Alma Median Talentumin osakkeenomistajille ja optionhaltijoille tekemän vaihtotarjouksen lopullinen tulos


Alma Media Oyj
Pörssitiedote                                         17.11.2015 klo 17.10

Alma Median Talentumin osakkeenomistajille ja optionhaltijoille tekemän
vaihtotarjouksen lopullinen tulos

Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain,
suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,
Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai missään muussa sellaisessa
maassa, jossa sen julkaiseminen tai levittäminen olisi soveltuvan sääntelyn
vastaista tai edellyttäisi muita toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaisten
vaatimusten lisäksi.

Alma Media Oyj:n (”Alma Media”) Talentum Oyj:n (”Talentum”) osakkeenomistajille
tekemän vaihtotarjouksen lopullisen tuloksen mukaan vaihtotarjouksessa tarjotut
osakkeet edustavat noin 94,4 prosenttia kaikista Talentumin osakkeista ja
äänistä ja noin 95,2 prosenttia Talentumin liikkeeseen lasketuista ja ulkona
olevista osakkeista.

Vaihtotarjouksen tarjousaika päättyi 12.11.2015. Alma Media tiedotti 13.11.2015,
että se toteuttaa vaihtotarjouksen sen ehtojen mukaisesti ehdollisena sille,
että vaihtotarjouksen toteuttamisen edellytykset täyttyvät edelleen toteutuksen
hetkellä. Koska kaikki vaihtotarjouksen toteuttamisen edellytykset ovat
täyttyneet ja täyttyvät edelleen, Alma Media toteuttaa vaihtotarjouksen sen
ehtojen mukaisesti alustavasti tänään, 17.11.2015.

Alma Median hallitus päätti 17.11.2015, yhtiökokouksen 17.3.2015 antaman
valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen vaihtotarjouksen osakevastikkeena
Talentumin osakkeenomistajille yhteensä 6 896 329 uutta Alma Median osaketta
sekä maksaa käteisvastikkeena yhteensä 19,3 miljoonaa euroa. Maksu merkityistä
osakkeista tehdään luovuttamalla Talentumin osakkeita vaihtotarjouksen ehtojen
mukaisesti. Alma Median osakepääomaa ei koroteta osakeannin johdosta vaan
uusista osakkeista maksettavaksi katsottava määrä kirjataan sijoitetun vapaan
oman pääoman rahastoon. Alma Median osakkeiden lukumäärä nousee 75 486 853:sta
82 383 182:een. Uudet osakkeet vastaavat noin 8,4 prosenttia Alma Median
osakepääomasta ja äänistä Alma Mediassa osakeannin toteutumisen jälkeen.

Alma Median vaihtotarjouksessa liikkeeseen lasketut uudet osakkeet kirjataan
vaihtotarjouksen pätevästi hyväksyneiden Talentumin osakkeenomistajien, jotka
eivät ole pätevästi peruuttaneet hyväksyntäänsä, arvo-osuustileille arviolta
20.11.2015. Kaupankäynti Alma Median uusilla osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq
OMX Helsingin (”Helsingin Pörssi”) pörssilistalla alustavasti 20.11.2015.

Talentumin optio-oikeuksien 2013A ja 2013B haltijat ovat vaihtotarjouksen
ehtojen mukaisesti hyväksyneet vaihtotarjouksen. Alma Media maksaa optio
-oikeuksien haltijoille optiovastikkeena yhteensä 0,1 miljoonaa euroa.

Alma Median aikomuksena on hankkia kaikki Talentumin osakkeet. Tämän
saavuttamiseksi Alma Media tulee hankkimaan Helsingin Pörssin kautta Talentumin
osakkeita enintään vaihtotarjouksen vastiketta vastaavalla hinnalla.

Välittömästi sen jälkeen, kun Alma Media hankkii yli yhdeksän kymmenesosaa
(9/10) kaikista Talen­tumin osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä,
Alma Media tulee esittämään Talentumin osakkeenomistajille lunastusvaatimuksen
osakeyhtiölain mukaisesti. Siten osakkeet, joita ei ole tarjottu
vaihtotarjouksessa tai muutoin hankittu ennen lunastusmenettelyn alkua, tullaan
lunastamaan osakeyhtiölaissa esitetyllä tavalla.

ALMA MEDIA OYJ
HALLITUS

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kai Telanne, puh. 010 665 3500

Lakiasiainjohtaja Mikko Korttila, puh. 010 665 2201

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.almamedia.fi

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä
mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa
elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median
palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski
-Eurooppaan. Vuonna 2014 yhtiössä työskenteli keskimäärin 1 830 ammattilaista
(ilman jakajia), joista noin neljännes toimi Suomen ulkopuolella. Alma Median
vuoden 2014 liikevaihto oli noin 295 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan
NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

Tärkeä tiedotus

Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai muutoin levittää, kokonaan tai osittain,
Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa
-Seelannissa tai Etelä-Afrikassa tai missään muussa maassa, missä se on
soveltuvien lakien tai määräysten mukaan kiellettyä. Tämä tiedote ei ole
tarjousasiakirja tai esite eikä se siten ole tarjous tai kehotus
myyntitarjouksen tekemiseen. Sijoittajien tulee hyväksyä vaihtotarjous
osakkeista vain vaihtotarjoukseen liittyvässä tarjousasiakirjassa ja esitteessä
esitetyn tiedon perusteella. Tarjousta ei tehdä suoraan tai välillisesti missään
sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen on soveltuvan
lain mukaan kiellettyä tai missä tarjousasiakirja-, rekisteröinti- tai muut
vaatimukset soveltuisivat Suomen lainsäädännön mukaisten toimenpiteiden lisäksi.

Vaihtotarjoukseen liittyvää tarjousasiakirjaa ja esitettä ja niihin liittyviä
hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen, eikä niitä
saa toimittaa tai lähettää edelleen mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta
maasta, missä soveltuva laki kieltää sen. Erityisesti vaihtotarjousta ei tehdä,
suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa,
Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai Yhdysvalloissa. Vaihtotarjousta ei
voida hyväksyä Australiasta, Kanadasta, Hongkongista, Japanista, Uudesta
-Seelannista, Etelä-Afrikasta tai Yhdysvalloista.

Alma Median osakkeita ei ole eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperilain, muutoksineen ("Arvopaperilaki"), tai minkään Yhdysvaltain
osavaltion tai muun alueen soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti. Alma Median
osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, paitsi Arvopaperilain
rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla tai transaktiolla, johon
Arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tietyt tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin historiallisiin tosiseikkoihin
liittyvät lausumat, mukaan lukien muun muassa arviot yleisestä
talouskehityksestä ja markkinatilanteesta, odotukset yhdistyneen yhtiön
kehityksestä ja kannattavuudesta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen
toteutumisesta, sekä lausumat, joissa käytetään ilmauksia "odottaa", "arvioi",
"ennustaa" tai vastaavia ilmaisuja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä
lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä
hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja
epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhdistyneen yhtiön todellinen tulos voi
poiketa huomattavasti tämänhetkisistä odotuksista. Näitä tekijöitä ovat muun
muassa yleinen taloudellinen tilanne, mukaan lukien valuuttakurssien ja
korkotasojen vaihtelut, mitkä vaikuttavat asiakkaiden toimintaympäristöön ja
kannattavuuteen ja näin ollen yhdistyneen yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden
katteisiin; kilpailutilanne; yhdistyneen yhtiön oma liiketoimintatilanne, kuten
tuotannon ja tuotekehityksen onnistuminen ja niiden jatkuva kehittäminen ja
parantaminen; ja tulevien yrityskauppojen onnistuminen.