Nurminen Logistics Oyj Pörssitiedote 3.11.2015 klo 15.30 Nurminen Logistics arvioi liikevaihtonsa, operatiivisen liiketuloksensa ilman valuuttakurssimuutoksia ja osakekohtaisen tuloksensa laskevan selvästi vuoden 2014 tasosta. Pääasiallisena syynä liikevaihdon laskuun ovat Nurminen Logistics Heavy Oy:n osakekannan myynti sekä ruplan valuuttakurssin heikkeneminen. Suunnitelluilla vaunukaupoilla on toteutuessaan positiivinen vaikutus kassavirtaan ja rahoitusasemaan. Vaunukauppojen tulosvaikutus on riippuvainen toteutushetken ruplan kurssista. Operatiivisen liiketuloksen ennustettavuuteen sisältyy merkittävää epävarmuutta johtuen ruplan kurssin loppuvuoden kehityksestä. Valuuttakurssimuutoksilla on merkittävä vaikutus raportoitavaan liikevaihtoon ja liiketulokseen. Aikaisemmassa ennusteessaan (osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2015 6.8.2015) yhtiö arvioi liikevaihtonsa, operatiivisen liiketuloksensa ja osakekohtaisen tuloksensa laskevan vuoden 2014 tasosta. Pitkällä aikavälillä yhtiön tavoitteena on kasvaa nopeammin kuin markkinat, vuosittain keskimäärin yli 15 %. Yli 50 % liikevaihdosta syntyy jatkossa Venäjän ja sen lähialueiden kasvumarkkinoilla. Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on parantaa kannattavuuttaan ja saavuttaa 10 prosentin liikevoittotaso sekä 20 prosentin oman pääoman tuotto. Nurminen Logistics julkistaa tammi-syyskuun osavuosikatsauksensa 5.11.2015. Nurminen Logistics Oyj Marko Tuunainen toimitusjohtaja Lisätietoja: Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, p. 010 545 7011. JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.nurminenlogistics.com Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.