Toimintojen arvioinnin seurauksena käynnistetään saneeraustoimet enintään 700 työntekijän vähentämiseksi ja lasketaan 2016 käyttökateohjeistusta


Caverion Oyj Pörssitiedote 20.6.2016 klo 15:10
Toimintojen arvioinnin seurauksena käynnistetään saneeraustoimet enintään 700
työntekijän vähentämiseksi ja lasketaan 2016 käyttökateohjeistusta

Edellisen konsernijohtajan lähdön seurauksena Caverionin hallitus käynnisti
perusteellisen toimintojen arvioinnin kaikissa divisioonissa, joissa on ollut
toiminnallisia haasteita. Väliaikainen johto on, ulkopuolisten konsulttien
tuella, suorittanut arvioinnin, jonka havainnot kohdistuvat seuraaviin
pääalueisiin:

 1. Caverionilla on ollut kannattavuusongelmia vuonna 2016 johtuen resurssien
ylikapasiteetista ja haasteista liittyen projektien toteutukseen ja johtamiseen
pääasiassa Ruotsin ja Tanska-Norjan divisioonissa. Norjassa ylikapasiteetti on
ollut pääosin markkinalähtöistä öljyteollisuuden taantuman vuoksi, kun taas
Ruotsissa heikko resurssinhallinta on pääsyynä kehitykseen.
 2. Kannattavuus muutamassa suuremmassa projektissa Saksassa ja Norjassa on myös
ollut ennustettua heikompaa.
 3. Kahden viime vuoden aikana konserni on panostanut useaan kehityshankkeeseen
liian nopealla aikataululla yhden Caverionin rakentamiseksi. Tämä on johtanut
liian korkeisiin kiinteisiin kustannuksiin.
 4. Käyttöpääoma ja kassavirta ovat heikentyneet vuonna 2016 heikon
kannattavuuden sekä Saksan ja Ruotsin heikon kehityksen vuoksi projektien
viivästyneiden loppumaksujen ja matalan laskutuksen seurauksena.

Tehtyään tarkemman arvion tilanteesta väliaikainen johto käynnistää nyt
seuraavat saneeraustoimenpiteet konsernin kannattavuuden parantamiseksi:

  · Aikaisemmin ensimmäiseltä vuosineljännekseltä ilmoitetun väliaikaisesti
lomautetun 300 työntekijän ja 2 miljoonan euron uudelleenjärjestelykulujen
lisäksi Caverion suunnittelee käynnistävänsä toiminnallisen tehokkuutensa
turvaamiseksi ylimääräisiä kustannusleikkauksia sekä lomautuksina ja
henkilöstövähennyksinä toteutettavia saneeraustoimenpiteitä. Caverion arvioi,
että uudelleenjärjestelyistä aiheutuvat kulut ovat yhteensä noin 20-30 milj.
euroa vuonna 2016. Henkilöstövähennykset koskevat arviolta enintään 700
työntekijää. Pääpainopiste on Ruotsin ja Tanska-Norjan divisioonissa ja myös
Konsernipalveluissa. Neuvottelut kohdistuvat noin 10 prosenttiin työntekijöistä
kyseessä olevissa yksiköissä.
  · Caverion vähentää myös kiinteitä kuluja priorisoimalla sisäisiä
kehityshankkeitaan, mikä mahdollistaa keskittymisen asiakastyöhön ja orgaanisten
kasvutavoitteiden saavuttamisen.
  · Konserni muuttaa organisaatiotaan järjestelemällä uudelleen
konsernitoimintonsa. Caverion perustaa uudet Projektit- ja Palvelut
-konsernitoiminnot vastatakseen projektien toteutukseen ja johtamiseen
liittyviin haasteisiin ja varmistaakseen tavoitellun käyttöasteen
palveluliiketoiminnassa. Tämä aiheuttaa myös joitakin muutoksia johtoryhmässä.
On sovittu, että Carina Qvarngård ei jatka tehtävässään (SVP, Group Business
Development & Marketing) ja jättää yhtiön 23. kesäkuuta.

“Nykyinen strategiamme on hyvä ja jatkamme sen toteuttamista. Lyhyellä
aikavälillä meidän on keskityttävä kannattavuutemme ja kassavirtamme
parantamiseen. Meidän on myös priorisoitava käynnissä olevia kehityshankkeitamme
ja keskityttävä niistä tärkeimpiin. Haluan korostaa, että etenemme suunnitelman
mukaisesti useissa divisioonissa”, toteaa väliaikainen konsernijohtaja Sakari
Toikkanen.

Caverion pitää strategiset taloudelliset tavoitteensa ennallaan. Niiden
saavuttaminen vaatii kuitenkin enemmän aikaa uudelleenjärjestelyiden ja muiden
strategisten muutosten vuoksi. Uusi aikataulu taloudellisten tavoitteiden
saavuttamiseksi annetaan loppuvuoden aikana.

Yllä mainittujen haasteiden vuoksi Caverion laskee vuoden 2016 käyttökatetta
koskevaa tulosohjeistustaan. Päivitetty tulosohjeistus huomioi
uudelleenjärjestelykustannusten vaikutuksen. Caverion arvioi nyt, että konsernin
vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla (2015: 2 443 milj. euroa)
ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja laskee
selvästi edellisvuoden käyttökatetasolta (2015: 91,5 milj. euroa).

Saneeraustoimenpiteiden ja niihin liittyvien syiden vuoksi kehityksen arvioidaan
olevan heikkoa myös vuoden 2016 toisella vuosineljänneksellä.

Uusi tulosohjeistus vuodelle 2016:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden
tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman
uudelleenjärjestelykuluja laskee selvästi edellisvuoden käyttökatetasolta (2015:
91,5 milj. euroa).

Aikaisempi 27.4.2016 julkistettu tulosohjeistus:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden
tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate
kasvaa edellisvuodesta (2015: 91,5 milj. euroa).

PUHELINKONFERENSSI

Caverion järjestää analyytikoille, sijoittajille ja medialle englanninkielisen
puhelinkonferenssin 20.6.2016 klo 17.00 Suomen aikaa. Puheluun voi osallistua
soittamalla numeroon: +358 (0)9 6937 9543. Osallistumiskoodi
puhelinkonferenssiin on ” 5416805 / Caverion”.

Caverion lykkää 8. syyskuuta pidettäväksi suunniteltua pääomamarkkinapäiväänsä
toistaiseksi.

CAVERION OYJ

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi
Lisätietoja:

Sakari Toikkanen, väliaikainen konsernijohtaja, Caverion Oyj; yhteys
markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Alakuijalan kautta, puh. 040 8400 251

Antti Heinola, talousjohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 352 1033,
antti.heinola@caverion.com

Milena Hæggström, sijoittajasuhdejohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 5581 328,
milena.haeggstrom@caverion.com
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja
energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja
infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään toimistoissa, asunnoissa,
teollisuuslaitoksissa ja julkisissa rakennuksissa sekä infrastruktuurissa.
Tavoitteemme on varmistaa liiketoiminnan häiriöttömyys ja turvallisuus,
terveelliset ja viihtyisät olosuhteet, kiinteistön optimaalinen toiminta ja
kustannushallinta. Visiomme on olla yksi alan johtavista toimijoista Euroopassa
ja tarjota kiinteistöille ja teollisuudelle edistyneitä ja kestäviä
elinkaariratkaisuja. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja laajat
palvelut, jotka kattavat kaikki tekniset osa-alueet kiinteistöjen ja
teollisuuslaitosten koko elinkaaren ajan. Vuoden 2015 liikevaihtomme oli noin
2,4 miljardia euroa. Caverionilla on noin 17 000 työntekijää 12 toimintamaassa
Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq
Helsingissä. www.caverion.fi @CaverionSuomi


Tutustu tarinaamme: www.caverion.fi/Csaga #Csaga

Attachments

06202467.pdf