Muutos Nurminen Logistics Oyj:n osakkeiden määrässä


Nurminen Logistics Oyj
Pörssitiedote 31.7.2015 klo 15.30

Hallitus on 8.7.2015 päättänyt maksuttomasta 100 000 uuden osakkeen suunnatusta
annista yhtiölle itselleen. Osakeannissa yhtiölle annettavat osakkeet tullaan
käyttämään hallituksen palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen
tai sitouttamiseen ja näin ollen osakkeiden suunnatulla antamisella on yhtiön
kannalta erityisen painava taloudellinen syy.

Osakkeiden tultua merkityksi kaupparekisteriin, on yhtiön osakkeiden
kokonaismäärä korotuksen jälkeen 14 574 410 kappaletta äänimäärän pysyessä
ennallaan 14 474 410 kappaleessa.

Nurminen Logistics Oyj

Olli Pohjanvirta
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, toimitusjohtaja, p. 010 545 2431.

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia,
projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.