Pääomamarkkinapäivä 2016: Tieto kiihdyttää innovaatiota ja kasvua


Tieto Oyj PÖRSSITIEDOTE 31.5.2016 klo 10.00
Tieto järjestää pääomamarkkinapäivän tänään Helsingissä. Tapahtumassa yhtiö avaa
hiljattain julkistettua strategiaansa ja siihen liittyviä kilpailukyvyn ajureita
dynaamisilla IT-ohjelmisto- ja -palvelumarkkinoilla. Tiedon johto käy
esityksissään läpi liiketoiminta-alueitaan sekä vuosien 2016–2020 näkymiä.

Maaliskuun 17. julkaistun, vuosien 2016–2020 strategiansa mukaisesti Tiedon
tavoitteena on olla johtava pohjoismainen ohjelmisto- ja palveluyritys ja
asiakkailleen paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Tieto pyrkii
edelleen kiihdyttämään kasvua ja toimintansa skaalautuvuutta sekä tarjoamaan
osakkeenomistajilleen alan keskiarvoa paremman tuoton. Tiedon mukaan yhtiön
kilpailukyky perustuu ennen kaikkea ohjelmistopohjaisiin toimialaratkaisuihin,
pilvipalveluihin ja kognitiiviseen automaatioon.

 “Markkina tarjoaa asiakkaillemme tällä hetkellä kiinnostavia mahdollisuuksia
sekä tehostaa omaa liiketoimintaansa että kehittää uusia
liiketoimintamalleja. Edistyksellisillä teknologioilla, skaalautuvilla
ohjelmistotuotteilla ja yhteistyöhön perustuvilla toimintamalleilla autamme
asiakkaitamme uudistamaan liiketoimintaansa ja innovoimaan uutta. Parannamme
myös toimintamme skaalautuvuutta ohjelmistopohjaisen liiketoiminnan ja
automaation avulla sekä aktiivisella yhteistyöllä kumppaneidemme kanssa,” sanoo
Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkio.

Tieto arvioi yhtiön myönteisen taloudellisen kehityksen jatkuvan. Virallisten
taloudellisten tavoitteidensa mukaisesti yhtiö pyrkii saavuttamaan 10 %:n
raportoidun liikevoiton (EBIT) ja kasvamaan markkinoita nopeammin IT
-palveluissa. Vaikkakin yhtiön taloudelliset tavoitteet pysyvät ennallaan, Tieto
pitää mahdollisena saavuttaa yli 5 %:n vuotuinen kasvu IT-palveluissa, sisältäen
uudet alueet kuten datakeskeiset palvelut. Kasvun odotetaan painottuvan
strategiakauden loppupuolelle. Yhtiön tavoite on ylläpitää nykyinen yli 10 %:n
oikaistu liikevoitto ja saavuttaa kannattavuustavoite ennen vuotta 2020.

Tiedon pääomamarkkinapäivää voi seurata yhtiön internetsivuilla. Linkki webcast
-lähetykseen ja tapahtumaan liittyvää materiaalia löytyy osoitteesta
www.tieto.fi/sijoittajille. Esitykset ovat saatavilla sivustolla keskiviikon
1.6. aikana.

Lisätietoja:
Lasse Heinonen, talousjohtaja, puh. 020 726 6329, 050 393 4950,
lasse.heinonen(at)tieto.com
Tanja Lounevirta, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 050 321 7510, tanja.lounevirta
(at) tieto.com

TIETO OYJ

JAKELU
NASDAQ Helsinki
NASDAQ Stockholm
Keskeiset tiedotusvälineet

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla
arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla
asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja
palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja
ekosysteemien mahdollisuudet.

Tiedon pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksen palveluksessa työskentelee
yli 13 000 ammattilaista lähes 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,5
miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja
Tukholmassa. www.tieto.fi