Oriola-KD Oyj:n pörssitiedote 4.3.2015 klo 9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Singaporeen tai Yhdysvaltoihin tai missään muussa maassa, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Oriola-KD:n osakeannin alustava tulos: osakeanti on päättynyt onnistuneesti Oriola-KD Oyj:n ("Oriola-KD" tai "Yhtiö") 75,6 miljoonan euron merkintäoikeusannissa ("Osakeanti") merkittiin alustavan tuloksen mukaan 12.303.538 uutta A-osaketta ("Uudet A-Osakkeet"), mikä vastaa noin 130,5 prosenttia tarjotuista 9.429.742 Uusista A-Osakkeista sekä 31.485.060 uutta B- osaketta ("Uudet B-Osakkeet" ja yhdessä Uusien A-Osakkeiden kanssa "Tarjotut osakkeet"), mikä vastaa noin 151,4 prosenttia tarjotuista 20.798.643 Uusista B- Osakkeista. Merkityt osakkeet vastaavat yhteensä noin 144,9 prosenttia kaikista Tarjotuista osakkeista. Ylimerkinnästä johtuen merkintätakausta ei tulla käyttämään. Merkintäoikeuksien perusteella merkittiin 9.010.593 Uutta A-Osaketta ja 20.017.596 Uutta B-Osaketta, mikä vastaa noin 96,0 prosenttia kaikista Tarjotuista osakkeista. Toissijaisessa merkinnässä merkittiin 3.292.945 Uutta A- Osaketta ja 11.467.464 Uutta B-Osaketta, mikä vastaa noin 48,8 prosenttia kaikista Tarjotuista osakkeista. Osakeannin merkintäaika päättyi 3.3.2015 klo 16.30. Merkintäoikeuksien perusteella merkityt Tarjotut osakkeet on kirjattu merkitsijöiden arvo- osuustileille väliaikaisina osakkeina (väliaikaisten A-osakkeiden kaupankäyntitunnus OKDAVN0115 ja väliaikaisten B-osakkeiden kaupankäyntitunnus OKDBVN0115). Kaupankäynti väliaikaisilla osakkeilla NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalla alkaa tänään 4.3.2015. Väliaikaiset osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa. Tarjottuja osakkeita vastaavat väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön nykyisiin osakelajeihin (A-osakkeiden kaupankäyntitunnus OKDAV ja B-osakkeiden kaupankäyntitunnus OKDBV), kun Tarjotut osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. Yhdistäminen tapahtuu arviolta 9.3.2015. Toissijaisessa merkinnässä Tarjotut osakkeet allokoidaan Osakeannin ehtojen mukaisesti Tarjottujen osakkeiden merkintään käytettyjen merkintäoikeuksien suhteessa arvo-osuustilikohtaisesti. Hyväksyttyjen toissijaisten merkintöjen perusteella Tarjotut osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille, kun Tarjotut osakkeet on merkitty kaupparekisteriin. Oriola-KD:n Osakeannin lopullinen tulos julkistetaan arviolta 6.3.2015 sen jälkeen, kun Yhtiön hallitus on hyväksynyt Osakeannissa tehdyt merkinnät. Osakeannin pääjärjestäjänä toimii Pohjola Pankki Oyj. Oriola-KD:n oikeudellisena neuvonantajana toimii Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy. ORIOLA-KD OYJ Tuomas Itkonen talous- ja rahoitusjohtaja LISÄTIETOJA: Tuomas Itkonen talous- ja rahoitusjohtaja puh. +358 40 596 4004 sähköposti: tuomas.itkonen@oriola-kd.com Eero Hautaniemi toimitusjohtaja puh. +358 10 429 2109 sähköposti: eero.hautaniemi@oriola-kd.com Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Julkaisija: Oriola-KD Oyj Konserniviestintä Orionintie 5 02200 Espoo www.oriola-kd.com VASTUUNRAJOITUS Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Singaporeen tai Yhdysvaltoihin. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Tätä asiakirjaa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä tässä asiakirjassa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Iso- Britanniassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") 19 (5) artiklan mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. [HUG#1899298]