YIT Oyj:n hallitus päätti valiokuntiensa kokoonpanon


YIT OYJ Pörssitiedote 15.3.2016 klo 12.30
YIT Oyj:n hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin 15.3.2016. Kokouksessa
päätettiin hallituksen henkilöstövaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan
kokoonpanosta.

Hallitus valitsi keskuudestaan henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi Matti
Vuorian ja jäseniksi Satu Huberin ja Inka Meron. Henkilöstövaliokunnan tehtävänä
on avustaa hallitusta konsernin avainhenkilöiden nimittämiseen ja palkitsemiseen
liittyvissä asioissa. Henkilöstövaliokunta muun muassa valmistelee ehdotukset
konsernin yrityskulttuurin ja henkilöstöpolitiikan kehittämisestä, palkkaus- ja
kannustinjärjestelmistä sekä tulospalkkiosäännöistä ja johdon tulospalkkioista.
Lisäksi valiokunnan valmisteltavaksi kuuluvat kykyjen tunnistaminen,
avainhenkilöstön kehittäminen sekä johdon seuraajasuunnittelu.

Hallitus valitsi keskuudestaan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Erkki
Järvisen ja jäseniksi Satu Huberin ja Juhani Pitkäkosken. Tarkastusvaliokunta
avustaa hallitusta konsernin laskenta- ja raportointiprosessien valvonnassa. Sen
tehtävänä on mm. valvoa yhtiön taloudellista raportointiprosessia, sisäisen
valvonnan, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta
sekä arvioida tilintarkastusta. Valiokunta valmistelee osaltaan konsernin
rahoituspolitiikan, rahoitussuunnitelman sekä rahoitusjärjestelyt. Valiokunta
mm. käsittelee tilinpäätöksen ja osavuosikatsaukset ja seuraa tilintarkastusta.
Se arvioi myös lakien ja määräysten noudattamista ja seuraa konsernin
taloudellista tilannetta.


Lisätietoja antaa:

Kari Kauniskangas, toimitusjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 570
1313, kari.kauniskangas@yit.fi

YIT OYJ

Sanna Kaje
Johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä, joka luo kestävää kaupunkiympäristöä
rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria ja kokonaisia alueita.
Panostamme ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen, korkeaan laatuun ja monipuolisen
osaamisemme jatkuvaan kehittämiseen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän,
Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Visiomme on olla askeleen edellä –
asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen.
Työllistämme yli 5 300 henkilöä kahdeksassa maassa. Vuonna 2015 liikevaihtomme
oli lähes 1,7 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki
Oy:ssä. www.yit.fi