitus uskoo, että yrityssaneeraus on Talvivaaralle soveltuva vaihtoehto, ei ole mitään takeita siitä, että Yhtiölle ehdotettu saneerausohjelma hyväksytään tai että se lopulta saadaan toteutetuksi suunnitellulla tavalla. Yrityssaneeraus voi päättyä ennenaikaisesti useasta syystä, muun muassa saneerausohjelman loppuun saattamiseen ja täytäntöönpanoon riittämättömien varojen vuoksi, Talvivaaran taloudelliseen elinkelpoisuuteen vaikuttavien olosuhteiden muutoksen seurauksena, esimerkiksi siinä tapauksessa että Yhtiön ja Talvivaara Sotkamon konkurssipesän välinen palvelu- ja vuokrasopimus päättyy, tai Yhtiö epäonnistuu Sotkamon kaivosliiketoiminnan osittaisessa takaisinhankinnassa ja/tai saa riittämättömät tulot konkurssipesälle tai kokonaan uudelle kaivostoimintaa harjoittavalle yhtiölle myytävistä palveluista. Jos yrityssaneeraus epäonnistuu edellä mainituista tai muista syistä, se voi johtaa Yhtiön konkurssiin. Sen seurauksena osakkeenomistajat saattavat menettää koko sijoituksensa Yhtiössä. Jos Talvivaara ei kykene jatkamaan toimintaansa toiminnan jatkuvuuden periaatteella, se ei ehkä kykene realisoimaan varojaan ja suorittamaan velkojaan osana tavanomaista liiketoimintaa, mikä voi johtaa siihen, että osakkeenomistajat menettävät koko sijoituksensa Yhtiössä Talvivaaran toiminnan jatkuvuuteen liittyviä riskejä on kuvattu laajemmin tämän tiedotteen "Toiminnan jatkuvuus (Going Concern)" - osiossa. Talvivaaran saneerausohjelmaan mahdollisesti sisältyvä velkojen konvertointimahdollisuus ja/tai uuden oman pääomanehtoisen rahoituksen hankkiminen saattavat johtaa Yhtiön nykyisen osakeomistuksen merkittävään laimentumiseen Talvivaaran saneerausohjelmaan mahdollisesti sisältyvä velkojen konvertointimahdollisuus ja/tai uuden oman pääomanehtoisen rahoituksen hankkiminen saattavat johtaa nykyisen osakeomistuksen merkittävään laimentumiseen, jonka määrittää viime kädessä sovellettava velkojen konversiosuhde sekä oman pääomanehtoisen rahoituksen hankinnassa käytetty, uusien liikkeeseen laskettavien osakkeiden merkintähinta. Vaikka Talvivaara onnistuisikin hankkimaan riittävän rahoituksen osallistuakseen Talvivaara Sotkamon kaivostoimintojen hankkimiseen ja vaikka Talvivaaran saneerausohjelma hyväksyttäisiin ja toteutettaisiin, Talvivaara Sotkamo ei välttämättä pysty voittamaan kaikkia Talvivaaran kaivoksen toimintaan, ympäristöasioihin ja muihin seikkoihin liittyviä haasteita ja osakkeenomistajat saattavat lopulta menettää koko sijoituksensa Yhtiössä Talvivaara on kohdannut monenlaisia haasteita vuosina 2008 ja 2009 tapahtuneen kaivostoiminnan käynnistämisen jälkeen. Näihin haasteisiin lukeutuvat muun muassa oikeudelliset ja hallinnolliset menettelyt koskien Talvivaara Sotkamoa ja tiettyjä Talvivaaran johdon jäseniä. Ei myöskään ole olemassa mitään varmuutta siitä, että Talvivaaran saatavilla mahdollisesti oleva rahoitus olisi riittävä Talvivaaran kaivoksen tuotannon ylösajamiseksi tai että tuotanto kääntyisi ikinä kannattavaksi. Näin ollen vaikka Talvivaara onnistuisi hankkimaan riittävän rahoituksen osallistuakseen Talvivaara Sotkamon kaivostoimintojen hankintaan ja vaikka Talvivaaran saneerausohjelma hyväksyttäisiin ja toteutettaisiin, osakkeenomistajat voivat lopulta menettää koko sijoituksensa Yhtiössä. Hallinnointi Taloudellinen raportointi Talvivaaran hallitus päätti 31.12.2014, että Yhtiö antaa arvopaperimarkkinalain 7 luvun 14 §:n mukaiset johdon osavuotiset selvitykset tilikauden 1.1.-31.12.2015 kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta annettavien osavuosikatsausten sijaan. Perusteena raportoinnin muutokselle Yhtiö esitti, että Yhtiön liikkeeseen laskemien osakkeiden ja niihin rinnastettavien arvopaperien markkina-arvo on alle 150 miljoonaa euroa ja näin ollen valtiovarainministeriön asetuksessa (1020/2012) määritellyt edellytykset johdon osavuotisen selvityksen antamiselle osavuosikatsauksen sijasta täyttyvät. Talvivaara sai 11.2.2015 Finanssivalvonnalta poikkeusluvan 31.12.2014 päättynyttä tilikautta koskevan tilinpäätöstiedotteen sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamisen lykkäämiseksi siten, että ne julkaistaan viimeistään 30.4.2015. Poikkeuslupa myönnettiin sillä edellytyksellä, että Yhtiö julkaisee viimeistään 28.2.2015 arvopaperimarkkinalain 7 luvun 14 §:ssä tarkoitettua johdon osavuotista selvitystä vastaavat tiedot sekä muut julkistamishetkellä saatavilla olevat tiedot toiminnan jatkuvuudesta ja Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssin vaikutuksista Yhtiön toimintaan. Talvivaaran nimitysvaliokunnan kokoonpano Talvivaaran nimitysvaliokunta perustettiin vuoden 2013 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä. Nimitysvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle ehdotukset hallituksen jäsenten valitsemiseen ja hallituksen jäsenten palkkioihin liittyen. Nimitysvaliokunnan 26.11.2014 pidetyn vuosittaisen järjestäytymiskokouksen tuloksena valiokunnan kokoonpano on seuraava: * Kari Järvinen, CEO, Solidium Oy, Solidium Oy:n nimittämänä * Joni Hautojärvi, toimitusjohtaja, Norilsk Nickel Harjavalta Oy, Norilsk Nickel Holdings (Cyprus) Ltd:n nimittämänä * Pekka Perä, CEO, Talvivaara, Yhtiön osakkeenomistajana * Olli Salo, Yhtiön osakkeenomistaja Seppo Ahon nimittämänä * Tapani Järvinen, Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja * Graham Titcombe, Talvivaaran hallituksen varapuheenjohtaja Toimikunnan työjärjestyksen mukaan Toimikunnan tulee toimittaa ehdotuksensa Yhtiön hallitukselle viimeistään 15. maaliskuuta ennen varsinaista yhtiökokousta ottaen kuitenkin huomioon yhtiön ilmoittamat yhtiökokous- ja tiedottamisaikataulut. Kun varsinaista yhtiökokousta on lykätty ja se on nyt alustavasti suunniteltu järjestettäväksi 12.6.2015, toimikunta toimittaa esityksensä yhtiökokouskutsun julkistamisajankohtaan mennessä, ei kuitenkaan 15.3. mennessä. Oikeudelliset prosessit Kipsisakka-altaan vuotoihin ja vesipäästöihin liittyvä syyteharkinta Syyteharkinta, joka liittyi Talvivaara Sotkamon kipsisakka-altaan vuotoihin sekä kaivoksen alkuperäisessä ympäristölupahakemuksessa ennakoitua suurempiin kaivoksen natrium-, sulfaatti- ja mangaani- päästöihin, päättyi 22.9.2014. Syyttäjä päätti nostaa syytteet neljää Talvivaaran johtoon kuuluvaa henkilöä vastaan, joiden joukossa ovat toimitusjohtaja Pekka Perä sekä entinen toimitusjohtaja Harri Natunen, nimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen. Talvivaara Sotkamon metallitehtaan paluuliuoksen, nk. raffinaatin, ja sekundäärikasan laimean liuoksen johtamiseen avolouhokseen 19.12.2013-31.1.2014 välisenä aikana liittyvän esitutkinnan perusteella syyttäjä on 11.2.2015 päättänyt nostaa syytteen toimitusjohtaja Pekka Perää vastaan. Poliisi lievensi rikosnimikettä suoritetun esitutkinnan aikana ympäristörikkomukseksi, mutta syyttäjä on muuttanut rikosnimikkeen haastehakemuksessaan takaisin ympäristön turmelemiseksi. Syyttäjä on pyytänyt käräjäoikeutta käsittelemään asian yhdessä kipsisakka-altaan vuotoihin ja vesistöpäästöihin liittyvän asian kanssa. Yhtiö ei jaa syyttäjän näkemystä syytekynnyksen ylittymisestä edellä mainituissa asioissa. Yhtiö pitää kuitenkin tervetulleena sitä, että asian faktat ja Yhtiön silloiset toimintaolosuhteet tullaan käsittelemään avoimessa tuomioistuinprosessissa. Henkilöstö Talvivaaran henkilöstömäärä väheni 61:stä vuoden 2014 alussa 51:een tämän tiedotteen julkaisupäivänä. Talvivaaran henkilöstö muodostaa asiantuntijaorganisaation, jonka avainosaamiseen kuuluvat esimerkiksi laadukkaat analyyttiset laboratoriopalvelut, biokasaliuotus ja muut tuotantoprosessit, hankintatoimi, ympäristöturvallisuus, riskien hallinta ja viestintä. Organisaatio on aiemmin tuottanut toiminnan kannalta kriittisiä palveluja Talvivaara Sotkamolle ja jatkaa samojen palvelujen tuottamista Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle kuten Yhtiö ja konkurssipesä ovat sopineet. Muutoksia Talvivaaran johdossa Talvivaara ilmoitti 30.10.2014, että Saila Miettinen-Lähde, joka toimi Yhtiön talous- ja rahoitusjohtajana vuodesta 2005, on päättänyt jättää Yhtiön. Saila Miettinen-Lähteen työskentelyvelvoite päättyi 31.1.2015. Valmistautuakseen hänen lähtöönsä Talvivaara nimitti kaupallinen johtaja Pekka Erkinheimon Yhtiön varatoimitusjohtajaksi välittömästi ilmoituksen yhteydessä. Talousosasto on raportoinut Pekka Erkinheimolle 1.2.2015 lähtien. Markkinaympäristö Talvivaara Sotkamon konkurssin seurauksena ja konsernin hajottua tältä osin Yhtiöllä ei ole riskiä nikkelin tai muiden raaka-aineiden markkinahintojen tai valuuttakurssien suhteen. Talvivaaran tulot perustuvat tällä hetkellä Yhtiön ja Talvivaara Sotkamon konkurssipesän välisiin palvelu- ja vuokrasopimuksiin kuten tässä tiedotteessa on aiemmin kerrottu. Lyhyen aikavälin näkymät Talvivaara jatkaa selvittäjän kanssa neuvotteluja, joiden tuloksena Yhtiö voisi osallistua Sotkamon kaivosliiketoiminnan hankkimiseen Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä yhdessä sijoittajakonsortion kanssa. Rahoitus Talvivaaran mahdolliselle osallistumiselle tällaiseen järjestelyyn voisi tulla esimerkiksi osakeannin ja/tai joukkovelkakirjalainan kautta ja näissä instrumenteissa voisivat olla mukana nykyiset osakkeenomistajat sekä velkakirjojen haltijat muiden tahojen ohella. Yhtiö ei voi taata, että käynnissä olevat neuvottelut onnistuvat tai että harkittuihin omistusjärjestelyihin liittyvät mahdolliset rahoitusjärjestelyt käynnistyvät. Kaupankäynti Talvivaaran osakkeella Helsingin pörssissä on ollut keskeytettynä 6.11.2014 lähtien. Kuten Finanssivalvonta Talvivaaran tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsausta koskevassa poikkeuslupa-päätöksessään totesi, kaupankäynnin jatkamisen edellytyksenä oleva luotettava osakkeen hinnanmuodostus ei täyty ennen kuin Yhtiön toiminnan jatkuvuuteen liittyvät epävarmuustekijät on ratkaistu ja toiminnan jatkuvuudesta ja Yhtiön taloudellisesta asemasta on julkaistu riittävät tiedot. Talvivaaran näkemyksen mukaan nämä ehdot täyttyvät vasta, kun Yhtiöllä on riittävästi tietoa mahdollisuuksistaan hankkia uudelleen osaomistus Sotkamon kaivosomaisuudesta. 27.2.2015 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Hallitus Lisätietoja: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh. 020 712 9800 Pekka Perä, toimitusjohtaja Pekka Erkinheimo, varatoimitusjohtaja [HUG#1897923]
Talvivaaran katsaus operatiiviseen ja taloudelliseen tilanteeseen ja niiden kehittymiseen tammikuussa 2014-helmikuussa 2015
| Source: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj