Fortum tarjoaa kaukokylmää yhä useammille asiakkaille Espoossa


PAIKALLISTIEDOTE ESPOON ALUEEN MEDIOILLE 11.2.2016

Fortum laajentaa kevään aikana kaukokylmän tarjontaa Espoossa Finnoon uudelle alueelle, Kuitinmäentien ja Merituulentien ympäristöön, Otaniemeen ja Keilaniemeen. Näin yhä useammalla työntekijällä ja asukkaalla on jatkossa mahdollisuus sopivaan sisälämpötilaan myös kesällä.

Kaukokylmäverkon piirissä ovat ennestään jo Tapiola ja Matinkylä.

"Kaukokylmäratkaisussamme siirretään väärässä paikassa oleva lämpöenergia sinne, missä sitä tarvitaan. Lämpiminä kesäpäivinä suuret rakennukset toimivat ikään kuin aurinkokeräiminä, joiden synnyttämä lämpö otetaan talteen ja siirretään lämmittämään espoolaisten käyttövettä", Riku Rahikkala Fortumilta kuvailee.

Perinteisesti rakennusta viilennettäessä ylimääräinen lämpö poistetaan ilman hyötykäyttöä. Fortumin kaukokylmäratkaisussa yli 90 prosenttia tästä lämpöenergiasta pystytään hyödyntämään ympäri vuoden. Espoon kaukokylmä tulee Suomenojan lämpöpumppulaitokselta, jossa lämmön kierrätyksen lisäksi saadaan kaukokylmää merivedestä tai puhdistetusta jätevedestä.

Kaukokylmä kulkee huomaamattomasti maan alla, eikä kerrostalojen katoille asennettavia isokokoisia ja äänekkäitä lauhduttimia tarvita.

Kaukokylmäverkon laajennus toteutetaan hyödyntämällä mahdollisimman paljon valmiina olevia ylimääräisiä kaukolämpöputkia, jotka liitetään kaukokylmäverkostoon. Tämä vähentää tarvetta tehdä kaivuutöitä katujen varsilla. Uutta putkistoa rakennetaan lähinnä Tapiolan ja Keilaniemen välille.

Kaukokylmä on hyvä esimerkki ylijäämälämmön hyötykäytöstä, joka pienentää energiantuotannon päästöjä. Espoon kaukolämpötarpeesta jopa 15 % katetaan jo jäteveden hukkalämmöllä. Tiedon ja Elisan konesalikeskusten hukkalämmöllä lämpiää noin 1 000 omakotitaloa. Valmistumassa olevien Matinkylän metrokeskuksen ja Espoon sairaalan hukkalämpö lämmittää puolestaan jatkossa yhteensä noin 250 omakotitaloa.

Fortumin uuden strategian yksi neljästä kulmakivestä on tarjota kaupungeille kestäviä ratkaisuja. Fortumin tarjonta kattaa tehokkaat ja  luotettavat kaukolämpö- ja kaukokylmäratkaisut, monipuoliset sähkön  kuluttajaratkaisut ja sovellukset, jätteiden käsittelyn ja hyödyntämisen  energian tuotannossa sekä sähköisen liikenteen edistämisen älykkäiden latausjärjestelmien avulla.

Kaukokylmäratkaisu on saatavilla kartassa näkyvällä alueella.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Riku Rahikkala, Myyntipäällikkö, Fortum Heat, puh. 040 740 0069.

Fortum
Fortumin visio on olla puhtaan energian edelläkävijä. Toimitamme asiakkaillemme sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä muita energiaratkaisuja, jotka parantavat nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Jo 64 % sähköntuotannostamme on päästötöntä. Tärkeimmät markkina-alueemme ovat Pohjoismaat, Baltian maat, Venäjä, Puola ja Intia. Vuonna 2015 palveluksessamme oli noin 8 000 energia-alan asiantuntijaa ja liikevaihtomme oli 3,5 miljardia euroa. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com


Attachments

Fortum_kaukokylmakartta.jpg