Fortum peruskorjaa Tainionkosken vesivoimalaitoksen Imatralla


Espoo, Suomi, 2015-04-16 11:21 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- LEHDISTÖTIEDOTE 16.4.2015

Fortum tekee mittavat peruskorjaukset Vuoksen vesistössä sijaitsevan Tainionkosken voimalaitoksen kahdelle koneistolle. Vuosina 2017 ja 2018 toteutettavan hankkeen työllisyysvaikutus on noin 15 henkilötyövuotta, ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2018 loppuun mennessä.

"Peruskorjauksen myötä Tainionkoskelta saadaan jatkossa enemmän uusiutuvaa, hiilidioksidipäästötöntä sähköä. Kummankin peruskorjattavan koneiston teho kasvaa neljällä megawatilla, ja voimalaitoksen kokonaisteho kasvaa nykyisestä 61,5 megawatista 69,5 megawattiin", kertoo hankkeen projektipäällikkö Jouni Ahtiainen Fortumista.

Tainionkosken voimalaitoksen peruskorjaushanke sisältyy Fortumin vesivoiman pohjoismaiseen investointiohjelmaan. Fortum investoi Suomen ja Ruotsin vesivoimalaitoksiin noin 100 miljoonaa euroa vuosittain. Investointiohjelman tavoitteena on lisätä vesivoimantuotannon kapasiteettia, parantaa turvallisuutta ja turvata voimalaitosten hyvä käytettävyys.

Vuonna 1949 valmistuneessa Tainionkosken voimalaitoksessa on yhteensä neljä koneistoa, joista kaksi peruskorjataan täydellisesti eli turbiinit ja generaattorit uusitaan. Lisäksi uusitaan ykkös-, kakkos- ja kolmoskoneistojen automaatio, turbiinien säätöjärjestelmä sekä laitoksen sähköjärjestelmiä.

Fortum saa vuoden 2015 aikana valmiiksi Vuoksen vesistössä sijaitsevan Imatran voimalaitoksen kolmos- ja neloskoneistojen peruskorjauksen. Peruskorjaus nostaa Imatran voimalaitoksen kokonaistehoa 14 megawatilla 192 megawattiin. Imatran vesivoimalalaitos on peruskorjauksen jälkeen sekä teholtaan että vuosituotannoltaan Suomen suurin vesivoimalaitos.

Nykyisten vesivoimalaitosten peruskorjaukset ja niiden kautta saatava sähkötehon lisäys on tärkeää säätövoimaa pohjoismaisessa sähköjärjestelmässä. Säätövoiman tarve kasvaa, kun yhä suurempi osa sähköstä tuotetaan olosuhteista riippuvaisella tuuli- ja aurinkovoimalla. Vesivoima on teknisesti ja taloudellisesti paras ratkaisu sähkön saannin turvaamisessa kaikissa olosuhteissa.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jouni Ahtiainen, projektipäällikkö, Fortum, puh. 050 45 32314
Markku Nivalainen, aluepäällikkö, Fortum, puh. 050 45 32327
 

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 Fortumin liikevaihto oli 4,75 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,35 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi


Fortum, vesivoima ja ympäristö
Fortum omistaa Suomessa ja Ruotsissa kokonaan tai osittain 160 vesivoimalaitosta, joiden yhteenlaskettu teho on lähes 4 600 megawattia. Suomessa Fortumin vesivoimalaitokset sijaitsevat Oulujoen ja Vuoksen vesistöissä. Yhtiöllä on omistusosuus myös Kemijoki Oy:ssä.

Fortum lieventää aktiivisesti vesivoimantuotannon ympäristövaikutuksia. Kalataloudelle aiheutuvia vaikutuksia vähennetään pääasiassa kalaistutuksilla ja elinympäristöjen kunnostuksilla. Fortum istuttaa vuosittain noin miljoona kalanpoikasta; etupäässä lohta, taimenta, kuhaa ja siikaa, merelle sekä vesivoimaa tuottaviin jokiin ja säännösteltyihin järviin. 

Vuoksen vesistössä Fortum kompensoi vesivoimalaitostensa aiheuttamat kalastohaitat voimalaitoslupiensa mukaisesti kalaistutuksilla. Yhtiö myös tekee Vuoksessa  virtavesikalojen ja muiden virtavesieliöiden elinympäristökunnostuksia.

Lisätietoja Fortum, vesivoima ja ympäristö -esitteestä http://verkkojulkaisu.viivamedia.fi/fortumesfi/vesivoimajaymparisto2014