Nokian Renkaat Oyj:n osakepalkkiojärjestelmä vuonna 2015 ja vuosien 2013-2014 toteumat


Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 29.5.2015 klo 9.00

Nokian Renkaat Oyj:n osakepalkkiojärjestelmä vuonna 2015 ja vuosien 2013-2014
toteumat

Nokian Renkaat Oyj:n hallitus päätti vuonna 2013 konsernin avainhenkilöiden
osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää
omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä
sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön
osakkeiden ansaintaan perustuva palkkiojärjestelmä.

Osakepalkkiojärjestelmässä on kolme ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2013, 2014
ja 2015. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja niille
asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdollinen
palkkio ansaintajaksolta 2015 perustuu Nokian Renkaat –konsernin liikevaihtoon
ja liikevoittoon.

Palkkiot ansaintajaksolta 2015 maksetaan vuonna 2017 osittain yhtiön osakkeina
ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle
aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli avainhenkilön työ- tai
toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti
makseta. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa osakkeille asetetun
noin kahden vuoden mittaisen rajoitusjakson aikana. Ansaintajaksolta 2015
ansaittujen osakkeiden osalta rajoitusjakso päättyy 31.12.2018.

Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 40 henkilöä. Ansaintajakson
2015 perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 160 000
Nokian Renkaat Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden.

Osakepalkkiojärjestelmän ansaintajaksoille 2013-2014 asetetut tavoitteet eivät
ole täyttyneet, joten niiden perusteella ei ole maksettu palkkioita
avainhenkilöstölle vuosilta 2013-2014.

Nokian Renkaat Oyj

Antti-Jussi Tähtinen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja

Lisätietoja: talousjohtaja Anne Leskelä, puh. 010 401 7481

Jakelu: NASDAQ Helsinki, media ja www.nokiantyres.com
Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja
palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa
olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä
raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää
ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää
tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys
tuotteen koko elinkaaren ajan. Nokian Renkaat omistaa Vianor-rengasketjun, johon
kuuluu yli 1 300 myyntipistettä 27 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli
noin 1,4  miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 4  200. Nokian Renkaiden osake
on listattu NASDAQ Helsingissä. Lisätietoja www.nokiantyres.com