Kemira Oyj: Yhtiökokous hyväksyi 0,53 euron osingon


Kemira Oyj
Pörssitiedote
23.3.2015 klo 15.00 (CET+1)

Kemira Oyj:n ("Kemira") varsinainen yhtiökokous on vahvistanut osingoksi 0,53
euroa/osake vuodelta 2014. Hallitukseen valittiin uudelleen sen nykyiset jäsenet
Wolfgang Büchele, Winnie Fok, Juha Laaksonen, Timo Lappalainen,  Jari Paasikivi
ja Kerttu Tuomas. Hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Jari Paasikivi
ja varapuheenjohtajana Kerttu Tuomas.

Osingonmaksu

Osinko 0,53 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka 25.3.2015 on
merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko
maksetaan 1.4.2015.

Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot ovat
seuraavat: puheenjohtaja 80 000 euroa vuodessa, varapuheenjohtaja ja
tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja 49 000 euroa vuodessa ja muut jäsenet 39 000
euroa vuodessa sekä kokouspalkkio kustakin hallituksen ja valiokuntien
kokouksesta: Suomessa asuvat jäsenet 600 euroa, muualla Euroopassa asuvat
jäsenet 1 200 euroa ja Euroopan ulkopuolella asuvat jäsenet 2 400 euroa.
Matkustuskustannukset korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan.

Yhtiökokous päätti lisäksi, että hallituksen vuosipalkkio maksetaan yhtiön
osakkeiden ja rahaosuuden yhdistelmänä siten, että vuosipalkkiosta 40 %
maksetaan yhtiön hallussa olevina tai mikäli tämä ei ole mahdollista
markkinoilta hankittavina Kemiran osakkeina ja 60 % maksetaan rahana. Osakkeet
luovutetaan hallituksen jäsenille ja tarvittaessa hankitaan markkinoilta suoraan
hallituksen jäsenten lukuun kahden viikon kuluessa siitä, kun Kemiran
osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2015 on julkaistu.

Kokouspalkkiot maksetaan rahana.

Tilintarkastajan valinta ja palkkiot

Yhtiökokous valitsi Deloitte & Touche Oy:n yhtiön tilintarkastajaksi
päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jukka Vattulainen. Tilintarkastajalle
maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Omien osakkeiden hankkimisvaltuutus

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 4 500 000 yhtiön oman
osakkeen hankkimisesta ("Hankkimisvaltuutus").

Omat osakkeet hankitaan yhtiön vapaalla omalla pääomalla joko kaikille
osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin ja
hallituksen päättämään hintaan tai muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien
osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX
Helsinki Oy:n ("Helsingin Pörssi") järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.

Valtuutuksen nojalla ostotarjouksella hankittavista osakkeista maksettavan
vastikkeen tulee perustua yhtiön osakkeen hintaan julkisessa kaupankäynnissä
siten, että hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin julkisessa
kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja
enimmäishinta vastaavasti osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu
markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana.

Osakkeet hankitaan ja maksetaan Helsingin Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n
sääntöjen mukaisesti.

Osakkeita hankitaan käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai
-järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa, yhtiön oman pääoman
rakenteen kehittämiseksi, osakkeen likviditeetin parantamiseksi tai
käytettäväksi yhtiön hallituksen vuosipalkkioiden maksamiseen tai yhtiön
osakepalkkiojärjestelmien toteuttamiseen. Osakkeet voidaan edellä mainittujen
tarkoitusten toteuttamiseksi pitää yhtiöllä, luovuttaa tai mitätöidä.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista.

Hankkimisvaltuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen
saakka.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 15 600 000 uuden osakkeen
antamisesta sekä enintään 7 800 000 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman osakkeen
luovuttamisesta ("Osakeantivaltuutus").

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet luovuttaa
joko maksua vastaan tai maksutta.

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön
osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita
tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos
siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskauppojen tai
-järjestelyjen rahoittaminen tai toteuttaminen, yhtiön oman pääoman rakenteen
kehittäminen, osakkeen likviditeetin parantaminen tai se on perusteltua yhtiön
hallituksen vuosipalkkioiden maksamisen tai yhtiön osakepalkkiojärjestelmien
toteuttamiseksi. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain yhtiön
osakepalkkiojärjestelmien toteuttamisen yhteydessä.

Uusia osakkeita annettaessa osakkeiden merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan
oman pääoman rahastoon. Yhtiön omia osakkeita luovutettaessa merkitään
osakkeesta maksettava määrä sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Hallitus päättää muista osakeanteihin liittyvistä seikoista.

Osakeantivaltuutus on voimassa 31.5.2016 saakka.

Lisätietoja:

Kemira Oyj
Tero Huovinen, sijoittajasuhdejohtaja
010 862 1980



Kemira on globaali kemianyhtiö, joka palvelee asiakkaita runsaasti vettä
käyttävillä teollisuudenaloilla. Tarjoamme asiantuntemusta, sovellusosaamista ja
kemikaaleja, jotka parantavat asiakkaidemme vesi-, energia- ja raaka-
ainetehokkuutta. Keskitymme massa- ja paperi-, öljy- ja kaivosteollisuuteen sekä
veden käsittelyyn. Vuonna 2014 Kemiran liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa ja
henkilöstön määrä noin 4 250. Kemiran osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki
Oy:ssä.
www.kemira.fi




[HUG#1905383]

Attachments

Link to the release.pdf Linkki tiedotteeseen.pdf