Nurminen Logistics Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset


Nurminen Logistics Oyj
Pörssitiedote 24.8.2015 klo 16.00

Nurminen Logistics Oyj:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 24.8.2015 tehtiin
seuraavat päätökset:

Hallituksen puheenjohtajan palkkio

Ylimääräinen yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen puheenjohtajalle vuoden
2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvältä toimikaudelta maksetaan seuraavat
palkkiot: varsinaisessa yhtiökokouksessa 7.4.2015 päätetyn mukaisen palkkion
lisäksi 10 000 euron suuruinen kuukausipalkkio sekä enintään 1 600 euron
suuruinen autoetu kuukaudessa ja puhelinetu.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa 7.4.2015 päätettiin, että hallituksen
puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 40 000 euroa ja kokouspalkkiona 1 000
euroa hallituksen ja sen valiokunnan kultakin kokoukselta.

Hallituksen kokoonpano ja jäsenten lukumäärä

Yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärä seuraavaan
varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka on viisi eli että hallitusta täydennetään
yhdellä jäsenellä. Yhtiökokous valitsi Olli Pohjanvirran yhtiön hallituksen
jäseneksi sekä valittavaksi hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen nykyinen
puheenjohtaja Tero Kivisaari jatkaisi yhtiön hallituksen jäsenenä.
Puheenjohtajan tehtävään kuuluu hallituksen johtamisen lisäksi yhtiön strategian
mukaisten hankkeiden eteenpäin vieminen erityisesti raideliikennemarkkinassa
sekä rahoituksen ja sijoittajasuhteiden hoitaminen.

Nurminen Logistics Oyj

Marko Tuunainen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, p. 010 545 7011.

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia,
projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.