Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen


LEMMINKÄINEN OYJ        PÖRSSITIEDOTE        4.2.2016 KLO 8.15

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Lemminkäinen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
joka pidetään tiistaina 22.3.2016 klo 15.00 Pörssitalon tiloissa, Fabianinkatu
14, Helsinki.

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen sekä
kahvitarjoilu aloitetaan klo 14.00.

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja
tilintarkastus-kertomuksen esittäminen

Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonjaosta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta
jaetaan osinkoa 0,12 euroa osakkeelta, eli yhteensä 2 786 388,00 euroa.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen
jäsenille maksettaisiin palkkiota seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 10
000 euroa ja jäsenelle 3 000 euroa kuukaudessa sekä kokouspalkkiota 500 euroa
kokoukselta. Lisäksi nimitysvaliokunta esittää, että tarkastusvaliokunnan
puheenjohtajalle maksetaan 1 000 euron ja jäsenille 500 euron kokouskohtainen
palkkio valiokunnan kokouksista. Ulkomailla asuville jäsenille ehdotetaan
kokouskohtaiset palkkiot maksettavan 1 000 eurolla korotettuna.
Matkakustannukset ehdotetaan korvattaviksi laskun mukaan.

11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen
jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin seitsemän.

12. Hallituksen jäsenten valitseminen

Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että nykyiset
hallituksen jäsenet Berndt Brunow, Noora Forstén, Finn Johnsson, Juhani Mäkinen,
Kristina Pentti-von Walzel, Heppu Pentti ja Heikki Räty valittaisiin seuraavalle
toimikaudelle. Hallitukseen ehdolla olevien henkilötiedot on esitetty yhtiön
internet-sivuilla osoitteessa www.lemminkainen.fi.

13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että
tilintarkastajan palkkiot maksettaisiin hyväksytyn laskun mukaan.

14. Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että
tilintarkastajaksi valittaisiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen
päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön
vapaalla omalla pääomalla. Valtuutuksen ehdotetaan koskevan enintään 2 321 990
omaa osaketta, joka vastaa 10 % yhtiön kaikista nykyisistä osakkeista, ottaen
kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön tai sen tytäryhtiöiden
hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä.

Hallitus voi päättää hankkia osakkeita myös muuten kuin osakkeenomistajien
omistamien osakkeiden suhteessa. Osakkeet hankitaan julkisessa kaupankäynnissä
hankintahetken pörssikurssiin. Osakkeiden hankinnat toteutetaan NASDAQ Helsinki
Oy:ssä sen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden
hankkimisen ehdoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 18 kuukautta
yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Edellinen hallitukselle myönnetty omien
osakkeiden hankintaa koskeva valtuutus päättyy samalla.

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja erityisten oikeuksien
antamisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen
päättämään osakeannista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai
useammassa erässä, joko maksua vastaan tai maksutta. Annettavien osakkeiden
määrä, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet, voi
olla enintään 4 643 980 osaketta. Ehdotettu valtuutuksen enimmäismäärä vastaa 20
prosenttia yhtiön kaikista nykyisistä osakkeista. Hallitus voi päättää antaa
joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Valtuutusta voidaan
käyttää mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai
toteuttamiseen, yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen tai muihin
hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 18
kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Hallitukselle aiemmin annettu
osakeantivaltuutus ja erityisten oikeuksien antamista koskeva valtuutus päättyy
samalla.

17. Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä
kokouskutsu ovat saatavilla Lemminkäinen Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa
www.lemminkainen.fi. Lemminkäinen Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää
tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, on saatavilla
mainituilla internet-sivuilla viimeistään 1.3.2016. Päätösehdotukset ja muut
edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä
tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internet-sivuilla
5.4.2016 alkaen.

C. Ohjeita yhtiökokoukseen osallistuville

1. Osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan osallistumisoikeus ja
ilmoittautuminen

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 10.3.2016
merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle
suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua
yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään torstaina 17.3.2016 klo 16.00,
mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi
ilmoittautua:

    a) internetissä www.lemminkainen.fi;

    b) puhelimitse numeroon 020 715 3378; tai

    c) kirjeitse osoitteeseen Lemminkäinen Oyj, Pirjo Favorin, PL 169, 00181
Helsinki.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi,
henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen
nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Lemminkäinen Oyj:lle
luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien
tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla
tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.

2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua
yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi
oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon
10.3.2016. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden
osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään
osakasluetteloon viimeistään 17.3.2016, klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin
merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin
omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä
osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen.
Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn
osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen,
merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun
ajankohtaan mennessä.

Lisätietoa näistä asioista on saatavilla myös yhtiön internet-sivuilla
osoitteessa www.lemminkainen.fi.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan
asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty
valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa
oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu
yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa
eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä
ilmoitettava osakkeet joiden perusteella kukin asiamies edustaa
osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen
Lemminkäinen Oyj, Pirjo Favorin, PL 169, 00181 Helsinki ennen ilmoittautumisajan
päättymistä.

4. Muut ohjeet/tiedot

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa
osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä
asioista.

Lemminkäinen Oyj:llä on kokouskutsun päivänä yhteensä 23 219 900 osaketta ja
ääntä.

Helsingissä 3. päivänä helmikuuta 2016

LEMMINKÄINEN OYJ
Hallitus

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Lakiasiainjohtaja Johan Nybergh
Puh. 02071 54811
johan.nybergh@lemminkainen.com

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois
-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme
yhdessä asiakkaidemme ja 4 800 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista
yhteiskuntaa. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa. Lemminkäinen
Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi