Finnairin vuoden 2014 vuosikertomuksessa korostetaan säästöjen saavuttamista ja kaavaillaan kannattavaa kasvua


Finnair Oyj Pörssitiedote 27.2.2015 klo 12.00

Finnair on julkaissut vuoden 2014 vuosikertomuksensa, jossa mitataan ja
raportoidaan yhtiön taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset sekä
kerrotaan niiden strategisesta merkityksestä yhtiön liiketoiminnalle.

Yksi vuoden 2014 kohokohdista oli säästösopimusten solmiminen eri
henkilöstöryhmien kanssa. Sopimusten ansiosta Finnair sai päätökseen vuonna 2011
aloittamansa kunnianhimoisen ohjelman, jolla pyrittiin saavuttamaan pysyvät
vuosittaiset 200 miljoonan euron säästöt. Osana pyrkimystään kasvattaa tuottoja
kestävällä tavalla ja hallita samalla kustannuksia Finnair esitteli useita tuote
- ja palvelu-uudistuksia ja ryhtyi toteuttamaan uutta kaupallista strategiaansa.
Yhtiö aloitti myös laajat valmistelut yhdeksäntoista Airbus A350 XWB
-lentokoneen vastaanottamista varten. Ensimmäiset neljä konetta on tarkoitus
ottaa käyttöön vuoden 2015 loppupuolella.

Nyt julkaistu vuosikertomus sisältää aikaisemmin 11. helmikuuta julkaistut
Finnairin tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen,
tilintarkastuskertomuksen kuin myös palkka- ja palkkio- sekä hallinto- ja
ohjausjärjestelmäselvitykset vuodelta 2014. Vuosikertomus ei sisällä oleellista
uutta tietoa. Vuosikertomus on laadittu GRI:n (Global Reporting Initiative) G3
-ohjeistuksen mukaisesti, ja se on tarkoitettu osakkeenomistajille,
sijoittajille, analyytikoille, medialle, asiakkaille, henkilöstölle, muille
sidosryhmille sekä suurelle yleisölle.

Finnair on raportoinut ympäristövastuusta vuodesta 1997, ja vuonna 2008 Finnair
oli yksi ensimmäisistä lentoyhtiöistä, jotka alkoivat raportoida GRI
-ohjeistuksen mukaisesti. YK:n ympäristöohjelman tuella muodostettu GRI on
laajimmin tunnustettu kansainvälinen kestävän kehityksen raportointiohjeistus.

”Vuosikertomus on tärkein väline, jolla viestimme Finnairin tuloksesta ja
arvonmuodostuksesta kaikille sidosryhmillemme avoimesti ja läpinäkyvästi”, sanoo
Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo. ”Yksityiskohtaisten tietojen ja
analyysien lisäksi vuosikertomuksessa käsitellään myös laajempia kaupallisia ja
sosiaalisia trendejä, alan sääntelyä sekä Finnairin mahdollisuuksia menestyä
markkinoilla nyt ja tulevaisuudessa. Raportti on tarkoitettu kaikille, jotka
omistavat Finnairia ja välittävät yhtiön tulevaisuudesta.”

Vuosikertomus on ladattavissa PDF-tiedostona osoitteesta www.finnairgroup.com.
Lisätiedot:
Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat