Siili Solutions Oyj:n vuoden 2014 vuosikertomus ja tilinpäätös on julkaistu


Siili Solutions Oyj Vuosikertomuksen julkaisu 6.3.2015 kello 12.00

Siili jatkoi kannattavaa kasvuaan jo neljännen perättäisen vuoden. Vuoden 2014 liikevaihtomme kasvoi yli 50 % edellisvuodesta, käyttökatteen parantuessa 70 %. Siilien lukumäärä kasvoi vuoden 2014 aikana 153 uudella osaajalla, joista noin kaksi kolmasosaa tuli yrityskauppojen myötä ja yksi kolmasosa orgaanisesti rekrytoiden. Tämän myötä Siilistä tuli osaajamäärältään Suomen johtava teknologiariippumaton digitaalisten palveluiden kehittäjä. Vuoteen 2015 olemme lähteneet hyvistä asemista, vuotta vanhempana, aikaisempaa vahvempana ja edellisvuotta suurempana.

Tänään julkaistu vuosikertomuksemme sisältää tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen. Vuosikertomuksemme kiteyttää vuoden 2014 keskeiset tapahtumat ja kertoo numeroiden valossa aikaansaannoksistamme.

Vuosikertomuksemme on luettavissa tämän tiedotteen liitteenä olevasta pdf-tiedostosta ja se on saatavilla myös osoitteessa www.siili.fi/sijoittajat.

Siili Solutions Oyj

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Seppo Kuula
puhelin: 040 370 0032

Talousjohtaja Samuli Siljamäki
puhelin: 040 709 2848

Hyväksytty Neuvonantaja Merasco Oy
puhelin: 09 6129 670

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.siili.fi

Siili Solutions lyhyesti:

Siili Solutions Oyj on suomalainen moderni ohjelmistointegraattori ja digitaalisten palveluiden kehittäjä, joka tuottaa koko tietojärjestelmän kattavia IT-asiantuntijapalveluita julkishallinnolle, pankeille, mediatoimialalle ja teollisuudelle. Yhtiön ensisijaisina kohdeasiakkaina ovat Suomen 500 suurinta yritystä sekä valtion- ja kunnallishallinto. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingin ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla. Siili on kasvanut nopeasti ja kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.fi


Attachments

Siili Solutions Oyj Vuosikertomus 2014.pdf