Finnairin 200 miljoonan euron hybridilainan tarjoaminen päättynyt onnistuneesti


Finnair Oyj            Pörssitiedote         1.10.2015 klo 17.15

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KENELLEKÄÄN
YHDYSVALTALAISELLE HENKILÖLLE (KUTEN MÄÄRITELTY YHDYSVALTAIN VUODEN 1933
ARVOPAPERILAIN (MUUTOKSINEEN) NOJALLA ANNETUSSA REGULATION S -SÄÄNNÖKSESSÄ) TAI
YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA,
SINGAPORESSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI
JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Finnair Oyj:n 200 miljoonan euron hybridilainan (”uusi hybridilaina”)
tarjoaminen on päättynyt onnistuneesti 1. lokakuuta 2015.

Uuden hybridilainan alkuperäinen kuponkikorko on kiinteä 7,875 prosenttia
vuodessa, mutta se määrittyy uudestaan viiden vuoden välein uuden hybridilainan
liikkeeseenlaskupäivästä alkaen. Uudella hybridilainalla ei ole eräpäivää, mutta
Finnair voi lunastaa sen takaisin viiden vuoden kuluttua uuden hybridilainan
liikkeeseenlaskupäivästä ja kunakin vuotuisena koronmaksupäivänä tämän jälkeen.

Uusi hybridilaina ylimerkittiin selvästi ja myytiin yli 100 sijoittajalle. Uusi
hybridilaina lasketaan liikkeeseen arviolta 13. lokakuuta 2015.

Finnairin 28. syyskuuta 2015 julkistama, 26. marraskuuta 2012 liikkeeseen
laskettua hybridilainaa (”vuoden 2012 hybridilaina”) koskeva vapaaehtoinen
käteisellä toteutettava takaisinostotarjous (”Takaisinostotarjous”) on
ehdollinen uuden hybridilainan onnistuneelle liikkeeseenlaskulle, ja Finnair
katsoo saaneensa riittävän määrän uuden hybridilainan merkintää koskevia
kiinnostuksenilmaisuja takaisinostotarjouksen toteuttamiseksi. Tämän johdosta ja
edellyttäen, että mitään odottamatonta ei tapahdu, Finnair arvioi toteuttavansa
Takaisinostotarjouksen Takaisinostotarjoukseen liittyvässä 28. syyskuuta 2015
päivätyssä tarjousmuistiossa (”Tarjousmuistio”) esitettyjen
Takaisinostotarjouksen ehtojen mukaisesti.

”Olemme tyytyväisiä, että uuden hybridilainan tarjoaminen päättyi onnistuneesti;
kyseessä on Suomen toistaiseksi suurin hybridilainan liikkeeseenlasku. Erityisen
ilahtuneita olemme kansainvälisten ja kotimaisten sijoittajien vahvasta
kiinnostuksesta lainaa kohtaan, sillä se kertoo sijoittajien luottamuksesta
Finnairiin ja sen kykyyn toteuttaa strategiaansa menestyksellisesti
vallitsevassa markkinatilanteessa”, sanoo Finnairin talousjohtaja Pekka
Vähähyyppä.

Uusi hybridilaina on Takaisinostotarjouksen kohteena olevan Finnairin vuoden
2012 hybridilainan tavoin muita Finnairin velkasitoumuksia heikommassa asemassa,
ja sitä käsitellään IFRS-konsernitilinpäätöksessä omana pääomana. Uusi
hybridilaina ei anna haltijalleen äänioikeutta yhtiökokouksessa eikä laimenna
nykyisten osakkeenomistajien omistuksia.

Finnair on nimittänyt Takaisinostotarjouksen yhteydessä Danske Bank Oyj:n
tarjousasiamieheksi sekä Danske Bank A/S:n ja Morgan Stanley & Co. International
plc:n dealer manager -asiamiehiksi. Finnair on nimittänyt uuden hybridilainan
liikkeeseenlaskun yhteydessä Danske Bank A/S:n ja Morgan Stanley & Co.
International plc:n pääjärjestäjiksi ja neuvonantajiksi sekä Pohjola Pankki
Oyj:n pääjärjestäjäksi.

Lisätietoja:
Talousviestintäpäällikkö Ilkka Korhonen, puhelin (09) 818 4705,
ilkka.korhonen@finnair.com

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Päämediat

Vastuunrajoitus:

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule
tulkita tarjoukseksi ostaa tai myydä Finnairin arvopapereita. Tämän tiedotteen
ja siihen liittyvän Takaisinostotarjousta tai uuden hybridilainan
liikkeeseenlaskua koskevan dokumentaation jakelu tietyissä valtioissa on lain
mukaan kiellettyä tai sitä on rajoitettu. Takaisinostotarjousta ei tehdä ja
uutta hybridilainaa ei tarjota eikä sitä tulla tarjoamaan yleisölle Suomessa tai
Suomen ulkopuolella. Suomen ulkopuolella asuvat henkilöt saavat ottaa vastaan
tämän tiedotteen ja uuteen hybridilainaan liittyvän tarjousmateriaalin tai
-dokumentaation ainoastaan soveltuvien poikkeussäännösten tai rajoitusten
puitteissa. Tämän tiedotteen ja tällaisen tarjousmateriaalin tai -dokumentaation
haltuunsa saavien henkilöiden edellytetään hankkivan asianmukaiset tiedot näistä
rajoituksista ja noudattavan niitä. Tätä tiedotetta ja tällaista
tarjousmateriaalia tai -dokumentaatiota ei saa levittää tai julkaista
sellaisissa valtioissa, joissa tämä olisi kyseisen valtion asianomaisen
lainsäädännön vastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia,
mukaan lukien Yhdysvallat, Australia, Kanada, Hongkong, Etelä-Afrikka, Singapore
ja Japani. Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai
ostaa taikka tarjota Finnairille ostettavaksi mitään Finnairin arvopapereita,
kuten uuden hybridilainan tai vuoden 2012 hybridilainan lainaosuuksia,
sellaiselle henkilölle sellaisessa valtiossa, jossa tällainen tarjous olisi
lainvastainen. Finnairilla, pääjärjestäjillä tai niiden edustajilla ei ole
oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko
tällaiset rajoitukset Finnairin arvopapereihin, kuten uuden hybridilainan tai
vuoden 2012 hybridilainan lainaosuuksiin, sijoittamista tai niiden myymistä
harkitsevien tiedossa vai eivät.

Henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tämän tiedotteen tai muita tässä
tiedotteessa tarkoitettuja tietoa, tulee ottaa selvää näistä rajoituksista ja
noudattaa niitä. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen saattaa olla näiden
valtioiden arvopaperilainsäädännön vastaista.

Tämä tiedote ei ole arvopapereita koskeva myyntitarjous Yhdysvalloissa. Tässä
tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita (mukaan luettuna uutta hybridilainaa)
ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain,
muutoksineen (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltojen
osavaltion tai muun lainkäyttöalueen arvopaperilakien mukaisesti. Näin ollen
tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita ei saa tarjota, myydä,
vastaanottaa, lunastaa, jälleenmyydä, siirtää tai toimittaa suoraan tai
välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin taikka yhdysvaltalaisten
henkilöiden lukuun, ellei käytettävissä ole poikkeusta Yhdysvaltain
arvopaperilain rekisteröintivaatimuksesta tai ellei tämä tapahdu Yhdysvaltojen
osavaltioiden arvopaperilakien mukaisesti. Tässä tiedotteessa tarkoitettuja
arvopapereita ei tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote ei ole Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain
(Financial Services and Markets Act 2000, ”FSMA”), muutoksineen, 21 kohdassa
tarkoitetun valtuutetun henkilön antama eikä hyväksymä. Näin ollen tätä
tiedotetta ei saa jakaa eikä välittää yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa
eikä henkilöille Yhdistyneessä kuningaskunnassa lukuun ottamatta tilanteita,
joissa FSMA:n 21(1) kohta ei sovellu. Tätä tiedotetta jaetaan sillä perusteella,
että kukin henkilö Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jonka saataville tämä tiedote
asetetaan tai jolle se suunnataan, on (i) Ison-Britannian vuoden 2000
rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial
Promotion) vuoden 2005 määräyksen, muutoksineen (”Määräys”), 19(5) kohdassa
tarkoitettu sijoitusalan ammattilainen; (ii) Määräyksen 49(2)(a)–(d) kohdassa
tarkoitettu korkean varallisuustason taho tai rekisteröimätön yhdistys jne. tai
(iii) kuka tahansa muu henkilö, jolle tämä tiedote voidaan muutoin laillisesti
toimittaa FSMA:n 21(1) kohdan poikkeuksen nojalla tai muutoin tilanteissa,
joissa kyseinen säännös ei sovellu (kaikki tällaiset henkilöt yhteisesti
"relevantit henkilöt”). Tämä tiedote ja tässä tiedotteessa tarkoitetut
arvopaperit asetetaan ainoastaan tällaisten relevanttien henkilöiden saataville,
ja pyyntöjä, tarjouksia ja sopimuksia tällaisten arvopaperien merkitsemisestä,
ostamisesta tai muusta hankkimisesta voidaan tehdä ainoastaan tällaisten
relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään muun henkilön ei tule luottaa tähän
tiedotteeseen tai toimia sen perusteella.

Tämä tiedote ei ole direktiivissä 2003/71/EY, muutoksineen, tarkoitettu mainos
tai esite.

Vakauttamisilmoitus

Danske Bank A/S (yhteystieto: Jens Ismunden; puhelin: +45 45 14 67 99)
Stabilisation Manager ‑asiamiehenä ilmoittaa, että se voi vakauttaa seuraavien
arvopaperien tarjoamista markkinoiden väärinkäytöstä annetun direktiivin
(2003/6/EY) täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen N:o EY/2273/2003
mukaisesti.

+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Arvopaperit:             |                                                    |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Liikkeeseenlaskija:      |Finnair   Oyj                                       |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Takaaja (jos on):        |Ei ole.                                             |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Kokonaisnimellisarvo:    |200 miljoonaa euroa.                                |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Kuvaus:                  |Vakuudeton, muita velkasitoumuksia heikommassa      |
|                         |asemassa   oleva hybridilaina.                      |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Vakauttaminen:           |                                                    |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Stabilisation Manager    |Danske Bank A/S.                                    |
|‑asiamies:               |                                                    |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Vakauttamisjakso alkaa   |1. lokakuuta 2015.                                  |
|arviolta:                |                                                    |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Vakauttamisjakso         |Enintään 30 päivää ehdotetusta arvopaperien         |
|päättyy arviolta         |liikkeeseenlaskupäivästä.                           |
|viimeistään:             |                                                    |
+-------------------------+----------------------------------------------------+
|Ylimerkintämahdollisuuden|Stabilisation Manager ‑asiamies voi ylimerkitä      |
|olemassaolo, merkintöjen |arvopapereita   soveltuvan lainsäädännön asettamissa|
|  enimmäismäärä ja       |rajoissa.                                           |
|soveltamiseen liittyvät  |                                                    |
|ehdot:                   |                                                    |
+-------------------------+----------------------------------------------------+

Edellä mainittujen arvopaperien tarjoamisen yhteydessä Stabilisation Manager
‑asiamies voi ylimerkitä arvopapereita tai toteuttaa transaktioita arvopaperien
markkinahinnan pitämiseksi tasolla, joka ei välttämättä muutoin vallitsisi. Ei
kuitenkaan ole varmuutta siitä, että Stabilisation Manager ‑asiamies ryhtyy
mihinkään vakauttamistoimenpiteisiin, ja mikäli vakauttamistoimenpiteisiin
ryhdytään, ne voidaan päättää milloin tahansa.

ICMA/FCA vakauttaminen.
Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen
erikoistunut verkostolentoyhtiö. Helsingin maantieteellinen sijainti antaa
Finnairille kilpailuedun, sillä nopeimmat yhteydet useiden Euroopan kohteiden ja
Aasian megakaupunkien välillä kulkevat Suomen yli. Finnairin visiona on tarjota
matkustajille ainutlaatuinen pohjoismainen kokemus ja missiona on tarjota
Helsingin kautta pohjoisen pallonpuoliskon sujuvimmat ja nopeimmat lentoyhteydet
sekä kotimarkkinoidensa paras lentoverkosto maailmalle. Finnair on ainoa
pohjoismainen 4 tähden lentoyhtiö Skytrax-luokituksessa ja oneworld-allianssin
jäsen. Vuonna 2014 Finnairin liikevaihto oli 2 400 milj. euroa ja sen
palveluksessa oli vuoden lopussa lähes 4 500 henkilöä. Finnair Oyj:n osakkeet on
noteerattu Nasdaq Helsingissä.