Pekka Vähähyyppä Finnairin uudeksi CFO:ksi


Finnair Oyj                                    Pörssitiedote 17.4.2015 klo 9.33

Finnairin uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän sekä johtokunnan jäseneksi on
nimitetty kauppatieteiden maisteri, eMBA Pekka Vähähyyppä. Hän seuraa tehtävässä
Erno Hildéniä, joka jättää Finnairin 30.4.2015.

Pekka Vähähyyppä toimii tällä hetkellä Stockmannin CFO:na, ja hän on
työskennellyt Stockmann-konsernissa vuodesta 2000 lähtien. Sitä ennen hän toimi
talous- ja rahoitushallinnon johtotehtävissä muun muassa Nestlén pohjoismaisissa
tytäryhtiöissä, OKO-Venture Capitalissa ja A-lehdissä.

– Pekka Vähähyypällä on pitkä ja monipuolinen kokemus useista
kuluttajatoimialoista sekä vähittäiskaupan alalta. Aikaisemmissa tehtävissään
Pekka on hankkinut vahvan osaamisen taloushallinnon eri osa-alueilta sekä
muutosjohtamisesta ja yritysjärjestelyistä, toteaa Finnairin toimitusjohtaja
Pekka Vauramo.  – Toivotamme Pekka Vähähyypän lämpimästi tervetulleeksi
Finnairiin ja johtoryhmäämme. Uskomme hänen kuluttajamarkkinatuntemuksensa
täydentävän hyvin osaamistamme.

Vähähyyppä aloittaa uudessa tehtävässään Finnairissa 17.8.2015. Talousjohtajan
tehtävää hoitaa siihen asti tilapäisesti yhtiön rahoitusjohtaja Mika Stirkkinen.
Lisätiedot:
Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat