Naantalin CHP-voimalaitoksen peruskivi muurattiin


Helsinki, Finland, 2015-10-05 14:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- YIT OYJ                                                   LEHDISTÖTIEDOTE                                                                          5.10.2015 KLO 15:00

 

Naantalin CHP-voimalaitoksen peruskivi muurattiin

 

Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n (TSE) rakentaman uuden monipolttoainevoimalaitoksen peruskivi muurattiin maanantaina Naantalissa. Uusi voimalaitos korvaa osittain Naantalin vanhan noin 50 vuotta käytössä olleen hiilivoimalaitoksen. Uuden voimalaitoksen rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja niistä vastaa allianssiryhmittymä POLTE, johon kuuluu TSE:n lisäksi A-Insinöörit, Insinööritoimisto AX-LVI ja YIT.

Työmaan vahvuus on tällä hetkellä 100 henkilöä, mutta työntekijöiden määrä lisääntyy jatkuvasti. 600 henkilön huippuvahvuus saavutetaan ensi vuoden syksyllä. Hankkeen toteutusvaihe päättyy voimalaitoksen valmistumiseen vuonna 2017, mistä jatkuu takuuvaihe vuoteen 2019 saakka.

”Naantalin uusi CHP-laitos on poikkeuksellinen hanke, koska kysymyksessä on Suomen ensimmäinen teollisuuden allianssi. Tähän mennessä allianssimallia on hyödynnetty lähinnä muutamissa julkisissa infrahankkeissa. Naantalissa yhteistyö on käynnistynyt erittäin onnistuneesti ja innovaatioita on tehty yhdessä. Uskon, että allianssimalli tuottaa hyötyjä kaikille osapuolille. YIT:n strategian mukaista on vastaavien yhteistyöhankkeiden määrän lisääminen”, totesi tilaisuudessa puhunut YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.

Allianssissa sopimusosapuolet muodostavat yhteisen organisaation, joka toteuttaa hankkeen yhteisesti sovitut tavoitteet. Allianssin eri osapuolten osaamista hyödyntämällä haetaan parhaiten tarkoitukseen soveltuvat ratkaisut ja toimintatavat, joiden kautta hankkeelle asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa.

”Allianssimallille tyypillisesti työtä on tehty tilaajan, urakoitsijan ja suunnittelijoiden muodostamalla yhteisellä tiimillä. Työpajojen ja kokousten määrä on ollut suuri, mutta niiden kautta on saavutettu hyvä yhteisymmärrys kustannustehokkaasta rakentamisesta. Hankkeessa on hyväksytty 64 kustannuksiin ja aikatauluun myönteisesti vaikuttavaa innovaatiota”, kertoo hankkeen ohjausryhmässä istuva Jyrki Keinänen A-Insinööreistä.

Yhdistettyä sähköä ja lämpöä tuottavan CHP-voimalaitoksen keskeisiä tavoitteita on lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Uuden voimalaitoksen biopolttoaineosuus on käynnistysvaiheessa 40 prosenttia ja tavoitteena on nostaa se myöhemmin 60–70 prosenttiin.

”Energiaverotuksen muutokset ovat vahvistaneet monipolttoainevoimalaitoksen investoinnin perusteita. Hanke on edennyt budjetin mukaisesti eikä yllätyksiä ole senkään osalta toistaiseksi ilmennyt. Tosin paljon on vielä tekemättä", kertoo TSE:n toimitusjohtaja Tapani Bastman.

Linkki kuvaan http://urly.fi/v7o

Kuvassa on kattila- ja turbiinirakennusten perustukset sekä käynnissä turbiinirakennuksen elementtirungon asennustyö.

Lisätietoja:

Anne Piiparinen, yksikönjohtaja, YIT Rakennus Oy, anne.piiparinen@yit.fi, puh. 040 8232808
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, hanna.malmivaara@yit.fi, 040 561 6568

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n tehtävänä on huolehtia Turun alueen perusenergian tuotannosta taloudellisesti ja tehokkaasti monipuolisella tuotantokapasiteetilla. Yhtiön osakkaina ovat Fortum (49,5%), Turku Energia (39,5%) ja kaupungit Raisio (5%), Naantali (3%), Kaarina (3%).

A-INSINÖÖRIT on rakennuttamisen, rakennesuunnittelun, infrasuunnittelun sekä kallio- ja ympäristösuunnittelun suunnannäyttäjä ja uusien yhteistyömallien luoja. Toimimme Suomessa valtakunnallisesti ja vientiprojekteissa maailmanlaajuisesti. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli yli 45 miljoonaa euroa. Työllistämme tällä hetkellä lähes 600 ainutlaatuista asiantuntijaa. A-INSINÖÖRIT-toimintamme perustana ovat asiakkaiden tarpeet ja jokaisen hankkeen tavoitteena on asiakkaan tyytyväisyys, paras asiakaskokemus. A-INSINÖÖRIT haluaa olla asiakkaan ainutlaatuinen asiantuntijakumppani ja samalla toimintatavoiltaan inhimillinen ja sitoutunut. www.ains.fi