PKC:n vuosikertomus vuodelta 2014 julkaistu


PKC Group Oyj         Pörssitiedote         10.3.2015 klo 9.30

 

 

PKC:n vuosikertomus vuodelta 2014 julkaistu

 

PKC on julkistanut vuoden 2014 vuosikertomuksen, joka sisältää PKC Groupin toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen ja selvityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä. PKC on myös julkistanut yritysvastuuraportin vuodelta 2014. Vuosikertomus ja yritysvastuuraportti on julkaistu suomen- ja englanninkielisenä ja on saatavilla pdf-tiedostona yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.pkcgroup.com.

 

 

PKC Group Oyj

 

Juha Torniainen

talousjohtaja

 

Liite

Vuosikertomus 2014

 

 

Jakelu

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.pkcgroup.com

 

 

PKC Group on asiakkaidensa globaali kumppani, joka suunnittelee, valmistaa ja integroi sähkönjakelujärjestelmiä, elektroniikkaa ja niihin liittyviä arkkitehtuurikomponentteja hyötyajoneuvoteollisuuteen sekä valituille muille toimialoille. Konsernilla on tehtaita Brasiliassa, Kiinassa, Liettuassa, Meksikossa, Puolassa, Saksassa, Serbiassa, Suomessa, Virossa, Venäjällä sekä Yhdysvalloissa. Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 829,2 miljoonaa euroa. PKC Group Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä.


Attachments

PKC Vuosikertomus 2014.pdf