Unescon maailmanperintökohde Verlaa suojataan uudella padolla


(UPM, Helsinki, 21.5.2015 klo 10.20) - UPM on toteuttanut yhteistyössä KSS Energia Oy:n kanssa merkittävän suojapatohankkeen Verlan vesivoimalaitoksen tulovesikanavaan. Hankkeella suojataan Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996 hyväksyttyä Verlan puuhiomoa ja pahvitehdasta vuotovesiltä ja tulvilta.

Suojapato parantaa merkittävästi  maailmanperintökohteen pitkäaikaisen säilymisen edellytyksiä ja lisää kohteen turvallisuutta. Hanketta suunniteltiin usean vuoden ajan tehtaan omistavan UPM:n, Museoviraston ja voimalaitokset omistavan KSS Energian kanssa, ja sen vaiheittainen toteutus käynnistettiin vuonna 2012. Suojapadon merkittävyyttä kuvaa, että sen toteuttamiseen myönnettiin suurin yksittäiseen kohteeseen museoviraston koskaan myöntämä maailmanperintöavustus.

Puuhiomon ja tehtaan koneet edellyttivät suoraa koskivoimaa, minkä vuoksi tehdas rakennettiin aikoinaan virtaavan veden välittömään läheisyyteen. Tehdasrakennuksen sijainti kosken äärellä aiheutti sen, että kanavasta tehtaaseen on milloin tulvinut, vuotanut tai tihkunut vettä. Tehtaan toimiessa ei vedestä ja kosteudesta ollut kuitenkaan haittaa, sillä koko tehtaan toiminta perustui virtaavan veden käyttöön ja koskivoimaan.

"
Maailmanperintökohteeksi nimeämisen jälkeen Verlan säilymisolosuhteisiin ja turvallisuuteen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Voimalaitoskanavasta tehdasrakennukseen vuotava ja tulviva vesi, ja niiden seurauksena haitallisen suuri ilmankosteus, ovat uhanneet tehtaan säilymistä. Nämä uhat voidaan nyt suojapadolla torjua", kertoo Verlan museonjohtaja Ville Majuri

Betoninen, noin 90 metriä pitkä ja vapaasti seisova patorakenne toteutettiin irrallaan historiallisen tehtaan rakenteista. Padon ja tehtaan välinen tila suunniteltiin yleisölle avoimeksi esittelytilaksi ja kulkureitiksi. Uusi teräsrakenteinen kulkureitti tarjoaa kävijälle uuden näkökulman historialliseen tehdaskokonaisuuteen.  Kulkureitti innoitti myös uuteen näyttelyyn museon ulkotiloissa. Tämä historiapolku täydentää tehtaassa kerrottavaa tarinaa. Historiapolkuun voi tutustua itsenäisesti tai oppaan johdolla.

Suojapadon käyttöönottoa juhlitaan 27.5.2015 klo 12.45 kutsuvierastilaisuudessa, jonne myös median edustajat ovat tervetulleita. Kaikille avoimia Verlan historiapolun avajaisia vietetään 6.6.2015 klo 13.00. Historiapolulla järjestetään maksuttomia opastuksia 2.6. -18.6.2015 välisenä aikana tiistaista sunnuntaihin 16.00. Lähtö opastuksiin on kalliomaalausten katselupaikalta.

Lisätietoja antaa:
Museonjohtaja Ville Majuri, UPM, Verlan tehdasmuseo, puh. 0204 152 206, ville.majuri@upm.com

Tutustu Verlaan: http://www.verla.fi/