SRV rakentaa Oulun korkeimman asuinrakennuksen Toppilansalmeen


Espoo, Suomi, 2015-09-24 08:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     24.09.2015, KLO 9.00

SRV rakentaa Oulun korkeimman asuinrakennuksen Toppilansalmeen

Oulun korkein asuinrakennushanke on saanut sinettinsä. SRV on päättänyt käynnistää yli 50 metriin kurkottavan 16-kerroksisen Satamarannan Maston rakentamishankkeen. Rakentaminen alkaa Toppilansalmessa rakennusluvan saamisen jälkeen loppuvuodesta 2015 ja tornitalo valmistuu keväällä 2017.

”Toppilansalmen rantaan kohoavasta Mastosta tulee Oulun maamerkki. Kiinnostus asuntoihin on ollut erinomainen, joten investoinnin aloituskynnys on ylitetty ja rakennustyöt päästään aloittamaan. Sata asuinhuoneistoa käsittävässä Mastossa on tarjolla erityyppisiä huoneistoja tehoyksiöistä isoihin perheasuntoihin. Mastosta avautuvat Oulun parhaimmat maisemat sekä meren ylle että kaupunkiin. Ydinkeskusta sijaitsee kävelymatkan päässä ja Toppilansalmen rannat, eli oululaisten olohuone, aukeaa aivan tontin reunalta. Toppilansalmen alue kehittyy voimakkaasti ja palvelut lisääntyvät jatkuvasti”, kertoo Timo Jääskeläinen, SRV:n Pohjois-Suomen aluejohtaja.

SRV rakentaa parhaillaan myös Helsingin ja Espoon korkeimpia asuinrakennuksia. Helsingin Kalasatamaan vuosien 2018-2023 aikana nouseva REDI muodostuu kuudesta asuintornista, hotelli- ja toimistotornista sekä kauppakeskuksesta. Tornitaloissa on 20-35 kerrosta ja korkein torneista nousee jopa 132 metriin. Espoon Niittykumpuun puolestaan kohoaa Niittyhuippu, johon rakentuu 24 kerrosta ja jonka katto hipoo lähes 90 metrin korkeutta. Vuonna 2017 valmistuva Niittyhuippu käsittää kaikkiaan 200 asuntoa, joista yli puolet on jo myyty. REDIn ennakkomarkkinointi käynnistyy loppuvuodesta 2015.

”Meitä voi hyvällä syyllä kutsua taivasrakentajaksi. Satamarannan Masto on hieno lisä jo vaikuttavaan korkeutta kurkottavien kohteiden listaamme. Muokkaamme suomalaiskaupunkien siluetteja ja rakennamme maamerkkejä, jotka näkyvät kauas ja muistetaan pitkään. Jo valmistuneita korkean rakentamisen kohteitamme ovat muun muassa vuonna 2001 valmistuneet 110 metriä korkea Radisson Blu Sky Hotel Tallinnassa sekä 70 metriä korkea, 17-kerroksinen Pitäjänmäen tornitalo Helsingissä. Vuonna 2014 valmistui SRV:n rakentamana myös Suomen korkein hotelli, 88,5 metriä korkea Hotelli Torni Tampereelle”, SRV:n asuntorakentamisen liiketoiminnasta vastaava Antero Nuutinen kertoo.

Valmistuessaan Satamarannan Masto jättää korkeudessa taakseen entisen Oulun korkeimman asuinrakennuksen, Tervahovin Siilot. Teollisuusrakennuksista korkeammalle kurkottavat vain Stora Enson tehtaat piippuineen sekä Toppilan voimalan piiput.


Lisätietoja:
Timo Jääskeläinen, aluejohtaja, Pohjois-Suomi, p. 040 571 7561, timo.jaaskelainen@srv.fi
Antero Nuutinen, johtaja, asuntorakentaminen, p. 040 531 4918, antero.nuutinen@srv.fi
Päivi Kauhanen, viestintäjohtaja, p. 050 598 9560, paivi.kauhanen@srv.fi


Havainnekuva Satamarannan Mastosta:
SRVkuvapankki/media/oulunsatamarannanmasto
 

www.srv.fi