DESTIA PÄIVITTÄÄ MARKKINAOHJEISTUSTAAN VUODELLE 2015 LIIKEVOITON OSALTA


Destia Group Oyj
Pörssitiedote 23.11.2015, 9:00 (CET +1)

Destia päivittää markkinaohjeistustaan vuodelle 2015 liikevoiton osalta

Destia Group -konserni päivittää aiempaa, vuoden 2015 kolmannen
vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa 27.10.2015, julkistettua
markkinaohjeistustaan liikevoiton osalta. Destian ja Mitta Oy:n 23.11.2015
solmima liiketoimintakauppa, jossa Destian mittaus-, kairaus- ja
laboratoriopalvelut siirtyvät Mitta Oy:lle vaikuttaa positiivisesti konsernin
vuoden 2015 liiketulokseen. Kaupasta on annettu tänään erillinen pörssitiedote.

Destian koko vuoden 2015 liikevaihdon arvioidaan kasvavan hieman, mutta
liikevoiton arvioidaan jäävän hieman vuoden 2014 tasosta. Aiemmin Destia arvioi
liiketuloksen laskevan merkittävästi edellisvuoteen verrattuna.

UUSI OHJEISTUS: Destian liikevaihdon arvioidaan kasvavan hieman, ja liikevoiton
arvioidaan jäävän hieman edellisvuoden tasosta vuonna 2015.

AIEMPI OHJEISTUS: Destian liikevaihdon arvioidaan kasvavan hieman, mutta
liikevoiton arvioidaan laskevan merkittävästi edellisvuodesta vuonna 2015.

Yhtiö julkaisee vuoden 2015 tilinpäätöksen 11.2.2016.

DESTIA GROUP OYJ

Hallitus

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Hannu Leinonen, p. 020 444 4000 ja talous- ja rahoitusjohtaja
Pirkko Salminen, p. 050 302 2485

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.destia.fi

Destia:
Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme
toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja
suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä
tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat
maanalaisesta rakentamisesta kattavaan maanpäälliseen toimintaan sekä energia-
ja insinöörirakentamiseen. Destian liikevaihto oli yli 430 miljoonaa euroa
vuonna 2014. Osaajia meillä on noin 1 500.