SIEVI CAPITAL OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 18.2.2016 KLO 10.00

SIEVI CAPITAL OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015


 

Tammi-joulukuu

- Tulos katsauskaudella oli 7,9 (-1,4) milj. euroa.

- Tulos / osake oli 0,14 (-0,02) euroa.

- Osinkoa jaettiin 0,10 euroa osaketta kohden vuoden 2015 aikana.

- Osakekohtainen substanssiarvo kauden lopussa oli 1,23 (1,19).

 

Loka-joulukuu

- Tulos oli 0,6 (-2,0) milj. euroa.

- Tulos / osake oli 0,01 (-0,03) euroa.

 

Esitetyt luvut ovat Sievi Capital Oyj:n IFRS 10 –Konsernitilinpäätösstandardin mukaisia lukuja ajalta 1.1.-31.12.2015. Suluissa esitetyt luvut ovat edellisen vuoden vastaavan tarkastelukauden vertailulukuja ellei toisin ole mainittu.

Heikki Vesterinen aloitti Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtajana 1.2.2015 ja Mikko Sopanen talousjohtajana 16.3.2015 alkaen. Sievi Capital Oyj ei anna tulosohjeistusta vuodelle 2016. Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastamattomia.

Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Vesterinen:

”Tilikaudella 2015 strategiset sijoitukset kehittyivät kokonaisuutena arvioiden erinomaisesti. Arvonkehityksen veturina oli Kitron ASA, jonka markkina-arvo yli kaksinkertaistui Oslon Pörssissä vuoden 2015 aikana.

iLOQin liikevaihto kasvoi 23 miljoonaan euroon ja tulos säilyi kasvupanostuksista huolimatta jälleen positiivisena. iLOQin liikevaihdon kasvun sekä kannattavuuden parantumisen odotetaan jatkuvan vuoden 2016 aikana. IonPhasE:n liikevaihto kasvoi yli 50 prosenttia tuloksen jäädessä edelleen negatiiviseksi.

Tilikaudella 2016 sijoitustoiminnan fokus tulee siirtymään entistä vahvemmin pääomasijoittamiseen ja sijoitusten hallinnointiin finanssisijoitusten merkityksen vähentyessä entisestään. Sievi Capital Oyj etsii edelleen aktiivisesti uusia sijoituskohteita Pohjoismaista, erityisesti pienten ja keskisuurten menestyjien parista.” 

Heikki Vesterinen

Toimitusjohtaja

 

PÄÄOMASIJOITUSTOIMINNAN KEHITYS

Kitron ASA (omistusosuus 33,0 %, www.kitron.com), Efore Oyj (21,8 %,  www.efore.fi) ja Apetit Oyj (10,1 %, www.apetitgroup.fi) raportoivat taloudellisesta kehityksestään ja tulevaisuudennäkymistään omien aikataulujensa mukaisesti omilla verkkosivuillaan.

IonPhasE Oy (omistusosuus 35,8 %) kehittää ja valmistaa korkealuokkaisia puolijohtavia polymeerejä, jotka auttavat hallitsemaan muovituotteiden staattista pintasähköisyyttä. IonPhasE:n tuotteita hyödynnetään eri teollisuuden aloilla kuten kemian-, auto- ja tietoliikenneteollisuudessa sekä kuluttajaelektroniikassa. IonPhasE:n kaksinkertaistaa tuotanto-kapasiteettinsa vuoden 2016 aikana investoimalla Tampereella uuteen tuotantolinjaan.

iLOQ Oy:n (omistusosuus 23,1 %) kehittämä lukitusjärjestelmä on maailmanlaajuisesti ainoa digitaalinen lukitusjärjestelmä, joka tuottaa tarvitsemansa energian avaimen työntöliikkeestä. iLOQ-lukitusjärjestelmä on käytössä yli 2000:ssa kohteessa, joissa on yhteensä yli 400.000 lukkoa ja 700.000 avainta. Tuotteet myydään iLOQ Partnereiden kautta, joita yhtiöllä on noin 300 ja näillä toimipisteitä yhteensä noin 400. Yhtiön johto odottaa liikevaihdon kasvavan kaikilla valituilla markkina-alueilla: Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Benelux-maissa.

Finelcomp Oy (omistusosuus 100,0 %) on innovatiivinen sähkökeskuskotelo-rakenteita ja metallisia ohutlevytuotteita kehittävä ja valmistava yritys. Yrityksen tuotteilla on vahva markkinaosuus Suomessa ja kasvava osuus vientimaiden sähkönjakelukeskusteollisuudessa. Yhtiön tuotteistossa on runsaasti patentoituja ja hyödyllisyysmallisuojattuja rakenne- ja toiminnallisuusratkaisuja. Tuotteiston tehokas asennettavuus ja vientimarkkinoilla onnistuminen vaatii tuotteilta kilpailukykyisen hintatason lisäksi tasaista laatua ja mittatarkkuutta, jonka vuoksi tuotannon työvaiheet ovat pitkälle automatisoituja.

Belgiassa Sievi Capital Oyj:n 99,98 %:sti omistamalla Scanfil NV:llä ei ole ollut tuotannollista toimintaa vuoden 2006 jälkeen.

 

SIEVI CAPITAL OYJ:N SIJOITUSTOIMINNAN TULOS

Sievi Capital Oyj:n IFRS-liikevoitto tammi-joulukuussa oli 9,0 (-1,9) milj. euroa ja katsauskauden IFRS-tulos oli 7,9 (-1,4) milj. euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,14 (-0,02) euroa ja sijoitetun pääoman tuotto 12,3 % (-2,1 %). Tammi-joulukuussa sijoitusten korko- ja osinkotuottoja sekä realisoituneita luovutusvoittoja kirjattiin 4,7 (4,4) milj. euroa ja sijoituksiin liittyviä kuluja -0,1 (-0,1) milj. euroa. Realisoituneita luovutustappioita syntyi -0,3 (-1,2) milj. euroa. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien sijoitusvarojen sekä sijoituskiinteistöjen realisoitumatonta arvonmuutosta kirjattiin +5,5 (-4,3) milj. euroa.

Realisoitumaton arvonmuutos syntyi pääosin Kitron ASA:n osakkeiden arvonnoususta. Sievi Capital Oyj:n omistamien Kitron ASA:n osakkeiden arvo nousi vuoden 2015 aikana 12,7 milj. euroa. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin sijoitusvaroihin sisältyy myös osakkuusyhtiöiden käyvän arvon muutokset.

IonPhasE Oy:n osakkeisiin kohdistui tilikaudella 2,7 milj. euron arvonalennus. Arvonalennuksen perusteena oli liiketoiminnan kassavirtojen odotettua hitaamman kasvun ohella investointien vaatimat kasvaneet kassavirrat. Muihin sijoituksiin sisältyvän kiinteistön arvoa alaskirjattiin tilikauden aikana 2,3 milj. euroa.

Sijoitustoiminnan tuotot koostuvat korko- ja osinkotuotoista. Rahoitustuotoissa– ja kuluissa käsitellään vain sellaisia sijoitustoiminnan rahoituseriä, jotka eivät liity suoraan sijoituksiin.

 

SIEVI CAPITAL OYJ:N SIJOITUKSET

Sievi Capital Oyj:n sijoitustoiminta jakaantuu pääoma- ja finanssisijoituksiin sekä muihin sijoituksiin.

Sijoitusvarat olivat 73,4 (70,8) milj. euroa. Sijoitusvaroista 6,0 (3,6) milj. euroa oli pankkitileillä ja alle kolmen kuukauden talletuksissa. Lyhytaikaisissa saamisissa oli 0,1 (0,2) milj. euroa korkosaamisia. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista sijoituksista 4,1 (19,5) milj. euroa oli lyhytaikaisissa varoissa. Sijoitusvarat sisälsivät rahoitusinstrumentteja, joita olivat pääasiassa joukkovelkakirjalainat ja yritysten luottotodistukset. Pitkäaikaisia sijoitusvaroja oli 63,1 (47,4) milj. euroa. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset sisältävät tytäryhtiöosakkeet ja osakkuusyhtiöt, lisäksi sijoitusvaroiksi katsotaan sijoituskiinteistö sekä saatavat osakkuusyhtiöltä. Kaikki sijoitukset ovat IFRS:n arvostusperiaatteiden mukaan arvostettu käypään arvoon.

 

SIJOITUSTEN JAKAUTUMINEN

Sijoitukset jakaantuivat markkina-arvon (milj. euroa) perusteella seuraavasti:

 

Sijoituslaji                 31.12.2015 %       31.12.2014 %

 

Pääomasijoitukset                                        

Pörssilistatut yhtiöt        40,5      55,1%    28,8      40,7% 

Listaamattomat yhtiöt        18,9      20,6%    18,9      26,7% 

 

Finanssisijoitukset                                                

 

Korkorahastot                 0,0       0,0%     1,5       2,2%

Strukturoidut tuotteet        0,0       0,0%     2,3       3,2%

Joukkovelkakirjalainat        4,2       5,8%     9,6      13,5%

 

Muut sijoitukset                                                   

Kiinteistösijoitukset         2,0       2,7%     4,3       6,1%

Listaamattomat osakkeet       1,7       2,3%     1,7       2,4%

Rahavarat                     6,0       8,2%     3,7       5,2%

 

Yhteensä                     73,4     100,0%    70,8     100,0%

 

Yhtiön sijoitusvaroista 66,0 (82,8) % oli euroissa, 1,3 (1,6) % Ruotsin kruunuissa, 1,1 (0,9) % Yhdysvaltain dollareissa ja 31,5 (14,7) % Norjan kruunuissa.

 

MAKSUVALMIUS JA VAKAVARAISUUS

Sievi Capital Oyj:n maksuvalmius on erinomainen. IFRS-taseen loppusumma oli 75,9 (74,0) milj. euroa. Omavaraisuusaste oli 93,4 (92,8) % ja nettovelkaantumisaste -10,6 (-29,0) %.

Liiketoiminnan nettorahavirta oli 8,7 (14,0) milj. euroa. Rahoituksen rahavirta -6,3 (-20,7) milj. euroa sisältää osingonmaksun -5,8 (-20,2) milj. euroa.

 

SUBSTANSSIARVO JA KURSSIKEHITYS

Sievi Capital Oyj:n IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen -standardin mukainen substanssiarvo 31.12.2015 oli 1,23 (1,19) euroa per osake.

Katsauskauden 2015 aikana jaettiin 0,10 (0,35) euroa/osake osinkoa osakkeenomistajille.

Sievi Capital Oyj:n osakkeen katsauskauden ylin kurssi oli 1,85 euroa ja alin 1,33 euroa ja kauden päätöskurssi oli 1,58 euroa. Vaihdettujen osakkeiden määrä katsauskaudella oli 557.113 kappaletta ja keskihinta 1,61 euroa. Osakekannan markkina-arvo 31.12.2015 oli 91,3 (78,0) milj. euroa.

 

ILMOITUKSET OMISTUSOSUUDEN MUUTOKSISTA

Katsauskauden aikana ei yhtiön omistuksessa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

 

SIEVI CAPITAL OYJ:N TALOUDELLINEN TIEDOTUS VUONNA 2016

Vuonna 2016 Sievi Capital Oyj julkaisee osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2016 torstaina 18.8.2016.

Kolmen ja yhdeksän kuukauden osavuosikatsausten ja osavuotisten selvitysten pakollisesta julkistamisesta on luovuttu Arvopaperimarkkinalaissa 26.11.2015 alkaen  ja pörssin säännöissä 1.12.2015 alkaen. Sievi Capital Oyj:n hallitus on päättänyt luopua kolmen ja yhdeksän kuukauden osavuosikatsausten julkistamisesta sekä osavuotisten selvitysten julkistamisesta.

Vuoden 2015 vuosikertomus julkaistaan viimeistään viikolla 11.

 

 

TULOSLASKELMA, IFRS                                                             

milj.euroa                                                                     

                                              1-12            1-12

                                              2015            2014

                                                                 

Korko- ja osinkotuotot yhteensä                4,4             1,8

Sijoitusten realisoituneet

luovutusvoitot/tappiot                        -0,1             1,3  

Sijoitusten realisoitumattomat arv.muutokset   5,5            -4,3

Sijoitusten arvonmuutokset yhteensä            5,4            -3,0

Liiketoiminnan muut tuotot                     0,0             0,0              

Kulut                                         -0,8            -0,7            

Liikevoitto                                    9,0            -1,9            

Rahoitustuotot                                 0,0             0,0            

Rahoituskulut                                 -0,1            -0,1            

Tulos ennen veroja                             9,0            -1,9            

Tuloverot                                     -1,0             0,5            

Tilikauden tulos                               7,9            -1,4                                

 

Tilikauden voiton jakautuminen 

Emoyhtiön omistajille                          7,9            -1,4            

 

Tulos/osake laimennettu*                      0,14           -0,02            

Tulos/osake laimentamaton                     0,14           -0,02

 

*) Voimassaolevan optio-ohjelman osakemäärä ei vaikuta osakekohtaisiin tunnuslukuihin. Määrä on  75 000 osaketta, mikä vastaa 0,13% yhtiön osakkeista.

 

 

TASE, IFRS

milj.euroa  

                                       31.12.2015      31.12.2014 

Varat

Pitkäaikaiset varat

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti

kirjattavat sijoitukset                57,3            40,6

Sijoituskiinteistöt                     2,0             4,3

Pitkäaikaiset saamiset                  3,8             3,0

Laskennalliset verosaamiset             2,4             2,7

Pitkäaikaiset varat yhteensä           65,5            50,7

                                      

Lyhytaikaiset varat                            

Myyntisaamiset ja muut saamiset         0,2             0,2

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti

kirjattavat sijoitukset                 4,1            19,5

Rahavarat                               6,0             3,6

Lyhytaikaiset varat yhteensä           10,4            23,4

                                      

Varat yhteensä                         75,9            74,0

 

Oma pääoma ja velat

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma                                 

Osakepääoma                            15,2            15,2

Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 12,7            12,7

Kertyneet voittovarat                  43,0            40,8

Oma pääoma yhteensä                    70,8            68,7

                                      

Pitkäaikaiset velat                            

Rahoitusvelat                           2,1             2,6

Laskennalliset verovelat                2,1             1,4

Pitkäaikaiset velat yhteensä            4,2             4,0

                                      

Lyhytaikaiset velat                            

Rahoitusvelat                           0,5             0,6

Ostovelat ja muut velat                 0,2             0,8

Lyhytaikaiset velat yhteensä            0,8             1,4

                                      

Oma pääoma ja velat yhteensä           75,9            74,0

 

                                                        

RAHAVIRTALASKELMA,IFRS                1-12             1-12

milj.euroa                            2015             2014

 

Liiketoiminnan rahavirrat          

Tilikauden voitto                      7,9             -1,4

Verot                                  1,0             -0,5

Oikaisut tilikauden tulokseen         -9,7              1,0

                            

Käyttöpääoman muutokset                        

Velkojen muutokset                    -0,5              0,5

Saamisten muutokset                    0,0              0,0

                            

Sijoitusten hankinnat                 -3,2            -18,2

Sijoitusten luovutustuotot             9,6             32,0

Sij.toiminnan myönnetyt lainat*       -1,1             -1,6

Sij.toiminnan lainasaam.takaisinmaksu* 0,5              0,0

Saadut korot sijoitustoiminta          0,6              0,9

Saadut korot rahoitustuotot            0,0              0,0

Maksetut korot                        -0,2             -0,2

Saadut osingot                         3,8              0,9

Maksetut verot                         0,0              0,5

Liiketoiminnan nettorahavirta          8,7             14,0

 

Investointien rahavirrat                       

Investointien nettorahavirta           0,0              0,0

                            

Rahoituksen rahavirrat                         

Pitkäaik. lainojen takaisinmaksut     -0,5             -0,5

Maksetut osingot                      -5,8            -20,2

     

Rahoituksen nettorahavirta            -6,3            -20,7

 

Rahavarojen muutos                     2,4             -6,8

Rahavarat tilikauden alussa            3,6             10,4

Rahavarat tilikauden lopussa           6,0              3,6

                            

*) Lainasaamisten käsittely muutettu tilinpäätöksestä 31.12.2014 investointien rahavirrasta liiketoiminnan rahavirtaan.

 

 

TUNNUSLUVUT                            

                                        1-12               1-12

                                        2015               2014

Oman pääoman tuotto, %                 11,4 %             -1,8 %

Sijoitetun pääoman tuotto, %           12,3 %             -2,1 %

Nettovelkaantumisaste, %              -10,6 %            -29,0 %

Omavaraisuusaste, %                    93,4 %             92,8 %

                            

Henkilöstö keskimäärin                   3                  2

                               

Tulos / osake, euroa laimennettu*

ja laimentamaton                         0,14              -0,02

Oma pääoma / osake, euroa                1,23               1,19

Hinta/voitto-suhde (P/E-luku)            11,5               Neg

       

Kauden alin kurssi, euroa                1,33               1,12

Kauden ylin kurssi, euroa                1,85               1,68

Kurssi kauden lopussa, euroa             1,58               1,35

Markkina-arvo kauden lopussa,milj.euroa  91,3               78,0

                              

Osakkeiden lukumäärä tkpl kauden lopussa 57 765             57 765

 - ilman omia osakkeita                  57 765             57 765

 - painotettu keskiarvo                  57 765             57 765

    

*) Voimassaolevan optio-ohjelman osakemäärä ei vaikuta osakekohtaisiin tunnuslukuihin. Määrä on  75 000 osaketta, mikä vastaa 0,13 % yhtiön osakkeista.

 

 

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

 

Oman pääoman tuotto-% :      

Tilikauden voitto x 100 / Oma pääoma (keskiarvo)

 

Sijoitetun pääoman tuotto-% :

(Voitto ennen veroja + korko- ja muut rah.kulut) x 100

/ (Taseen loppusumma - korottomat velat (keskiarvo))

 

Nettovelkaantumisaste (%):

(Korol.velat - rahat, pankkisaam.ja rah.arvopap.) x 100

/ Oma pääoma

 

Omavaraisuusaste (%) :       

Oma pääoma x 100

/ (Taseen loppusumma - saadut ennakot)

 

Tulos / osake :       

Tilikauden voitto

/ (Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin vuoden aikana)

 

Oma pääoma / osake :

Oma pääoma

/ Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa

 

Hinta / voitto -suhde (P/E-luku) :

Osakkeen kurssi kauden lopussa 

Osakekohtainen tulos

 

Osakekannan markkina-arvo :    

Osakkeiden lukumäärä x tilinpäätöspäivän kurssi

 

 

LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA, IFRS                   

milj. euroa                                                

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma               

                                                           Oma

                 Osake-         SVOP       Kertyneet       pääoma

                 pääoma                    voittovarat     yhteensä

Oma pääoma                                                                           

1.1.2015         15,2           12,7       40,8               68,7

Laaja tulos                                 7,9                7,9

Optio-oikeudet                              0,0                0,0

Osingonjako                                -5,8               -5,8

                                                   

Oma pääoma                                                                           

31.12.2015       15,2           12,7       43,0               70,8

                                                   

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma               

                                                           Oma

                 Osake-         SVOP       Kertyneet       pääoma

                 pääoma                    voittovarat     yhteensä

Oma pääoma                                                 

1.1.2014         15,2           12,7       62,5               90,3

Laaja tulos                                -1,4               -1,4

Osingonjako                               -20,2              -20,2

Oma pääoma               

31.12.2014       15,2           12,7       40,8               68,7

       

 

LAADINTAPERIAATTEET

Tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 –standardin mukaisesti ja tilinpäätös IFRS 10:n laskentaperiaatteiden mukaisesti. Sievi Capitalin katsotaan täyttävän IFRS 10 –standardiin sisältyvän sijoitusyhteisön määritelmän.

Rahoituslaskelmassa sijoitustoiminnassa kohdeyhtiöille annetut ja takaisin saadut lainaerät on sijoitettu liiketoiminnan rahavirtaan, minkä katsotaan kuuluvan selkeästi yhtiön pääliiketoimintaan. Aiemmin edellisellä tilikaudella nämä erät ovat sisältyneet investointien rahavirtaan.

Sievi Capital Oyj:n tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2015 voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti yhteisössä sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Tilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen, IFRS-säännöksiä täydentävien kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.

Tilinpäätöstiedot esitetään euroina. Sievi Capital Oyj:n tytär- ja osakkuusyrityssijoitukset, sijoituskiinteistöt sekä muut sijoitukset arvostetaan käypään arvoon. Muiden tilinpäätöserien arvostaminen perustuu alkuperäisiin hankintamenoihin, ellei laadintaperiaatteissa ole muuta kerrottu. Kaikki esitetyt luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Tilinpäätös laaditaan kalenterivuodelta, joka on Sievi Capital Oyj:n raportointikausi.

 

 

KÄYPIEN ARVOJEN HIERARKIAT

Hierarkiatasot milj. euroa                       

31.12.2015                    Taso 1    Taso 2    Taso 3    Yhteensä

Strategiset pääomasijoitukset                              

      Pörssilistatut yhtiöt   40,5                          40,5

      Listaamattomat yhtiöt                       15,1      15,1

      Muut saamiset                                3,8       3,8

Finanssisijoitukset                                         

      Joukkovelkakirjalainat   4,1                           4,1

Muut sijoitukset                                           

      Kiinteistösijoitukset                        2,0       2,0

      Listaamattomat osakkeet                      1,7       1,7

Tasot yhteensä                44,6      0,0       22,6      67,2

                                                              

31.12.2014                    Taso 1    Taso 2    Taso 3    Yhteensä

Strategiset pääomasijoitukset                              

      Pörssilistatut yhtiöt             28,8                28,8

      Listaamattomat yhtiöt             16,0       2,9      18,9

Finanssisijoitukset                                         

      Korkorahastot           1,5                            1,5

      Strukturoidut tuotteet  2,3                            2,3

      Joukkovelkakirjalainat  7,1        1,0       1,5       9,6

Muut sijoitukset                                           

      Kiinteistösijoitukset                        4,3       4,3

      Listaamattomat osakkeet                      1,7       1,7

Tasot yhteensä               10,6       45,8      10,4      67,1

                                                                   

Hierarkiatason 1 käyvät arvot perustuvat täysin samanlaisten omaisuuserien noteerattuihin hintoihin toimivilla markkinoilla tilinpäätöspäivänä. Yhtiö on käyttänyt näiden instrumenttien käyvän arvon määrittelemisessä pääasiassa arvopaperipörssinoteerauksia.

Hierarkiatason 2 käyvät arvot perustuvat joko osittain tai kokonaan muihin syöttötietoihin kuin tasoon 1 sisältyviin noteerattuihin arvoihin  mutta kuitenkin tietoihin, jotka kyseiselle omaisuuserälle ovat odotettavissa joko suoraan tai epäsuorasti. Näiden instrumenttien käyvän arvon määrittämisessä yhtiö käyttää yleisesti hyväksyttyjä arvostusmalleja, joiden syöttötiedot kuitenkin perustuvat merkittäviltä osin todennettaviin markkinatietoihin.

Hierarkiatason 3 käyvät arvot perustuvat omaisuuserää koskeviin syöttötietoihin, jotka eivät perustu todettavissa olevaan markkinatietoon vaan merkittäviltä osin johdon arvioihin ja niiden käyttöön yleisesti hyväksytyissä arvostusmalleissa. Listaamattomat osakkeet on siirretty tasoon 3 ja arvostettu tason 3 mukaisesti, jos niillä ei ole olemassa tilikauden ajalta kaupankäyntihintaa.

Kauden aikana rahoitusvarojen käyvän arvon luokissa tapahtui siirtoja käyvän arvon hierarkian tasolle 3 koska osakkeilla ei ole kauden aikana tapahtunut kauppoja. Listaamattomat osakkeet on arvostettu tason 2 mukaan, jos niillä on käyty kauppaa tilikauden aikana jolloin käypäarvo perustuu realisoitavissa olleisiin kaupankäyntihintoihin.

Muutokset tasojen välillä johtuvat yleensä pääosin instrumenttien ostoista ja myynneistä sekä jos listaamattomien osakkeiden kauppoja on tapahtunut.

Kauden aikana rahoitusvarojen käyvän arvon luokissa tapahtui siirtoja käyvän arvon hierarkian tasolle 1 tasolta 2. Pörssilistattujen osakkeiden arvostuksessa on käytetty kauden viimeistä kaupankäyntikurssia. Tilinpäätöksessä 2014 käytettiin pörssilistattujen osakkeiden viimeisen 5 kaupankäyntipäivän kurssien keskiarvoa, mikä edellytti tason 2 luokittelua. Pörssilistattujen osakkeiden yhteenlaskettu realisoitumaton arvonmuutos kaudella oli positiivinen 11,6 milj. euroa, mikä sisältyy tasoon 1.

Mikäli yhtiön osakkeilla ei ole lainkaan käyty kauppoja, on arvostusperusteena käytetty kassavirtapohjaisia yleisesti hyväksyttyjä arvostusmenetelmiä.

 

                        Strategiset  Finanssi-    Muut 

                        sijoitukset  sijoitukset  sijoitukset  Yht

TASO 3 erittelyt    

Käyvät arvot 1.1.2014      3,5           0,9         6,6      11,0

   Arvonmuutokset         -0,6                      -0,6      -1,2

   Hankinnat                             0,6                   0,6

   Luovutukset                                                 0,0

   Siirto pois tasosta 3                                       0,0

   Siirto tasolle 3                                            0,0

Käyvät arvot 31.12.2014    2,9           1,5         6,0      10,4

   Arvonmuutokset         -1,6                      -2,3      -3,9

   Hankinnat               0,7           0,6                   1,2

   Luovutukset                                                 0,0

   Siirto pois tasosta 3                                       0,0

   Siirto tasolle 3       14,8                                14,8

   Siirto Fin.sij-

   Strateg.sij             2,1          -2,1                   0,0

Käyvät arvot 31.12.2015   18,9           0,0         3,7      22,6

 

 

SIJOITUSTOIMINNAN RISKIT

Sievi Capital Oyj:n hallituksen hyväksymä sijoituspolitiikka ohjaa varojen sijoittamista ja määrittelee rajat riskinotolle sekä ohjaa allokaatiota eri riski- ja omaisuusluokkiin. Finanssisijoituksissa pyritään painottamaan likvidejä ja maltillisen riskin instrumentteja. Uusia pääomasijoituksia ei sijoitusstrategian mukaan tehdä aloittaviin tai aloittavassa vaiheessa oleviin yhtiöihin joilla ei vielä ole näyttöä liiketoiminnan kannattavuudesta. Sijoitusten hajautusta koordinoidaan riskienhallinnan kannalta myös yksittäisten omaisuusluokkien sisällä.

Sijoituksiin saattaa sisältyä markkinariskiä, vastapuoliriskiä, poliittista riskiä ja valuuttariskiä. Markkinariskiä säädellään erityisesti hajauttamalla sijoitukset riittävän laajasti eri omaisuusluokkiin sekä hajauttamalla maantieteellisesti.

Osakkeiden hintariski

Sievi Capital Oyj jakaa sijoituksensa finanssisijoituksiin ja strategisiin sijoituksiin. Finanssisijoituksiin ei sisälly suoria osakesijoituksia. Kymmenen prosentin positiivisella tai  negatiivisella muutoksella strategisten sijoitusten arvossa on noin 4,5 milj. euron samansuuntainen tulosvaikutus.

Valuuttariski

Yhtiö voi tehdä sijoituksia myös muissa valuutoissa kuin euroissa, jolloin yhtiö altistuu translaatioriskeille eli riskeille, jotka syntyvät kun eri valuutoissa olevat sijoitukset muunnetaan yhtiön toimintavaluutaksi eli euroksi. Arvonmuutokset kirjataan tulosvaikutteisesti IFRS tuloslaskelmassa. Pääomasijoituksista ainoa muussa valuutassa kuin eurossa tehty sijoitus on Kitron ASA (Norja), joka sisältää merkittävän NOK–määräisen valuuttaposition. Sijoituksen käypäarvo 31.12.2015 oli 23,1 (10,4) milj. euroa. Finanssisijoitukset ovat pääosin euromääräisiä. Finanssisijoituksista 31.12.2015 oli 1,6 (1,7) milj. euroa  muissa valuutoissa kuin euroissa.

Korkoriski

Sievi Capital Oyj:n sijoitustoimintaan liittyy korkoriskiä. Koron muutoksen vaikutus sijoitusten arvostustasoon riippuu osakkeiden ja korkosijoitusten korrelaatiosta, korkosijoitusten duraatiosta sekä korkosijoitusten yksilöllisistä ehdoista. Korkoriskiltä on pyritty suojautumaan suosimalla korkosijoituksissa lyhytaikaisia sijoituksia ja hajauttamalla sijoituksia euromääräisesti, maantieteellisesti sekä ajallisesti. Viiden prosentin positiivisella tai negatiivisella muutoksella finanssisijoitusten arvossa on noin 0,2 milj. euron samansuuntainen tulosvaikutus.

Luottoriski

Sievi Capital Oyj:n sijoitustoimintaan liittyy luottoriski eli riski siitä, että velallinen jättää koron tai pääoman kokonaan tai osittain maksamatta. Luottoriskiltä on pyritty suojautumaan hajauttamalla lainasijoituksia euromääräisesti, maantieteellisesti ja ajallisesti. Hajautuksen ansiosta joukkovelkakirjoihin liittyvä yksittäiseen yhtiöön kohdistuva luottoriski on alle 0,6 milj. euroa.

 

 

HALLITUKSEN VALTUUDET

Sievi Capital Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 4.11.2014 pitämässään kokouksessa hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta sekä kaikista niiden ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutuksen perusteella annettavien tai merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 10 000 000 osaketta. Osakeannit ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voivat tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Hallituksen harkinnan mukaisesti valtuutusta voidaan käyttää esimerkiksi yritysostojen rahoittamiseksi, yritysten välisen yhteistyön tai muun vastaavan järjestelyn toteuttamiseksi tai yhtiön rahoitus- ja pääomarakenteen vahvistamiseksi. Valtuutus kumosi yhtiökokouksen 18.4.2013 antaman valtuutuksen päättää osakeanneista. Valtuutus on voimassa viisi (5) vuotta yhtiökokouksen päätöksestä.

 

 

OMAT OSAKKEET

Sievi Capital Oyj:n omistuksessa ei ollut omia osakkeita 31.12.2015 eikä katsauskauden aikana.

 

 

HENKILÖSTÖ

Sievi Capital Oyj:n palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 3 (2) henkilöä.

 

 

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Sijoitustoiminnan näkymiin vaikuttaa olennaisesti yhtiön ulkopuoliset tekijät, josta johtuen Sievi Capital Oyj ei anna ennustetta tulevaisuuden näkymistä.

 

 

LIIKETOIMINNAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Sijoitustoimintaan liittyvät merkittävimmät lähiajan riskit, kuten sijoitusten arvon alentuminen, voivat toteutua mikäli talouden yleiset kasvunäkymät heikkenevät. Valuuttakurssien muutokset ja poliittisten riskien realisoituminen saattavat myös osaltaan aiheuttaa sijoitusten arvon alentumista.

Sievi Capital Oyj:n liiketoiminnan riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön riskejä ja riskien hallintaa on laajemmin kuvattu yhtiön www-sivuilla Corporate Governance -osiossa sekä tilinpäätöksen liitetiedoissa.

 

 

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016

Sievi Capital Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään maanantaina 18.4.2016 osoitteessa Yritystie 6, Sievi.

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta ei makseta osinkoa. Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 49.033.706,09 euroa.

Yhtiö julkaisee yhtiökokouskutsun myöhemmin erikseen.

 

 

LÄHIPIIRITAPAHTUMAT

milj. euroa                                   31.12.2015  31.12.2014

Lähipiirin kanssa toteutuneet liiketoimet/tuotot  0,1            0,1

Lähipiirin kanssa toteutuneet liiketoimet/kulut   0,1            0,1

*Pitkäaikaiset saatavat tytäryhtiöltä             1,1            1,0

**Pitkä- ja lyhytaikaiset rahoitus-

ja muut velat tytäryhtiölle                       2,7            3,2

***Pitkäaikaiset saamiset osakkuusyhtiöltä        2,6            1,5

 

*Sievi Capital Oyj on myöntänyt tytäryhtiölleen Finelcomp Oy:lle osakaslainaa 30.09.2014. Lainan määrä 31.12.2015 on 1,1 milj euroa. Kertynyt korko lisätään lainan pääomaan vuosittain joulukuun viimeinen päivä.

**Scanfil NV

***Sievi Capital Oyj on merkinnyt IonPhasE Oy:n vaihtovelkakirjalainoja vuoden 2015 aikana kolmessa erässä yhteensä 1,1 milj. euroa, josta 0,2 milj. euroa on konvertoitu pääomalainaksi 31.12.2015. Aiemmin Sievi Capital Oyj on merkinnyt vuosien 2013-2014 aikana yhteensä 1,5 milj. euroa IonPhasE Oy:n vaihtovelkakirjalainoja, mitkä on korkosaamiset mukaanlukien konvertoitu vaihto-oikeuden sisältäviksi pääomalainoiksi 31.12.2013 ja  31.12.2014.                      

Sievi Capital Oyj:n hallitus on päättänyt yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella 75.000 optio-oikeuden (2014A) antamisesta Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtajalle. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Sievi Capital Oyj:n uuden tai sen hallussa olevan osakkeen. Optio-oikeuden 2014A merkintäaika on 1.5.2017 – 30.4.2019. Optio-ohjelman tarkoittamilla optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäajan alkaminen edellyttää, että hallituksen erikseen määrittelemät, optio-oikeuksien käyttämiselle asetetut konsernin liiketoiminnan tuotannolliset ja taloudelliset tavoitteet ja ehdot ovat täyttyneet. Optio-oikeudet joiden tavoite ei täyty, raukeavat hallituksen päättämällä tavalla. Osakkeen merkintähinta optio-oikeudella 2014A on 1,17 euroa, joka oli osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.3. – 31.3.2014.

 

 

KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET                                 

milj. euroa                                   31.12.2015  31.12.2014                               

Annetut kiinteistökiinnitykset                    2,5        2,5

Annetut yrityskiinnitykset                        6,8        6,8

Annetut takaukset, 

osakkuusyritysten puolesta annettu                0,3        0,3

Annetut takaukset, tytäryhtiön puolesta annettu   4,7        4,7

Tytäryhtiö Scanfil NV:n uudelleenjärjestelyyn liittyvien eläkemaksujen suorittamisen vakuudeksi on saatu rahoituslaitoksen antama pankkitakaus ja Sievi Capital Oyj on antanut rahoituslaitokselle 2,3 miljoonan euron vastatakauksen pankkitakauksen mahdollisesta  realisoitumisesta aiheutuvien vastuiden kattamiseksi. Scanfil NV:n taseeseen on kirjattu vastaava varaus.

 

 

SIEVI CAPITAL OYJ

Heikki Vesterinen

Toimitusjohtaja

 

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Heikki Vesterinen

+358 40 500 6898(vaihde)

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.sievicapital.com

Sievi Capital Oyj on sijoitusyhtiö, jonka tavoitteena on hallinnoida yhtiön varoja tehokkaasti ja tuottavasti riskejä hajauttamalla ja etsimällä näillä toimenpiteillä uusia kasvumahdollisuuksia.

Ei tarkoitettu julkaistavaksi USA:ssa. Ennakkonäkemykset: Tietyt toteamukset tässä pörssitiedotteessa ovat ennakkonäkemyksiä, joihin sisältyy tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että Sievi Capital Oyj:n toteutuvat tulokset, suoritukset tai saavutukset poikkeavat olennaisesti niistä tulevaisuuden tuloksista, suorituksista tai saavutuksista, jotka on kerrottu tai joihin on viitattu tällaisissa ennakkonäkemyksissä. Tähän pörssitiedotteeseen sisältyvät ennakkonäkemykset voivat sisältää sellaisia sanoja kuin ”saattaa”, ”tulee”, ”odotetaan”, ”ennakoidaan”, ”suunnitellaan”, ”uskotaan”, tai muuta vastaavaa terminologiaa. Uusia riskitekijöitä voi syntyä ajoittain, eikä yhtiön johdolla ole mahdollisuutta ennakoida kaikkia noita riskitekijöitä tai sitä, miten nämä tekijät voivat vaikuttaa Sievi Capital Oyj:n toteutuvan tuloksen, suoritusten ja saavutusten olennaiseen poikkeamiseen ennakkonäkemyksissä mainituista. Nämä riskitekijät ja epävarmuustekijät huomioon ottaen sijoittajien ei tulisi liikaa luottaa ennakkonäkemyksiin toteutuvien tulosten ennakointina. Tässä pörssitiedotteessa ilmaistut ennakkonäkemykset ovat ajankohtaisia ainoastaan tässä pörssitiedotteessa mainittuna päivänä. Ei ole odotettavissa, että tällaista tietoa päivitettäisiin, täydennettäisiin tai tarkistettaisiin kaikissa tilanteissa, muutoin kuin lain tai säännösten niin edellyttäessä, uuden informaation, muuttuvien olosuhteiden tai tulevaisuuden tapahtumien pohjalta tai muissa tilanteissa.