Bittium Oyj:n osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2016


Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 27.4.2016, kello 8.00

Bittium Oyj:n osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2016

Vuoden 2016 tammi-maaliskuun palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti ja
tuotepohjainen liikevaihto oli alhaisempi edellisvuoteen verrattuna

Yhteenveto tammi-maaliskuu 2016

  ·
Liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa, joka oli 2,6 prosenttia vähemmän kuin
vuoden 2015 tammi-maaliskuussa (15,1 miljoonaa euroa).

  ·
Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 2,4 miljoonaa euroa (4,5
miljoonaa euroa, 1Q 2015) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta
oli 12,2 miljoonaa euroa (10,5 miljoonaa euroa, 1Q 2015).

  ·
Liiketulos oli -0,1 miljoonaa euroa (0,5 miljoonaa euroa, 1Q 2015).

  ·
Nettokassavirta oli 3,2 miljoonaa euroa (7,3 miljoonaa euroa, 1Q 2015, sisältäen
sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).

  ·
Osakekohtainen tulos oli -0,002 euroa (0,003 euroa, 1Q 2015).

  ·
Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Bittiumin osakemäärä lisääntyi yhteensä
5.000 uudella osakkeella 2008C-optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen johdosta
ja oli tämän jälkeen 35.605.168.

  ·
Bittiumin hallitus päätti 22.3.2016 suunnatusta maksuttomasta osakeannista
Bittiumin osakepalkkioiden maksamista varten yhtiön avainhenkilöille.
Osakeannissa tarjotuista enintään 58.000 osakkeesta merkittiin 37.500 osaketta.
Annetut osakkeet rekisteröitiin kaupparekisteriin ja kirjattiin osakkeiden
saajien arvo-osuustileille 24.3.2016 ja otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq
Helsingin pörssilistalla 29.3.2016. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen
Bittium Oyj:n osakemäärä oli 35.642.668 osaketta.

KONSERNI (MEUR)                         1-3/2016  1-3/2015
                                            3 kk      3 kk
LIIKEVAIHTO                                 14,7      15,1
Liikevaihdon muutos-%                     -2,6 %     6,7 %
LIIKEVOITTO / -TAPPIO                       -0,1       0,5
Liikevoitto / -tappio % liikevaihdosta    -0,8 %     3,2 %
KÄYTTÖKATE                                   0,6       1,1
KASSA JA MUUT LIKVIDIT VARAT               126,0      50,6
OMAVARAISUUSASTE (%)                      90,5 %    65,0 %
TULOS OSAKETTA KOHTI (EUR)                -0,002     0,003

Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen

Vuoden 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa,
joka aleni 2,6 prosenttia edellisvuodesta. Tästä tuotepohjaisen liikevaihdon
osuus oli 2,4 miljoonaa euroa, mikä oli tuotetoimitusten ajoittumiseen
liittyvistä syistä vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.
Palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 12,2 miljoonaa euroa.
Palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti erikoisterminaalituotteisiin
liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta. Ensimmäisen
neljänneksen liiketulos oli -0,1 miljoonaa euroa. Kassavirta oli 3,2 miljoona
euroa positiivinen.

Jatkoimme tuotekehityspanostuksia omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin
tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä puolustus-, tietoturvallisuus-
ja viranomaismarkkinoilta. Tuotekehityspanosten pääpainopiste oli edelleen
tietoturvallisuus- ja viranomaismarkkinoille suunnatun tietoturvallisen Bittium
Tough Mobile™ -LTE-älypuhelimen jatkokehittämisessä. Bittium Tough Mobile ja sen
hallinta- ja VPN-salausjärjestelmä, Bittium Secure Suite™, ovat herättäneet
runsaasti mielenkiintoa turvallisuus- ja viranomaismarkkinoilla. Jatkoimme
niiden pilottitoimituksia ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Olemme
aktiivisesti etsineet ja löytäneet sopivia jälleenmyyjiä ja
yhteistyökumppaneita, jotka ovat ottaneet Tough Mobilen osaksi omaa
tuoteportfoliota ja ratkaisuaan asiakkaillensa. Tough Mobilen myynnin
viranomaisille odotetaan kehittyvän maltillisesti viranomaismarkkinoiden
luonteen mukaisesti.

Toukokuussa 2015 Meksikon viestintä- ja liikenneministeriön kanssa aloitettu
tuotekehitysprojekti Android-pohjaisten satelliitti- ja maanpäällisissä
verkoissa käytettävien mobiililaitteiden kehittämisestä MEXSAT-järjestelmään on
jatkunut ensimmäisen vuosineljänneksen aikana suunnitelmien mukaisesti.

Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmän,
Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN), kehittäminen jatkui.
Järjestelmään liittyviä tuotetoimituksia jatkettiin ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana, jolloin myös saimme Puolustusvoimilta tilauksen
langattoman runkoverkon uuden ohjelmistoversion tuotekehityksestä. Jatkoimme
myös puolustusmarkkinoille suunnatun tuoteportfoliomme vientiponnisteluja
kansainvälisille markkinoille ja saimme ensimmäisen pienen tilauksen TAC WIN
-järjestelmästä Aasiaan. Pitkistä puolustusteollisuuden myyntisykleistä johtuen
merkittävien kauppojen saavuttaminen vaatii useita vuosia.

Kuluvan vuoden fokuksemme on kansainvälistymisessä ja kasvun mahdollistamisessa.
Tulemme investoimaan liiketoiminnan kehittämiseen ja yhtiön pitkän aikavälin
kasvun rakentamiseen. Jatkamme edelleen strategiamme mukaisesti epäorgaanisten
kasvumahdollisuuksien kartoittamista. Langattomuuden lisääntyminen, yhä kasvavat
tiedonsiirtomäärät ja tarve turvatulle tiedonsiirrolle luovat kysyntää Bittiumin
osaamiselle, tuotteille ja tuotealustoille ja yhtiöllä onkin hyvät edellytykset
jatkaa kasvua myös tulevaisuudessa.

Vuoden 2016 näkymät

Bittium odottaa vuoden 2016 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (56,8
miljoonaa euroa vuonna 2015). Liiketuloksen kehittymiseen liittyy tällä hetkellä
useita epävarmuuksia, mistä syystä yhtiö on päättänyt olla antamatta arviota
liiketuloksen kehittymisestä. Tällaisia epävarmuuksia ovat mahdolliset
kertaluonteiset investoinnit pitkän aikavälin kasvun rakentamiseksi sekä
liiketuloksen merkittävät vaihtelut vuosineljännesten välillä
tuoteliiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumisen vuoksi.

Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän osavuosikatsauksen
kappaleessa ”Markkinanäkymät”.

Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on
esitetty hallituksen toimintakertomuksessa vuodelta 2015 osiossa "Riskit ja
epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.

Kutsu lehdistötilaisuuteen

Bittium järjestää vuoden 2016 ensimmäistä osavuosikatsausta koskevan
suomenkielisen tiedotustilaisuuden keskiviikkona 27.4.2016 klo 9.30 lehdistölle,
analyytikoille ja institutionaalisille sijoittajille Helsingissä Tapahtumatalo
Bankissa, osoitteessa Unioninkatu 20.

Bittium järjestää myös puhelinkokouksen tuloksesta samana päivänä klo 10.30.
Puhelinkokoukseen voi liittyä soittamalla numeroon +44 203 059 8125.
Soitettaessa tulee antaa tunnus "Bittium". Tilaisuus on seurattavissa myös
suorana audiocast-lähetyksenä yrityksen kotisivujen kautta osoitteessa
www.bittium.com/sijoittajat. Puhelinkokouksen kieli on englanti.

Audiocast on kuunneltavissa saman päivän iltapäivällä Bittiumin internet
-sivustolta osoitteessa www.bittium.com/sijoittajat.

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja
liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30
-vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen
Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia
ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia
tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin.
Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2015 liikevaihto oli 56,8 miljoonaa euroa
ja liikevoitto 2,3 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä.
www.bittium.com



Bittium Oyj:n osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2016

Taloudellinen kehitys tammi-maaliskuussa 2016

Bittiumin tammi-maaliskuun 2016 liikevaihto aleni 2,6 prosenttia 14,7 miljoonaan
euroon (liikevaihto 15,1 miljoonaa euroa, 1Q 2015).

Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 2,4 miljoonaa euroa (4,5
miljoonaa euroa, 1Q 2015), joka syntyi pääosin taktiseen tiedonsiirtoon
tarkoitetun järjestelmän tuotetoimituksista Suomen Puolustusvoimille ja lisäksi
muiden viranomaiskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden toimituksista.
Tuotepohjaisen liikevaihdon aleneminen johtui vertailukaudella
yhdysvaltalaiselle asiakkaalle käynnissä olleen erikoisterminaalituoteprojektin
tuotetoimitusten päättymisestä.

Palveluliiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 12,2 miljoonaa euroa (10,5
miljoonaa euroa, 1Q 2015). Langattoman tietoliikenteen verkkolaitemarkkinoille
suuntautuvan palveluliiketoiminnan kysynnän laskusta huolimatta
palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi erikoisterminaalituotteisiin liittyvien
kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta.

Liiketulos oli -0,1 miljoonaa euroa (0,5 miljoonaa euroa, 1Q 2015).

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, MEUR       1-3/2016  1-3/2015
                                              3 kk      3 kk
   Liikevaihto                                14,7      15,1
   Liikevoitto / -tappio                      -0,1       0,5
   Rahoitustuotot ja –kulut                    0,0      -0,1
   Tulos ennen veroja                         -0,1       0,4
KAUDEN TULOS JATKUVISTA TOIMINNOISTA          -0,1       0,4
KAUDEN TULOS LOPETETUISTA TOIMINNOISTA                   1,5
KAUDEN TULOS                                  -0,1       1,8
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ                   -0,2       3,1

Kauden tuloksen jakautuminen
   Emoyhtiön omistajille                      -0,1       1,8
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
   Emoyhtiön omistajille                      -0,2       3,1

Tulos/osake jatkuvista toiminnoista, EUR    -0,002     0,003

  ·
Liiketoiminnan rahavirta oli 5,0 miljoonaa euroa (10,9 miljoonaa euroa, Q1 2015,
sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).

  ·
Nettokassavirta oli 3,2 miljoonaa euroa (7,3 miljoonaa euroa, Q1 2015, sisältäen
sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).

  ·
Omavaraisuusaste oli 90,5 prosenttia (65,0 prosenttia, 31.3.2015).

  ·
Nettovelkaantumisaste oli –90,4 prosenttia (-43,2 prosenttia, 31.3.2015).

Vertailu vuosineljänneksittäin

Konsernin liikevaihto ja liiketulos, MEUR  1Q/16  4Q/15  3Q/15  2Q/15  1Q/15
Liikevaihto                                 14,7   15,2   11,1   15,3   15,1
Liikevoitto /-tappio                        -0,1    0,8    0,0    1,0    0,5
Tulos ennen veroja                          -0,1    0,9    0,1    0,8    0,4
Katsauskauden tulos                         -0,1    1,1    0,1    0,8    0,4

LIIKEVAIHTO MARKKINA   1Q/16   4Q/15   3Q/15   2Q/15   1Q/15
-ALUEITTAIN, MEUR ja
%
Aasia                    0,0     0,0     0,1     0,1     0,0
                       0,2 %   0,0 %   0,6 %   0,6 %   0,2 %
Amerikat                 2,3     2,9     1,0     2,2     2,1
                      15,3 %  19,2 %   9,1 %  14,6 %  14,2 %
Eurooppa                12,5    12,3    10,1    13,0    13,0
                      84,5 %  80,7 %  90,4 %  84,9 %  85,6 %

Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta

Bittium jatkoi tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja puolustus- ja
viranomaismarkkinoille suunnattuihin tuotteisiin ja tuotealustoihin. Merkittävin
tuotekehityspanostus on ensisijaisesti ollut vaativille tietoturvallisuus- ja
viranomaismarkkinoille tarkoitettu, korotetun tietoturvallissuustason sisältävä
Bittium Tough Mobile LTE-älypuhelin. Aktivoiduista tuotekehitysmenoista
merkittävä osa koostuu Bittium Tough Mobilen ja siihen liittyvien
tietoturvaohjelmistojen jatkokehittämiseen liittyvistä investoinneista.

TUTKIMUS- JA TUOTEKEHITYSMENOT, MEUR   1-3/2016  1-3/2015
                                           3 kk      3 kk
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot              1,6       2,0
yhteensä
Aktivoitu taseeseen                         0,3       1,0
Kauden poistot tuotekehitysaktiivasta       0,1       0,1
Tuloslaskelmaan sisältyy kuluksi            1,4       1,1
kirjattuja tutkimus- ja
tuotekehitysmenoja
Tutkimus- ja tuotekehityspanostukset,    10,7 %    13,3 %
% liikevaihdosta

AKTIVOITUJEN TUTKIMUS- JA      1-3/2016  1-3/2015
TUOTEKEHITYSMENOJEN MÄÄRÄ
TASEESSA, MEUR
                                   3 kk      3 kk
Hankintameno kauden alussa          5,6       2,2
Lisäykset kauden aikana             0,3       1,0
Liiketoimintojen hankinta                     0,3
Kauden poistot                     -0,1      -0,1
Kirjanpitoarvo kauden lopussa       5,8       3,4

Liiketoiminnan kehittyminen tammi-maaliskuussa 2016

Kysyntä Bittiumin tuotekehityspalveluille on kehittynyt positiivisesti vuoden
ensimmäisellä neljänneksellä. Toukokuussa 2015 aloitettu tuotekehitysprojekti
Meksikon viestintä- ja liikenneministeriön kanssa Android-pohjaisten satelliitti
- ja maanpäällisissä verkoissa käytettävien mobiililaitteiden kehittämisestä
MEXSAT-järjestelmään on jatkunut suunnitelmien mukaisesti.

Bittium jatkoi tuotekehityspanostuksia omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin
tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä puolustus-, tietoturvallisuus-
ja viranomaismarkkinoilta. Yhtiö esitteli helmikuussa Barcelonassa Mobile World
Congress 2016 -messuilla Bittium Tough Mobile -LTE-älypuhelinta sekä siihen
kuuluvaa laitehallinta- ja salausohjelmistoa sekä VPN-salausjärjestelmää.
 Bittium Tough Mobile ja sen hallinta- ja VPN-salausjärjestelmä Bittium Secure
Suite™ ovat herättäneet runsaasti mielenkiintoa turvallisuus- ja
viranomaismarkkinoilla. Niiden pilottitoimitukset jatkuivat ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana. Bittium on aktiivisesti etsinyt ja löytänytkin sopivia
jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat ottaneet Tough Mobilen osaksi
omaa tuoteportfoliotaan ja ratkaisuaan asiakkaillensa. Tough Mobilen myynnin
viranomaisille odotetaan kehittyvän maltillisesti viranomaismarkkinoiden
luonteen mukaisesti.

Bittium esitteli tietoturvallisia ja helppokäyttöisiä Bittium SafeMove
-etäkäyttöratkaisujaan terveydenhuollon johtoasemassa toimiville henkilöille
suunnatussa Long-Term Conditions 2016 – konferenssissa, joka järjestettiin QUEII
Centressä Lontoossa tammikuussa. SafeMove VPN-salausohjelmistoa hyödynnetään
myös yhteyksien suojaamiseen Bittiumin teollisen internetin (IoT) palveluissa ja
ratkaisuissa. IoT-ratkaisuja ja kehityspalveluja esiteltiin Wearable Technology
Show 2016 – messuilla ExCeLissä Lontoossa maaliskuussa.

Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmän,
Bittium Tactical Wireless IP Network (TAC WIN), kehittäminen jatkui.
Järjestelmään liittyviä tuotetoimituksia on jatkettu ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana, ja Bittium sai Puolustusvoimilta tilauksen langattoman
runkoverkon uuden ohjelmistoversion tuotekehityksestä. Kehitystyön keskeisimpänä
tavoitteena on jatkaa järjestelmän aaltomuodon ja siihen liittyvän radioalustan
suorituskyvyn, tiedonsiirtokapasiteetin ja taistelunkestävyyden kehittämistä.
Tilaus on arvoltaan 2,8 miljoonaa euroa (arvonlisäveroton hinta), eikä sillä ole
merkittävää vaikutusta yhtiön liikevaihtoon, liiketulokseen tai taloudelliseen
asemaan, eikä se muuta vuotta 2016 koskevaa taloudellista näkymää. Bittium
jatkoi myös puolustusmarkkinoille suunnatun tuoteportfolion vientiponnisteluja
kansainvälisille markkinoille ja sai ensimmäisen pienen tilauksen TAC WIN
-järjestelmästä Aasiaan.

Katsauskauden merkittävät tapahtumat

Bittium Oyj:n vuoden 2008 optio-ohjelmaan perustuvilla 2008C-optio-oikeuksilla
merkittiin 1.12.2015 - 26.1.2016 välisenä aikana yhteensä 5.000 uutta osaketta.
Merkintähinta, 2.750,00 euroa, kirjattiin yhtiön vapaan oman pääoman rahastoon.
Osakemerkintöjä vastaavat osakemäärän lisäykset merkittiin kaupparekisteriin
10.2.2016. Uudet osakkeet tuottivat omistajilleen osakkeenomistajan oikeudet
rekisteröintipäivästä lähtien. Rekisteröidyt uudet osakkeet otettiin
kaupankäynnin kohteiksi Nasdaq Helsingissä 11.2.2016 Bittium Oyj:n vanhojen
osakkeiden lisäerinä. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Bittium Oyj:n
osakemäärä oli 35.605.168 osaketta.

Bittium Oyj:n hallitus päätti 22.3.2016 suunnatusta maksuttomasta osakeannista
yhtiön osakepalkkioiden maksamista varten yhtiön avainhenkilöille. Osakeannissa
annettiin osakepalkkioon oikeutetuille avainhenkilöille vastikkeetta enintään
58.000 kappaletta yhtiön uusia osakkeita palkkio-osakkeita koskevien ehtojen
mukaisesti. Osakeannissa palkkionsaajina oli yhdeksän yhtiön johtoon ja
henkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakeannissa tarjotuista enintään 58.000
osakkeesta merkittiin 37.500 osaketta. Annettavat 37.500 osaketta rekisteröitiin
kaupparekisteriin ja kirjattiin osakkeiden saajien arvo-osuustileille 24.3.2016
ja otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin pörssilistalla 29.3.2016.
Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Bittium Oyj:n osakemäärä 31.3.2016 oli
35.642.668 osaketta.

Vuoden 2016 näkymät

Bittium odottaa vuoden 2016 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (56,8
miljoonaa euroa vuonna 2015). Liiketuloksen kehittymiseen liittyy tällä hetkellä
useita epävarmuuksia, mistä syystä yhtiö on päättänyt olla antamatta arviota
liiketuloksen kehittymisestä. Tällaisia epävarmuuksia ovat mahdolliset
kertaluonteiset investoinnit pitkän aikavälin kasvun rakentamiseksi sekä
liiketuloksen merkittävät vaihtelut vuosineljännesten välillä
tuoteliiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumisen vuoksi.

Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän osavuosikatsauksen
kappaleessa ”Markkinanäkymät”.

Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on
esitetty hallituksen toimintakertomuksessa vuodelta 2015 osiossa "Riskit ja
epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.

Markkinanäkymät

Bittiumin asiakkaat toimivat eri toimialoilla, joilla jokaisella on omia
toimialakohtaisia kysynnän kehittymistä ohjaavia tekijöitä. Yhteisenä kysyntää
lisäävänä tekijänä koko asiakaskunnassa on kasvava tarve yhä nopeammalle,
laadukkaammalle ja tietoturvalliselle tiedonsiirrolle. Bittium on pitkäaikaisen
teknologiaosaamisensa ja langattomien viestintäratkaisujen
tuotekehityskokemuksen ansiosta hyvässä asemassa tarjoamaan asiakkailleen
räätälöitäviä kokonaisratkaisuja.

Seuraavien tekijöiden odotetaan luovan kysyntää Bittiumin tuotteille ja
palveluille vuonna 2016 ja siitä eteenpäin:

  ·
Langattoman tietoliikenteen verkkolaitemarkkinoilla LTE-teknologian käyttöönoton
eteneminen maailmalla luo kysyntää LTE-tukiasemien kehittämiselle. Tälle
teknologialle allokoitujen radiotaajuuksien suuri määrä kasvattaa tarvittavien
tuotteiden taajuusversioiden määrää ja luo siten kysyntää tuotevarianttien
kehittämiselle. Myös tiedonsiirtomäärien lisääntyminen luo tarvetta pienemmille
tukiasemille, jotka kasvattavat verkkojen tiedonsiirtokykyä. Tietoliikenteen
verkkolaitevalmistajien yleiset kustannussäästöpaineet näkyvät edelleen
tuotekehityspalveluiden kysynnässä, lähinnä koventuneena hintapaineena. Vaikka
Bittiumin tuotekehityspalveluiden tarjonta näille markkinoille uskotaan olevan
erittäin kilpailukykyistä, niiden kysynnän odotetaan laskevan hieman vuoden 2016
aikana.

  ·
LTE-teknologian, älypuhelinten ja älypuhelinsovellusten käyttö lisääntyy
viranomaismarkkinoilla, mikä luo kysyntää tietoturvalliselle Bittium Tough
Mobile LTE-älypuhelimelle ja Bittiumin tuotealustaan pohjautuville
asiakaskohtaisille erikoisterminaaleille viranomais- ja
tietoturvapuhelinmarkkinassa. Päätelaitteiden myynnin odotetaan kehittyvän
maltillisesti viranomaismarkkinoiden luonteen mukaisesti.

  ·
Tietoturvallinen esineiden internet (Internet of Things, IoT) on noussut
merkittäväksi kehitysalueeksi monilla toimialoilla. Kysyntää Bittiumin
palveluille ja räätälöidyille ratkaisuille luo yritysten kasvava tarve tuoda
markkinoille vaativaan teollisuuskäyttöön sekä vapaa-ajan sovelluksiin
tarkoitettuja tietoturvallisia laitteita, jotka keräävät laitteen käyttämien
sensoreiden tuoman informaation ja luovat laitteelle langattomasti luotettavan
yhteyden internetiin ja pilvipalveluihin.

  ·
Puolustusmarkkinoilla taktisessa tiedonsiirrossa valtioiden puolustusvoimat ja
muut viranomaistahot tarvitsevat verkkoja, joissa yhä enemmän liikkuvat verkon
käyttäjät voivat siirtää luotettavasti ja tietoturvallisesti yhä suurempia
datamääriä, mikä luo kysyntää Bittiumin TAC WIN -laajakaistaverkolle ja muille
Bittiumin IP -pohjaisille (Internet Protocol) taktisen tiedonsiirron
ratkaisuille. Pitkistä puolustusteollisuuden myyntisykleistä johtuen
merkittävien kauppojen saavuttaminen vaatii useita vuosia. Bittium jatkaa
taktisen tiedonsiirron tuotteiden vientiponnisteluita kansainvälisille
markkinoille ja tavoittelee vuoden 2016 aikana pilottitoimituksia ulkomaisille
asiakkaille taktiseen tiedonsiirtoon käytettävästä järjestelmästä.

  ·
Julkisten langattomien yhteyksien hyödyntäminen kannettavissa laitteissa
lisääntyy myös vaativassa ammattikäytössä, kuten julkisten palveluiden alueella.
Tämä luo vaatimuksia langattomien yhteyksien helppokäyttöisyydelle ja
tietoturvallisuudelle. Bittium SafeMove -tuoteperheen tuotteet lisäävät
kannettavien laitteiden helppokäyttöisyyttä ja tietoturvallisuutta vaativassa
käytössä.

Riskit ja epävarmuustekijät

Bittium on tunnistanut useita liiketoimintaan, markkinoihin ja talouteen
liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka voivat vaikuttaa myynnin ja
tuloksen tasoon.

Lähiajan riskejä ja epävarmuustekijöitä on kuvattu hallituksen
toimintakertomuksessa vuodelta 2015. Lisätietoja Bittiumia koskevista riskeistä
ja epävarmuustekijöistä löytyy yhtiön internet-sivuilta osoitteesta
www.bittium.com.

Tase ja rahoitus

31.03.2016 taseen lukuja
on verrattu 31.12.2015
taseeseen (miljoonaa
euroa).

                            31.3.2016  31.12.2015
Pitkäaikaiset varat              15,6        14,4
Lyhytaikaiset varat             141,3       145,0
Varat yhteensä                  156,9       159,4
Osakepääoma                      12,9        12,9
Muu pääoma                      124,7       124,6
Oma pääoma yhteensä             137,7       137,6
Pitkäaikaiset velat               2,0         2,0
Lyhytaikaiset velat              17,1        19,8
Oma pääoma ja velat             156,9       159,4
yhteensä

Rahavirrat                   1-3/2016   1-12/2015
katsauskaudella:
+ kauden tulos +/-                0,6        12,2
suoriteperusteisten erien
oikaisu
+/- käyttöpääoman muutos          4,4        -6,2
- korot, verot ja saadut         -0,0        -3,9
osingot
= liiketoiminnan rahavirta        5,0         2,1
- investointien rahavirta        -1,5       579,6
- rahoituksen rahavirta          -0,2      -502,2
= kassavarojen muutos             3,2        79,5

Liiketoiminnan rahavirta 2015 sisältää sekä jatkuvat että lopetetut
liiketoiminnot.

Bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 1,9 miljoonaa euroa. Nettoinvestoinnit
olivat katsauskaudella 1,9 miljoonaa euroa. Katsauskauden kokonaispoistot olivat
0,7 miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä, mukaan lukien rahoitusleasing
-velat, oli katsauskauden päättyessä 1,5 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa
31.12.2015). Katsauskauden päättyessä Bittiumin omavaraisuusaste oli 90,5
prosenttia (90,5 prosenttia 31.12.2015).

Kassavarat katsauskauden lopussa olivat 126,0 miljoonaa euroa (122,8 miljoonaa
euroa 31.12.2015).

Bittiumilla on yhteensä 20,0 miljoonan euron sitovat luottolimiittisopimukset,
jotka ovat voimassa 30.6.2017 saakka. Katsauskauden päättyessä näistä
limiiteistä oli käytössä 0,0 miljoonaa euroa.

Bittiumin valuuttastrategian tavoitteena on turvata liiketoiminnan kate
muuttuvissa markkinaolosuhteissa minimoimalla valuuttakurssien vaikutus.
Valuuttastrategian periaatteiden mukaan suojataan asianomaisen valuutan
nettopositiota sen ylittäessä valuuttastrategiassa määritetyn euromääräisen raja
-arvon. Nettopositio määritellään myyntisaatavien, ostovelkojen, tilauskannan
sekä budjetoidun nettovaluuttavirran perusteella.

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 2016 tammi-maaliskuussa keskimäärin
531 henkilöä. Maaliskuun lopussa henkilöstön määrä oli 537 (501 henkilöä
maaliskuun 2015 lopussa). Suurin osa Bittium henkilöstöstä on
tuotekehitysinsinöörejä.

Liputusilmoitukset

Katsauskauden aikana ei tapahtunut omistussuhteisiin liittyviä muutoksia, jotka
olisivat johtaneet arvopaperimarkkinalain 2:9§:n edellyttämään
ilmoitusvelvollisuuteen eli niin sanottuun liputusilmoitukseen.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Bittium Oyj kertoi 14.4.2016, että yhtiön vuoden 2008 optio-ohjelmaan
perustuvilla 2008C-optio-oikeuksilla merkittiin 28.1.2016 – 31.3.2016 välisenä
aikana yhteensä 50.498 uutta osaketta. Merkintähinta, 27.773,90 euroa,
kirjattiin yhtiön vapaan oman pääoman rahastoon. Osakemerkintöjä vastaava
osakemäärän lisäys merkittiin kaupparekisteriin 14.4.2016. Rekisteröidyt uudet
osakkeet otettiin kaupankäynnin kohteiksi Nasdaq Helsingissä 15.4.2016 Bittium
Oyj:n vanhojen osakkeiden lisäerinä. Bittium Oyj:n osakemäärä on uusien
osakkeiden rekisteröinnin jälkeen 35.693.166 osaketta. Osakkeiden merkintäaika
optio-oikeudella 2008C päättyi 31.3.2016.

Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

19.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta
2015 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle ja päätti seuraavista asioista:

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu

Varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että
tilikaudelta 1.1.–31.12.2015 vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa 0,05
euroa osakkeelta ja lisäosinkoa 0,25 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan
osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä torstaina 21.4.2016 on
merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on
torstai 28.4.2016.

Hallituksen valinta ja palkkiot

Varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön hallituksen jäsenmääräksi viisi (5).
Kirsi Komi, Seppo Mäkinen, Juha Putkiranta, Staffan Simberg ja Erkki
Veikkolainen valittiin hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Yhtiökokouspäivänä 19.4.2016 pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan hallitus
valitsi puheenjohtajakseen Erkki Veikkolaisen. Lisäksi hallitus päätti, että
hallituksella on edelleen talous- ja tarkastusvaliokunta. Hallituksen talous- ja
tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Staffan Simberg (valiokunnan
puheenjohtaja), Kirsi Komi ja talous- ja tarkastusvaliokunnan hallituksen
ulkopuoliseksi asiantuntijaksi kutsuttiin KHT Seppo Laine.

Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkiota seuraavasti: hallituksen
puheenjohtajalle 3.500 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 2.000
euroa. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon
osallistumisestaan hallituksen valiokuntien kokouksiin seuraavasti: valiokunnan
puheenjohtaja 600 euroa kokoukselta ja muut valiokunnan jäsenet 400 euroa
kokoukselta. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön
mukaisesti. 40 prosenttia kuukausipalkkion kokonaismäärästä maksetaan kerralla
julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan hankittavina Bittium Oyj:n
osakkeina, ja osakkeet hankitaan yhtiön laatiman hankintaohjelman mukaisesti.

Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valinta ja palkkiot

Varsinainen yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi uudelleen
tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy toimikaudeksi, joka päättyy vaalia
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ernst & Young Oy on
ilmoittanut, että KHT Juhani Rönkkö tulee toimimaan päävastuullisena
tilintarkastajana. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio tilintarkastajan
kohtuullisen laskun mukaan.

Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden hankkimiseen

Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden
hankkimisesta seuraavasti.

Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 3.500.000
osaketta, mikä vastaa noin 9,83 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia
osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.
Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä
muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Hallitus
päättää siitä, miten osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää muun
ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).

Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 15.4.2015 antaman valtuutuksen päättää omien
osakkeiden hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2017 asti.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin
oikeutettavien erityisten oikeuksien antamisesta

Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä
osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien
erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään
7.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 19,66 prosenttia yhtiön kaikista
osakkeista. Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien
erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien
osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).

Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 15.4.2015 antaman valtuutuksen päättää
osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2017
asti.

Oulussa, 27.4.2016

Bittium Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Hannu Huttunen

Toimitusjohtaja

Puh. 040 344 5466

Pekka Kunnari

Talousjohtaja

Puh. 040 344 2229

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

Bittium Oyj tilinpäätöslyhennelmä ja liitetiedot tammi-maaliskuu 2016

(Tilintarkastamaton)

Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti.

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA  1-3/2016  1-3/2015  1-12/2015
(MEUR)
                                   3 kk      3 kk      12 kk
LIIKEVAIHTO                        14,7      15,1       56,8
Liiketoiminnan muut tuotot          0,4       0,3        1,4
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varastojen muutos
Valmistus omaan käyttöön            0,1       0,1        0,2
Aineiden ja tarvikkeiden           -0,9      -2,4       -5,5
käyttö
Työsuhde-etuuksista                -8,9      -7,7      -30,3
aiheutuvat kulut
Poistot                            -0,7      -0,6       -2,5
Liiketoiminnan muut kulut          -4,8      -4,4      -17,8
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)              -0,1       0,5        2,3
Rahoituskulut (netto)               0,0      -0,1       -0,2
TULOS ENNEN VEROJA                 -0,1       0,4        2,1
Tuloverot                           0,0      -0,0        0,2
KAUDEN TULOS JATKUVISTA            -0,1       0,4        2,3
LIIKETOIMINNOISTA
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista                     1,5      539,0
toiminnoista
KAUDEN TULOS                       -0,1       1,8      541,3

Muut laajan tuloksen erät:
Erät, jotka saatetaan
myöhemmin siirtää
tulosvaikutteiseksi
  Ulkomaisiin yksikköihin          -0,1       1,2        0,1
liittyvät muuntoerot
Kauden muut laajan tuloksen        -0,1       1,2        0,1
erät yhteensä
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ        -0,2       3,1      541,5

Kauden tuloksen jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille            -0,1       1,8      541,3

Kauden laajan tuloksen
jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille            -0,2       3,1      541,5
Tulos/osake jatkuvista
toiminnoista, EUR
  Laimentamaton                  -0,002     0,003      0,020
  Laimennettu                    -0,002     0,003      0,020

Tulos/osake lopetetuista
toiminnoista, EUR
  Laimentamaton                             0,011      4,687
  Laimennettu                               0,011      4,685

Tulos/osake jatkuvista ja
lopetetuista toiminnoista,
EUR
  Laimentamaton                  -0,002     0,014      4,708
  Laimennettu                    -0,002     0,014      4,706

Osakkeiden keskimääräinen        35 606   131 549    114 983
lukumäärä, 1000 kpl
Osakkeiden keskimääräinen        35 656   132 252    115 037
lukumäärä, laimennettu, 1000
kpl

KONSERNITASE (MEUR)                31.03.2016  31.03.2015  31.12.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
  Aineelliset                             5,2        10,8         4,1
käyttöomaisuushyödykkeet
  Liikearvo                               1,4        20,6         1,4
  Muut aineettomat hyödykkeet             7,7        18,2         7,6
  Muut rahoitusvarat                      0,1         0,1         0,1
  Laskennalliset verosaamiset             1,2         1,5         1,2
Pitkäaikaiset varat yhteensä             15,6        51,3        14,4
Lyhytaikaiset varat
  Vaihto-omaisuus                         1,9         1,6         2,2
  Myyntisaamiset ja muut saamiset        13,4        69,0        20,0
  Käypään arvoon                         66,2        21,1        66,1
tulosvaikutteisesti kirjattavat
muut rahoitusvarat
  Rahavarat                              59,8        29,4        56,8
Lyhytaikaiset varat yhteensä            141,3       121,1       145,0
VARAT YHTEENSÄ                          156,9       172,4       159,4

OMAT PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluvat
oma pääoma
  Osakepääoma                            12,9        12,9        12,9
  Sijoitetun vapaan oman pääoman         26,0        25,6        25,9
rahasto
  Muuntoerot                              1,1         2,8         1,2
  Kertyneet voittovarat                  97,7        55,7        97,5
Oma pääoma yhteensä                     137,7        97,0       137,6

Pitkäaikaiset velat
  Laskennalliset verovelat                0,1         0,8         0,1
  Eläkevelvoitteet                                    3,0
  Varaukset                               1,1         0,2         1,1
  Korolliset velat                        0,8         4,1         0,7
Pitkäaikaiset velat yhteensä              2,0         8,1         2,0
Lyhytaikaiset velat
  Ostovelat ja muut velat                15,4        59,9        17,9
  Käypään arvoon                                      0,2
tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvelat
  Varaukset                               1,0         2,7         1,2
  Lyhytaikaiset korolliset velat          0,7         4,6         0,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä             17,1        67,4        19,8
Velat yhteensä                           19,2        75,4        21,8
Myytävänä oleviin omaisuuseriin
liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ            156,9       172,4       159,4

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA        1-3/2016  1-3/2015  1-12/2015
(MEUR)
                                       3 kk      3 kk      12 kk
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT
Kauden tulos jatkuvista                -0,1       0,4        2,3
toiminnoista
Kauden tulos lopetetuista                         1,5      539,0
toiminnoista
Suoriteperusteisten erien oikaisu       0,6       3,8     -529,1
Käyttöpääoman muutokset                 4,4       6,7       -6,2
Maksetut korot liiketoiminnasta        -0,1      -0,6       -1,6
Saadut korot liiketoiminnasta           0,1       0,2        0,9
Muut rahoituserät                                            0,0
Maksetut välittömät verot               0,0      -1,0       -3,2
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA           5,0      10,9        2,1

INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT
Liiketoimintojen myynnit                                   588,2
vähennettynä myyntihetken
rahavaroilla
Liiketoimintojen hankinnat             -1,0      -1,8       -1,8
vähennettynä hankintahetken
rahavaroilla
Investoinnit aineellisen               -0,2      -0,9       -2,5
käyttöomaisuushyödykkeisiin
Investoinnit aineettomiin              -0,3      -1,4       -4,3
hyödykkeisiin
Aineellisten                                      0,0        0,0
käyttöomaisuushyödykkeiden myynti
Aineettomien                                                 0,1
käyttöomaisuushyödykkeiden myynti
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA           -1,5      -4,1      579,6

RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT
Toteutetut osakeoptiot                  0,0       0,5        0,8
Lainojen nostot                                   3,4       14,6
Lainojen takaisinmaksut                -0,1      -3,0      -17,5
Rahoitusleasingvelkojen maksut         -0,2      -0,5       -1,3
Maksetut osingot                                            -5,3
Omien osakkeiden osto ml.                                 -493,5
järjestelykulut
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA             -0,2       0,4     -502,2

RAHAVAROJEN MUUTOS                      3,2       7,3       79,5
Rahavarat tilikauden alussa           122,8      43,3       43,3
Rahavarat tilikauden lopussa          126,0      50,6      122,8

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (MEUR)
A = Osakepääoma
B = Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
C = Muuntoerot
D = Kertyneet voittovarat
E = Määräysvallattomien osuus
F = Oma pääoma yhteensä

                                           A     B    C     D  E     F
Oma pääoma 1.1.2015                     12,9  25,1  1,5  53,8     93,4
Laaja tulos
  Kauden tulos                                            1,8      1,8
 Muuntoerot                                         1,2            1,2
Kauden laaja tulos yhteensä                         1,2   1,8      3,1
Liiketoimet omistajien kanssa
  Toteutetut osakeoptiot                       0,5                 0,5
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä         0,5                 0,5
Muut erät                                                -0,0     -0,0
Oma pääoma 31.3.2015                    12,9  25,6  2,8  55,7     97,0

                                           A     B     C     D  E      F
Oma pääoma 1.1.2016                     12,9  25,9   1,2  97,5     137,6
Laaja tulos
  Kauden tulos                                            -0,1      -0,1
  Muuntoerot                                        -0,1            -0,1
Kauden laaja tulos yhteensä                         -0,1  -0,1      -0,2
Liiketoimet omistajien kanssa
  Toteutetut osakeoptiot                       0,0                   0,0
  Osakepalkitsemisen kustannus                             0,2       0,2
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä         0,0         0,2       0,3
Muut erät                                                 -0,0      -0,0
Oma pääoma 31.3.2016                    12,9  26,0   1,1  97,7     137,7

OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT

OSAVUOSIKATSAUKSEN LAATIMISPERIAATTEET:

Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset –standardin mukaisesti.
Bittium Oyj on noudattanut osavuosikatsauksen laadinnassa samoja
laskentaperiaatteita kuin 2015 tilinpäätöksessä lukuun ottamatta vuonna 2016
voimaan tulleita Bittium Oyj:tä koskevia standardimuutoksia ja tulkintoja.
Näillä muutoksilla ei ole olennaista vaikutusta osavuosikatsaukseen.

SEGMENTTI-INFORMAATIO (MEUR)

Bittium Oyj:llä ei ole IFRS 8:n mukaan raportoitavia segmenttejä.

MAANTIETEELLISTEN ALUEIDEN LIIKEVAIHDOT (MEUR)  1-3/2016  1-3/2015  1-12/2015
                                                    3 kk      3 kk      12 kk
Liikevaihto
  Eurooppa                                          12,5      13,0       48,3
  Amerikat                                           2,3       2,1        8,3
  Aasia                                              0,0       0,0        0,2
Liikevaihto yhteensä                                14,7      15,1       56,8

LIIKETOIMET LÄHIPIIRIIN     1-3/2016  1-3/2015  1-12/2015
KUULUVIEN KANSSA
                                3 kk      3 kk      21 kk
Johdon työsuhde-etuudet ja       0,3       0,4        1,6
osakkeisiin perustuvat
suoritukset

TULOSLASKELMA                1-3/2  10-12/2015  7-9/2015  4-6/2015  1-3/2015
NELJÄNNESVUOSILUVUT (MEUR)     016
                              3 kk        3 kk      3 kk      3 kk      3 kk
LIIKEVAIHTO                   14,7        15,2      11,1      15,3      15,1
Liiketoiminnan muut tuotot     0,4         0,4       0,3       0,4       0,3
Valmiiden ja keskeneräisten    0,0         0,0       0,0       0,0       0,0
tuotteiden varaston muutos
Valmistus omaan käyttöön       0,1         0,1       0,0       0,0       0,1
Aineiden ja tarvikkeiden      -0,9        -0,9      -0,8      -1,4      -2,4
käyttö
Työsuhde-etuuksista           -8,9        -8,4      -6,5      -7,8      -7,7
aiheutuvat kulut
Poistot                       -0,7        -0,8      -0,6      -0,6      -0,6
Liiketoiminnan muut kulut     -4,8        -4,8      -3,6      -5,0      -4,4
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)         -0,1         0,8       0,0       1,0       0,5
Rahoitustuotot ja -kulut       0,0         0,1       0,1      -0,2      -0,1
(netto)
TULOS ENNEN VEROJA            -0,1         0,9       0,1       0,8       0,4
Tuloverot                      0,0         0,2       0,0      -0,0      -0,0
KAUDEN TULOS JATKUVISTA       -0,1         1,1       0,1       0,8       0,4
LIIKETOIMINNOISTA
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista                  0,6     534,6       2,3       1,5
toiminnoista
KAUDEN TULOS                  -0,1         1,7     534,7       3,1       1,8
Kauden muut laajan tuloksen   -0,1         0,0      -0,7      -0,5       1,2
erät
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ   -0,2         1,7     534,0       2,6       3,1

Kauden tuloksen
jakautuminen:
  Emoyhtiön omistajille       -0,1         1,7     534,7       3,1       1,8
Kauden laajan tuloksen
jakautuminen:
  Emoyhtiön omistajille       -0,2         1,7     534,0       2,6       3,1

KONSERNITASE (MEUR)       31.03.2016  31.12.2015  30.09.2015  30.06.2015
31.03.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
  Aineelliset                    5,2         4,1         3,8         3,9
10,8
käyttöomaisuushyödykkeet
  Liikearvo                      1,4         1,4         1,4         1,4
20,6
  Muut aineettomat               7,7         7,6         7,2         6,7
18,2
hyödykkeet
  Muut rahoitusvarat             0,1         0,1         0,1         0,1
0,1
  Laskennalliset                 1,2         1,2         0,9         0,9
1,5
verosaamiset
Pitkäaikaiset varat             15,6        14,4        13,5        13,1
51,3
yhteensä
Lyhytaikaiset varat
  Vaihto-omaisuus                1,9         2,2         1,4         1,8
1,6
  Myyntisaamiset ja muut        13,4        20,0        15,1        22,0
69,0
saamiset
  Käypään arvoon                66,2        66,1        65,8        15,9
21,1
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
muut   rahoitusvarat
  Rahavarat                     59,8        56,8       551,7         6,2
29,4
Lyhytaikaiset varat            141,3       145,0       634,0        45,8
121,1
yhteensä
Myytävänä olevat                                                   117,3
omaisuuserät
VARAT YHTEENSÄ                 156,9       159,4       647,5       176,2
172,4

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille
kuuluva oma
pääoma
  Osakepääoma                   12,9        12,9        12,9        12,9
12,9
  Sijoitetun vapaan oman        26,0        25,9        25,9        25,8
25,6
pääoman
rahasto
  Muuntoerot                     1,1         1,2         1,2         2,3
2,8
  Kertyneet voittovarat         97,7        97,5       589,3        53,5
55,7
  Määräysvallattomien
omistajien
osuus
Oma pääoma yhteensä            137,7       137,6       629,3        94,5
97,0
Pitkäaikaiset velat
  Laskennalliset                 0,1         0,1         0,1         0,1
0,8
verovelat
  Eläkevelvoitteet
3,0
  Varaukset                      1,1         1,1         1,2         0,2
0,2
  Korolliset velat               0,8         0,7         0,7         3,7
4,1
Pitkäaikaiset velat              2,0         2,0         2,0         1,0
8,1
yhteensä
Lyhytaikaiset velat
  Ostovelat ja muut             15,4        17,9        13,5        16,4
59,9
velat
  Käypään arvoon                                                     0,0
0,2
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
rahoitusvelat
  Varaukset                      1,0         1,2         2,0         2,2
2,7
  Lyhytaikaiset                  0,7         0,7         0,7         6,7
4,6
korolliset velat
Lyhytaikaiset velat             17,1        19,8        16,2        25,2
67,4
yhteensä
Velat yhteensä                  19,2        21,8        18,2        26,2
75,4
Myytävänä oleviin                                                   55,4
omaisuuseriin
liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT            156,9       159,4       647,5       176,2
172,4
YHTEENSÄ

KONSERNIN            1-3/2016  10-12/2015  7-9/2015  4-6/2015  1-3/2015
RAHAVIRTALASKELMA
NELJÄNNESVUOSILUVUT
                         3 kk        3 kk      3 kk      3 kk      3 kk
Liiketoiminnan            5,0         0,3       3,1     -12,2      10,9
nettorahavirta
Investointien            -1,5        -1,2     587,4      -2,5      -4,1
nettorahavirta
Rahoituksen              -0,2      -493,8     -14,9       6,1       0,4
nettorahavirta
Rahavarojen muutos        3,2      -494,7     575,5      -8,6       7,3

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT         1-3/2016  1-3/2015  1-12/2015
TUNNUSLUVUT
                                             3 kk      3 kk      12 kk
TULOSLASKELMA (MEUR)
Liikevaihto                                  14,7      15,1       56,8
Liikevoitto (-tappio)                        -0,1       0,5        2,3
  Liikevoitto (-tappio), %                   -0,8       3,2        4,1
liikevaihdosta
Kauden tulos ennen veroja                    -0,1       0,4        2,1
  Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta       -0,6       2,4        3,7
Kauden tulos jatkuvista                      -0,1       0,4        2,3
liiketoiminnoista

KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT
Korolliset nettovelat (MEUR)               -124,5     -41,9     -121,4
Nettovelkaantumisaste (net gearing) -%      -90,4     -43,2      -88,2
Omavaraisuusaste, %                          90,5      65,0       90,5
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin        1,9       3,4        7,4
(MEUR)
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella,       531       498        511
jatkuvat toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa,             537       501        517
jatkuvat toiminnot
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella,                1361
lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa,                      1367
lopetetut  toiminnot
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella,                 451
yhteisyritykset,   lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa,                       459
yhteisyritykset,   lopetetut  toiminnot

OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU      31.03.2016  31.03.2015  31.12.2015
LUKUMÄÄRÄ (1 000 kpl)
Kauden lopussa                        35 643     131 589      35 600
Keskimäärin kauden aikana             35 606     131 549     114 983
Keskimäärin kauden aikana, optio      35 656     132 252     115 015
-oikeuksilla laimennettu
lukumäärä

OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT   1-3/2016  1-3/2015  1-12/2015
(EUR)
                                 3 kk      3 kk      12 kk
Tulos/osake jatkuvista
toiminnoista, EUR
  Laimentamaton                -0,002     0,003      0,020
  Laimennettu                  -0,002     0,003      0,020

Tulos/osake lopetetuista
toiminnoista, EUR
  Laimentamaton                           0,011      4,687
  Laimennettu                             0,011      4,685

Tulos/osake jatkuvista ja
lopetetuista toiminnoista,
EUR
  Laimentamaton                -0,002     0,014      4,708
  Laimennettu                  -0,002     0,014      4,706

Oma pääoma *) / osake            3,86      0,74       3,86

*) Emoyhtiön
osakkeenomistajille kuuluva
oma pääoma

PÖRSSIKURSSIT (EUR)         1-3/2016  1-3/2015  1-12/2015
                                3 kk      3 kk      12 kk
Ylin kurssi                     7,14      5,03       7,80
Alin kurssi                     5,15      3,27       3,27
Keskikurssi                     6,06      4,18       4,92
Päätöskurssi                    6,41      3,90       7,01

Osakekannan markkina-arvo,     228,5     513,2      249,6
(MEUR)
Osakkeiden vaihto, (MEUR)       59,8      93,8      837,1
Osakkeiden vaihto, (1 000      9 863    22 441    169 993
kpl)
Suhteessa keskimääräisestä      27,7      17,1      147,8
osakkeiden lukumäärästä, %

VASTUUSITOUMUKSET (MEUR)        31.03.2016  31.03.2015  31.12.2015
OMASTA VELASTA
Yrityskiinnitykset                     2,9         1,0         3,0
Takaukset                              3,5         6,7         3,7
Vuokravastuut
  Seuraavana vuonna erääntyvät         2,3         7,1         2,3
  Myöhemmin erääntyvät                 1,8        12,6         2,3
Sopimusvastuut
  Seuraavana vuonna erääntyvät         2,2         2,6         2,2
  Myöhemmin erääntyvät                 0,3         0,5         0,4

Sitoumukset, joiden vakuudeksi         0,0         2,6         0,0
pantit on annettu ovat
yhteismäärältään

VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT (MEUR)  31.03.2016  31.03.2015  31.12.2015
Termiinit
  Käypä arvo                                                  -0,0         0,1
  Kohde-etuuden arvo                                           2,0         2,5

Ostetut valuuttaoptiot
  Käypä arvo                                                   0,1
  Kohde-etuuden arvo                                           6,0

Myydyt valuuttaoptiot
  Käypä arvo                                                  -0,2
  Kohde-etuuden arvo                                          12,0

Attachments

04265479.pdf