KORJAUS SUOMENKIELISEEN 1.7. JULKAISTUUN PÖRSSITIEDOTTEESEEN: ALUSTAVIEN TIETOJEN MUKAAN ANTI ON TÄYTEEN MERKITTY. YHTIÖ SAA NOIN 20 M€ UUSMERKINNÄSSÄ


Suomen kielisessä 1 heinäkuuta julkaistussa pörssitiedotteessa oli 
painovirhe toimitusjohtajan kommentissa mainitussa vuosiluvussa
verrattuna alkuperäisen ruotsinkieliseen versioon.  


KORJATTU TIEDOTE:

Alustavien tietojen mukaan Yhtiön äsken toteuttamassa osakeannissa
merkittiin merkintäyksiköistä 100 %. Osakeannissa yhtiö sai noin 20
miljoonaa euroa ennen antiin liittyviä kuluja.

Uusmerkinnälle oli 70% takaus merkintäsitoumusten ja takaajien antamien
takuiden kautta. 100 % merkintä tarkoittaa, että takausta ei tarvitse
hyödyntää.

\"Tämä uusi pääoma antaa meille mahdollisuuden jatkaa tutkimuksia ja
kehitystyötä Sotkamon Hopeakaivos hankkeen osalta kohti tavoitettamme
aloittaa kaivoksen rakentaminen vuoden 2016 aikana\", kommentoi
toimitusjohtaja Timo Lindborg .  

Viralliset pörssitiedotteet annetaan ruotsin kielellä; käännetyissä
versioissa saattaa olla pieniä eroavaisuuksia.

 

Tukholma, 4. heinäkuuta 2016.

Timo Lindborg, konserninjohtaja

 

Tietoa Sotkamo Silver AB:sta

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on hyödyntää mineraaliesiintymiä
Pohjoismaissa huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat
vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa tytäryhtiönsä välityksellä hopeaa ja
kultaa sisältäviä malmiesiintymiä Suomessa ja sinkkiä, lyijyä, kuparia
ja kultaa siältäviä malminetsintäkohteita Norjassa. Yhtiön tärkein
kehityshanke on Hopeakaivos projekti Sotkamossa.

Sotkamo Silver soveltaa SveMin\'in & FinnMin\'in raportointisääntöjä
julkisille kaivos- ja malmitutkimusyhtiöille. Sotkamo Silver raportoi
mineraalivaransa ja malmivaransa kansainvälisesti hyväksytyn JORC (2012)
tai NI 43-101-koodin mukaan. Yhtiö soveltaa International Financial
Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä
tavalla.

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM Equity pörssissä ja
SOSI1 NASDAQ OMX Helsinki pörssissä. ISIN-koodi Sotkamo Silverin
osakkeille on SE0001057910.

Lue lisää Sotkamo Silveristä verkkosivustolla
http://www.sotkamosilver.com tai http://www.silver.fi. Lisätietoja:
konserninjohtaja Timo Lindborg +358-40-5083507

Attachments

160704_PM__R%C3%84TTELSE_Teckningsresultat_prelimin%C3%A4r_FIN_c5b11.pdf