VALOE SAI ETIOPIASTA NOIN 15,8 MILJOONAN EURON TILAUKSEN AURINKOSÄHKÖPANEELITEHTAASTA


Valoe Oyj                       Pörssitiedote 10.2.2016 klo 9.10  

VALOE SAI ETIOPIASTA NOIN 15,8 MILJOONAN EURON TILAUKSEN AURINKOSÄHKÖPANEELITEHTAASTA

Valoe tiedotti 29.6.2015 saaneensa päätökseen kaupalliset neuvottelut ensimmäisestä valmistuspartnerisopimuksesta ulkomaisen asiakkaan kanssa, mutta paneelitehtaan kauppa  oli ehdollinen ja edellytti paikallista rahoitusta, joka on nyt varmistunut. Hankkeen päärahoittaja on Etiopian Kehityspankki (The Development Bank of Ethiopia).

Valmistuspartnerisopimukseen liittyvä aurinkosähkopaneelitehdasta koskeva tilaus on arvoltaan noin 15,8 miljoonaa euroa. Tehdas toimitetaan Etiopiaan vuoden 2016 aikana. Kauppahinnasta noin 9,5 miljoonaa euroa maksetaan Valoelle rahana ja loput asiakasyhtiön osakkeina siten, että Valoe tulee omistamaan 30% etiopialaisesta valmistuspartneristaan. Tilaaja varmistaa toimituksen maksun vakavaraisessa eurooppalaisessa pankissa avattavalla peruuttamattomalla remburssilla. 

Valoe tarvitsee ennakkomaksulle tavanomaisen, vientikauppaan liittyvän vakuusjärjestelyn ja toimitusaikaista rahoitusta noin 2,0 - 4,0 miljoonaa euroa toimittajiltaan ja rahoituslaitoksilta. 

Etiopian tilaus on ensimmäinen Valoen pitkän aikavälin strategian mukainen kauppa. Kaupan neuvotteluprosessin aikana  Valoen käsitys aiempien strategisten päätöstensä oikeellisuudesta on vahvistunut.  Valoen tekniikka on uutta ja edistyksellistä. Valoe on pystynyt  toimittamallaan materiaalilla vakuuttamaan ostajat ja näiden rahoittajat edistyksellisestä tekniikastaan sekä Valoen teknisistä ja kaupallisista kyvyistä tukea valmistuspartneritehtaitaan jatkossakin.

Toimitusjohtaja Iikka Savisalo kommentoi kauppaa: ”Valoen saama tilaus osoittaa myös uuden suomalaisen osaamisen arvostusta. Valoe uskoo tilauksen helpottavan jatkossa yhtiön tavoitteiden  saavuttamismahdollisuuksia ja nopeuttavan yhtiön laajenemista maailmalla.”

Paneelitehdastilaukseen liittyy normaaleja kansainvälisen laitekaupan liiketoiminta-, rahoitus- ja maariskejä.  

Mikkelissä 10. päivänä helmikuuta 2016

Valoe Oyj

HALLITUS  

Lisätietoja: 
Toimitusjohtaja Iikka Savisalo, Valoe Oyj 
p. 0405216082,  email: iikka.savisalo@valoe.com   

Jakelu: 
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet 
www.valoe.com  

Valoen toimiala muodostuu uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön, liittyvistä sovellutuksista. Valoe myy sen omaan teknologiaan pohjautuvaa automaattista aurinkosähkömodulien valmistustekniikkaa, modulien valmistuslinjoja, moduleita sekä modulien avainkomponentteja. Valoen pääkonttori on Mikkelissä.