SSAB julkaisee tänään verkkosivuillaan vuoden 2014 vuosikertomuksensa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Tänään julkaistaan myös SSAB:n kestävän kehityksen raportti vuodelta 2014. Kestävän kehityksen raportti julkaistaan englanniksi. Vuosikertomuksessa esitellään SSAB:n päivitetyt taloudelliset tavoitteet. Aiempi sijoitetun pääoman tuottotavoite korvataan nyt tavoitteella saavuttaa toimialan paras kannattavuus käyttökate-prosentilla (EBITDA-%) mitattuna. Taseeseen liittyvät tavoitteet rajoitetaan yhteen eli velkaantumisasteeseen. Osingonjakotavoite säilyy ennallaan. Toimialan paras kannattavuus SSAB:n pääomasijoittajapäivässä lokakuussa 2014 esiteltiin SSAB:n yleinen tavoite saavuttaa uudelleen asema yhtenä maailman kannattavimmista teräsyhtiöistä. Historiallisesti SSAB on ollut vertailuryhmänsä kilpailijoita kannattavampi. SSAB on pitkälle erikoistunut teräsyhtiö ja yhtiöllä on hyvät edellytykset vahvistaa kannattavuuttaan Rautaruukin kanssa yhdistymisestä syntyvillä synergiaeduilla, jatkamalla kannattavan terästuotannon kehittämistä Yhdysvalloissa sekä kasvattamalla erikoislujien terästen liiketoimintaa ja lisäarvopalveluja. SSAB:n tavoitteena on saavuttaa toimialan paras kannattavuus käyttökate-prosentilla (EBITDA-marginaalilla) mitattuna. Osingonjako ja pääomarakenne Tavoitteena on edelleen jakaa noin 50 % tuloksesta verojen jälkeen osinkoina, ottaen huomioon suhdannevaihtelut sekä nettovelkaantumisaste. SSAB säilyttää myös pääomarakennetta koskevan tavoitteensa. Tavoitteena on noin 30 %:n nettovelkaantumisaste pitkällä aikavälillä. SSAB pyrkii jatkuvasti alentamaan nykyistä velkaantumisastettaan ja sitä kautta vahvistamaan tasettaan. Vuoden 2014 vuosikertomuksen ja kestävän kehityksen raportin jakelu SSABn vuosikertomus ja kestävän kehityksen raportti 2014 ovat ladattavissa konsernin internet-sivuilla www.ssab.com 16.3.2015 lähtien. Painettu vuosikertomus toimitetaan pyynnöstä. Tilauksia voi tehdä yhtiön kotisivuilta alla olevasta linkistä, sähköpostitse osoitteesta info@ssab.com tai puhelimitse +46 8 45 45 700. Vuosikertomusta ei toimiteta automaattisesti osakkeenomistajille. http://www.ssab.com/fi/Sijoittajat-ja-media/Sijoittajat/Tilaa-tiedotteita-ja -raportteja/Painettujen-raporttien-tilaus/ Lisätietoa: Andreas Koch, Sijoittajasuhdejohtaja, andreas.koch@ssab.com, puh. +46 8 45 45 729 Liisa-Maija Seppänen, Sijoittajasuhdepäällikkö, liisa-maija.seppanen@ssab.com, puh. +358 20 593 9232 SSAB julkistaa nämä tiedot Suomen arvopaperimarkkinalain ja Ruotsin arvopaperimarkkinalain vaatimusten mukaisesti. Tiedot on jätetty julkaistavaksi klo 10.00 (CET) 16.3.2015. SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq OMX Nordic Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq OMX Helsingissä. www.ssab.com.
SSAB:n vuosikertomus 2014 julkaistu – taloudellisia tavoitteita päivitetty
| Source: SSAB AB