Finnair aloittaa 20 miljoonan euron tehostamisohjelman suunnittelun


Finnair Oyj           Pörssitiedote             17.8.2016 klo 9.01
Finnairin kehitys on ollut nousu-uralla lähes kahden vuoden ajan. Pohja tälle
luotiin vuosina 2011–2014 toteutetuilla säästöohjelmilla, joiden jälkeen tulosta
on tukenut pääosin polttoainekustannusten lasku ja parantunut lisämyynti.
Kannattavuuden pysyvä paraneminen on edellytys Finnairin keväällä 2016
julkaistulle kiihdytetyn kasvun strategialle.
Finnair haluaa varmistaa kannattavan kasvun myös lisääntyneen
markkinaepävarmuuden ympäristössä ja siksi kartoittaa mahdollisuuksia
toimintansa tehostamiseksi. Tavoitteena on saavuttaa erilaisilla
tehostamistoimenpiteillä 20 miljoonan euron kustannussäästöt vuositasolla
kesäkuun 2017 loppuun mennessä.
”Jotta voimme investoida kasvuun ja jatkaa suunnittelemallamme tiellä, meidän on
kyettävä pitämään yksikkökustannuksemme laskussa. Siksi lähdemme nyt hyvissä
ajoin miettimään yhdessä henkilöstömme kanssa, millaisilla keinoilla voisimme
parantaa tulostamme ja ylläpitää edellytyksemme kasvustrategian
toteuttamiselle”, toteaa toimitusjohtaja Pekka Vauramo.
Finnair odottaa saavansa suunnitelmat tehostamisohjelman pääkohdista valmiiksi
lähikuukausien aikana.
Finnair Oyj
Viestintä
Lisätiedot:
Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat
Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen
erikoistunut verkostolentoyhtiö. Helsingin maantieteellinen sijainti antaa
Finnairille kilpailuedun, sillä nopeimmat yhteydet useiden Euroopan kohteiden ja
Aasian megakaupunkien välillä kulkevat Suomen yli. Finnairin visiona on tarjota
matkustajille ainutlaatuinen pohjoismainen kokemus ja missiona on tarjota
Helsingin kautta pohjoisen pallonpuoliskon sujuvimmat ja nopeimmat lentoyhteydet
sekä kotimarkkinoidensa paras lentoverkosto maailmalle. Finnair on ainoa
pohjoismainen 4 tähden lentoyhtiö Skytrax-luokituksessa ja oneworld-allianssin
jäsen. Vuonna 2015 Finnairin liikevaihto oli 2 255 milj. euroa ja sen
palveluksessa oli vuoden lopussa 4 800 henkilöä. Finnair Oyj:n osakkeet on
noteerattu Nasdaq Helsingissä.