Baswarelle verkkolaskupalvelusopimus kansainvälisen teknologia- ja elektroniikkayrityksen kanssa Saksassa


Basware Oyj, pörssitiedote, 27.3.2015 klo 12:00

Baswarelle verkkolaskupalvelusopimus kansainvälisen teknologia- ja
elektroniikkayrityksen kanssa Saksassa

Basware on sopinut verkkolaskupalvelujen toimittamisesta kansainväliselle
teknologia- ja elektroniikkayritykselle Saksassa. Sopimus kattaa saapuvat
verkkolaskut. Sopimuksen arvo on yli 650 000 euroa seuraavien kolmen vuoden
aikana.

"Asiakkaamme on yksi maailman suurimmista autoalan toimittajista. Basware
Commerce Network -verkoston avulla asiakas voi tehdä yhteistyötä, käydä kauppaa
ja tiivistää suhteitaan kumppaneihinsa. Verkkolaskutuksella on keskeinen osa
taloushallinnon prosessien ja läpinäkyvyyden parantamisessa, ja sillä
saavutetaan merkittävä kustannussäästöjä ja vahvistetaan toimittajan ja ostajan
välisiä suhteita", Basware Oyj:n toimitusjohtaja Esa Tihilä kertoo. "Olemme
jatkuvasti vahvistaneet asemaamme autoteollisuudessa, ja tämä sopimus on jälleen
uusi osoitus kyvystämme kasvattaa markkinaosuuttamme alalla."

Lisätietoja:

Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj
Puh. 040-480 7098

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.basware.fi


[HUG#1906820]