SIEVI CAPITAL OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 18.8.2016 KLO 13.00


 

SIEVI CAPITAL OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2016

Tammi-kesäkuu

- Tulos katsauskaudella oli 3,6 (8,5) milj. euroa.

- Tulos / osake oli 0,06 (0,15) euroa.

- Osinkoa ei jaettu katsauskauden aikana.

- Osakekohtainen substanssiarvo katsauskauden lopussa oli 1,29 (1,24).

 

Esitetyt luvut ovat Sievi Capital Oyj:n IFRS 10 –Konsernitilinpäätösstandardin mukaisia lukuja ajalta 1.1.-30.6.2016. Suluissa esitetyt luvut ovat edellisen vuoden vastaavan tarkastelukauden vertailulukuja ellei toisin ole mainittu.

Katsauskauden jälkeen Sievi Capital Oyj hankki enemmistön Suvanto Trucks Oy:stä 21.7.2016 sekä luopui IonPhasE Oy:n omistuksesta 1.7.2016. Tapahtumista on julkaistu erikseen pörssitiedotteet. Sievi Capital Oyj ei anna tulosohjeistusta vuodelle 2016. Puolivuosikatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia.

Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Vesterinen:

Sievi Capitalin alkuvuosi sujui verrattain hyvin ja NAV kasvoi 5,1 prosenttia vuodenvaihteesta. Finanssisalkkuun sisältyneistä valuuttamääräisistä sijoitusinstrumenteista luovuttiin hyvissä ajoin ennen Brexit-äänestystä, jolloin äänestyksen lopputuloksella ei ollut olennaisia vaikutuksia portfolioon. Katsauskauden jälkeen sijoitusportfolio on jatkanut suotuisaa kehitystään edelleen heinä-elokuussa. 

iLOQ Oy:n kasvutarina jatkuu odotuksien mukaisesti ja yhtiö paransi sekä liikevaihtoaan että kannattavuuttaan vertailukaudesta. Yhtiö jatkaa vahvaa panostamista markkina-alueensa laajentamiseen ja lukitustuotteidensa kehittämiseen.

Myös Finelcomp Oy:n liiketoiminta on kehittynyt suotuisasti ja yhtiön tuotteille on kasvavaa kysyntää erityisesti pohjoismaisilla markkinoilla. Finelcomp tulee investoimaan loppuvuoden aikana tuotantokapasiteetin kasvattamiseen.

Sievi Capital irtautui IonPhasE Oy:stä heinäkuussa ja sijoitti Suvanto Trucksiin katsauskauden jälkeen 21.7.2016. Suvanto Trucksin liikevaihto koostuu pääosin käytettyjen kuorma-autojen ja lisälaitteiden myynnistä, uusien kuorma-autojen myynnistä, varaosien myynnistä ja leasingpalveluista. Suvanto Trucksin liikevaihto oli vuonna 2015 noin 22,4 miljoonaa euroa. Odotamme Suvanto Trucksilta merkittävää liikevaihdon kasvua vuodelle 2016.

Alkuvuoden yhteenvetona voidaan todeta sijoitusportfolion kehittyneen hyvin ja tulemme edelleen jatkamaan nykyisen sijoitusstrategian toteuttamista. Syksyn painopistealueena tulee olemaan Suvanto Trucksin haltuunotto sekä uusien sijoituskohteiden jatkuva etsiminen.

Heikki Vesterinen

Toimitusjohtaja

PÄÄOMASIJOITUSTOIMINNAN KEHITYS

Kitron ASA (omistusosuus 33,0%, www.kitron.com), Efore Oyj (21,8 %,  www.efore.fi) ja Apetit Oyj (10,1 %, www.apetitgroup.fi) raportoivat taloudellisesta kehityksestään ja tulevaisuudennäkymistään omien aikataulujensa mukaisesti omilla verkkosivuillaan.

iLOQ Oy:n (omistusosuus 22,7%, www.iloq.com) kehittämä lukitusjärjestelmä on maailmanlaajuisesti ainoa digitaalinen lukitusjärjestelmä, joka tuottaa tarvitsemansa energian avaimen työntöliikkeestä. iLOQ-lukitusjärjestelmä on käytössä yli 4000:ssa kohteessa, joissa on yhteensä yli 460.000 lukkoa ja 861.000 avainta. Tuotteet myydään iLOQ Partnereiden kautta, joita yhtiöllä on noin 300 ja näillä toimipisteitä yhteensä noin 400. Yhtiö panostaa kasvuun valituilla markkina-alueilla: Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa ja Benelux-maissa.

Finelcomp Oy (omistusosuus 98,1%, www.finelcomp.fi) on innovatiivinen sähkökeskuskotelorakenteita ja metallisia ohutlevytuotteita kehittävä ja valmistava yritys. Yrityksen tuotteilla on vahva markkinaosuus Suomessa ja kasvava osuus vientimaiden sähkönjakelukeskusteollisuudessa. Yhtiön tuotteistossa on runsaasti patentoituja ja hyödyllisyysmallisuojattuja rakenne- ja toiminnallisuusratkaisuja. Tuotteiston tehokas asennettavuus ja vientimarkkinoilla onnistuminen vaatii tuotteilta kilpailukykyisen hintatason lisäksi tasaista laatua ja mittatarkkuutta, jonka vuoksi tuotannon työvaiheet ovat pitkälle automatisoituja. Sievi Capital myi maaliskuussa 2016 noin 1,9 % yhtiön osakkeista Finelcomp Oy:n toimitusjohtajalle.

Belgiassa Sievi Capital Oyj:n 99,98%:sti omistamalla Scanfil NV:llä ei ole ollut tuotannollista toimintaa vuoden 2006 jälkeen.

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Suvanto Trucks Oy (omistusosuus 70,0%, www.suvantotrucks.com) hankittiin omistukseen katsauskauden jälkeen 21.7.2016. Suvanto Trucks Oy on nopeasti kasvava, Suomen suurin itsenäinen käytettyjen kuorma-autojen myyjä. Yhtiön liikevaihto koostuu pääosin käytettyjen kuorma-autojen ja lisälaitteiden myynnistä sekä uusien kuorma-autojen myynnistä, varaosien myynnistä ja autorahoituspalveluista. Yrityskaupan jälkeen Suvanto Trucks on osa Sievi Capital Oyj:n strategista sijoitusportfoliota.

Sievi Capital luopui IonPhasE Oy:n sijoituksesta 1.7.2016, minkä tulosvaikutus kokonaisuudessaan on kirjattu katsauskaudelle realisoimattomana arvonalennuksena.

SIEVI CAPITAL OYJ:N SIJOITUSTOIMINNAN TULOS

Sievi Capital Oyj:n IFRS-liikevoitto tammi-kesäkuussa oli 4,1 (9,7) milj. euroa ja katsauskauden IFRS-tulos oli 3,6 (8,5) milj. euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,06 (0,15) euroa ja sijoitetun pääoman tuotto 5,3 % (13,1 %). Tammi-kesäkuussa sijoitusten korko- ja osinkotuottoja sekä realisoituneita luovutusvoittoja kirjattiin 2,1 (4,4) milj. euroa ja sijoituksiin liittyviä kuluja -0,1 (-0,1) milj. euroa. Realisoituneita luovutustappioita syntyi 0,8 (0,3) milj. euroa. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien sijoitusvarojen sekä sijoituskiinteistöjen realisoitumatonta arvonmuutosta kirjattiin yhteensä 2,5 (6,1) milj. euroa.

Realisoitumaton arvonmuutos syntyi pääosin Kitron ASA:n osakkeiden arvonnoususta. Sievi Capital Oyj:n omistamien Kitron ASA:n osakkeiden arvo nousi alkuvuoden 2016 aikana 4,1 milj. euroa. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin sijoitusvaroihin sisältyy myös osakkuusyhtiöiden käyvän arvon muutokset.

IonPhasE Oy:lle annettuihin pääomalainoihin kohdistui katsauskaudella 1,3 milj. euron arvonalennus. Arvonalennuksen perusteena oli 1.7.2016 toteutettu ja tiedotettu irtaantuminen yhtiöstä, minkä tulosvaikutus on kirjattu kokonaisuudessaan katsauskaudelle.

Sijoitustoiminnan tuotot koostuvat korko- ja osinkotuotoista. Rahoitustuotoissa– ja kuluissa käsitellään vain sellaisia sijoitustoiminnan rahoituseriä, jotka eivät liity suoraan sijoituksiin.

SIEVI CAPITAL OYJ:N SIJOITUKSET

Sievi Capital Oyj:n sijoitustoiminta jakaantuu pääoma- ja finanssisijoituksiin sekä muihin sijoituksiin.

Sijoitusvarat olivat 76,9 (74,2) milj. euroa. Sijoitusvaroista 8,9 (6,3) milj. euroa oli pankkitileillä ja alle kolmen kuukauden talletuksissa. Lyhytaikaisissa saamisissa oli 0,1 (0,2) milj. euroa korkosaamisia. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista sijoituksista 3,2 (13,9) milj. euroa oli lyhytaikaisissa varoissa. Sijoitusvarat sisälsivät rahoitusinstrumentteja, joita olivat pääasiassa joukkovelkakirjalainat ja yritysten luottotodistukset. Pitkäaikaisia sijoitusvaroja oli 64,8 (53,7) milj. euroa. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset sisältävät tytäryhtiöosakkeet ja osakkuusyhtiöt, lisäksi sijoitusvaroiksi katsotaan sijoituskiinteistö sekä saatavat osakkuusyhtiöltä. Kaikki sijoitukset ovat IFRS:n arvostusperiaatteiden mukaan arvostettu käypään arvoon.

SIJOITUSTEN JAKAUTUMINEN

Sijoitukset jakaantuivat markkina-arvon (milj. euroa) perusteella seuraavasti:

 

Sijoituslaji                        30.6.2016   %               30.6.2015    %                  31.12.2015  %

Pääomasijoitukset                                                                                                                                        

Pörssilistatut yhtiöt          43,7            56,9 %        35,3            47,6 %          40,5             55,1 %

Listaamattomat yhtiöt      14,9            19,4 %        18,5            24,9 %          18,9             25,8 %

Muut saamiset                 1,5                2,0 %        0,00              0,0 %            0,0               0,0 %

                                                                                                                                                                             

Finanssisijoitukset                                                                                                                                                                     

Korkorahastot                 0,0               0,0 %          0,0                0,0 %           0,0               0,0 %

Strukturoidut tuotteet      0,4               0,5 %          0,0                0,0 %           0,0               0,0 %

Joukkovelkakirjalainat     2,9               3,8 %          8,3               11,2 %          4,2               5,7 %

                                                                                                                                                                             

Muut sijoitukset                                                                                                                                                                         

Kiinteistösijoitukset          2,7              3,5 %           4,1               5,5 %           2,0               2,7 %

Listaamattomat osakkeet 1,7             2,2 %           1,7               2,3 %           1,7               2,3 %

Rahavarat                        8,9            11,6 %           6,3               8,5 %           6,0              8,2 %

                                                                                                                                                                             

Yhteensä                          76,9          100,00        74,2              100,0            73,4            100,0

 

Yhtiön sijoitusvaroista 64,6 (75,1) % oli euroissa, 0,0 (1,5) % Ruotsin kruunuissa, 0,0 (1,1) % Yhdysvaltain dollareissa ja 35,4 (22,4) % Norjan kruunuissa.

MAKSUVALMIUS JA VAKAVARAISUUS

Sievi Capital Oyj:n maksuvalmius on erinomainen. IFRS-taseen loppusumma oli 80,0 (76,2) milj. euroa. Omavaraisuusaste oli 93,0 (93,7) % ja nettovelkaantumisaste -12,9 (-24,2) %.

Liiketoiminnan nettorahavirta oli 3,0 (8,5) milj. euroa. Rahoituksen rahavirta -0,1 (-6,0) milj. euroa sisältää osingonmaksun 0,0 (-5,8) milj. euroa.

SUBSTANSSIARVO JA KURSSIKEHITYS

Sievi Capital Oyj:n IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen -standardin mukainen substanssiarvo 30.6.2016 oli 1,29 (1,24) euroa per osake.

Katsauskauden aikana jaettiin 0,00 (0,10) euroa/osake osinkoa osakkeenomistajille.

Sievi Capital Oyj:n osakkeen katsauskauden ylin kurssi oli 1,70 euroa ja alin 1,31 euroa ja kauden päätöskurssi oli 1,48 euroa. Vaihdettujen osakkeiden määrä katsauskaudella oli 125.959 kappaletta ja keskihinta 1,50 euroa. Osakekannan markkina-arvo 30.6.2016 oli 85,5 (96,5) milj. euroa.

ILMOITUKSET OMISTUSOSUUDEN MUUTOKSISTA

Katsauskauden aikana ei yhtiön omistuksessa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

SIEVI CAPITAL OYJ:N TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN VUONNA 2016

Kolmen ja yhdeksän kuukauden osavuosikatsausten ja osavuotisten selvitysten pakollisesta julkistamisesta on luovuttu Arvopaperimarkkinalaissa 26.11.2015 alkaen  ja pörssin säännöissä 1.12.2015 alkaen. Sievi Capital Oyj:n hallitus on päättänyt luopua kolmen ja yhdeksän kuukauden osavuosikatsausten julkistamisesta sekä osavuotisten selvitysten julkistamisesta.

 

TULOSLASKELMA, IFRS                                                                                                                                                                                          

milj.euroa                                                                                                                                                                                      

                                                                             1-6                  1-6               1-12  

                                                                             2016               2015             2015  

                                                                                                                                                                                                            

Korko- ja osinkotuotot yhteensä                            2,0                 4,1               4,4                                                   

Sijoitusten realisoituneet luovutusvoitot/tappiot    -0,8                -0,1             -0,1                                                        

Sijoitusten realisoitumattomat arv.muutokset        3,2                  6,1              5,5                                                        

Sijoitusten arvonmuutokset yhteensä                    2,4                 5,9              5,4                                                   

Liiketoiminnan muut tuotot                                     0,0                 0,0              0,0                                                 

Kulut                                                                     -0,3                -0,3             -0,8                                                

Liikevoitto                                                               4,1                 9,7              9,0                                                  

Rahoitustuotot                                                       0,0                 0,0              0,0                                                  

Rahoituskulut                                                        -0,0               -0,0             -0,1                                                

Tulos ennen veroja                                                4,1                 9,7              9,0                                                  

Tuloverot                                                               -0,5               -1,2             -1,0                                                

Tilikauden tulos                                                      3,6                8,5               7,9                                                  

                                                                                                                                                                                                            

Tilikauden voiton jakautuminen                                                                                                                                                                                                      

Emoyhtiön omistajille                                             3,6                8,5               7,9                                                  

                                                                                                                                                                                                            

                                                                                                                                                                                                            

Tulos/osake laimennettu*                                     0,06              0,15             0,14                                                

Tulos/osake laimentamaton                                  0,06             0,15             0,14

 

*) Voimassaolevan optio-ohjelman osakemäärä ei vaikuta osakekohtaisiin tunnuslukuihin. Määrä on  75 000 osaketta, mikä vastaa 0,13 % yhtiön osakkeista.

 

 

TASE, IFRS

                                                                                      

milj.euroa                                                                                              

                                                                                    30.6.2016    30.06.2015    31.12.2015

Varat                                                                                                                                                                                                                           

Pitkäaikaiset varat                                                                                                           

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset  60,4            46,5               57,3

Sijoituskiinteistöt                                                                2,7              4,1                 2,0

Pitkäaikaiset saamiset                                                       1,7              3,1                 3,8

Laskennalliset verosaamiset                                              2,7              1,9                 2,4

Pitkäaikaiset varat yhteensä                                            67,5            55,7               65,5

                                                                                                                   

Lyhytaikaiset varat                                                                                                          

Myyntisaamiset ja muut saamiset                                      0,4              0,3                 0,2

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset  3,2             13,9                 4,1

Rahavarat                                                                         8,9              6,3                  6,0

Lyhytaikaiset varat yhteensä                                           12,5            20,6                10,4

                                                                                                                   

Varat yhteensä                                                                80,0            76,2                75,9

                                                                                                                   

                                                                                                                   

Oma pääoma ja velat                                                                                                     

                                                                                                                   

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma                                                                                                            

Osakepääoma                                                              15,2                15,2             15,2

Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto                   12,7                12,7             12,7

Kertyneet voittovarat                                                    46,6               43,6              43,0

Oma pääoma yhteensä                                                74,4               71,4              70,8

                                                                                                                   

Pitkäaikaiset velat                                                                                                            

Rahoitusvelat                                                              2,0                 2,4                  2,1

Laskennalliset verovelat                                              2,9                 1,8                  2,1

Pitkäaikaiset velat yhteensä                                        4,9                 4,1                  4,2

                                                                                                                   

Lyhytaikaiset velat                                                                                                           

Rahoitusvelat                                                              0,5                 0,6                  0,5

Ostovelat ja muut velat                                                0,1                 0,1                  0,2

Lyhytaikaiset velat yhteensä                                       0,6                  0,7                  0,8

                                                                                                                   

Oma pääoma ja velat yhteensä                                 80,0              76,2                 75,9

 

 

 

RAHAVIRTALASKELMA,IFRS            1-6                       1-6                       1-12

milj.euroa                                               2016                    2015                    2015

                                                                                      

Liiketoiminnan rahavirrat                                                                 

                                                                                      

Tilikauden voitto                                      3,6                      8,5                       7,9

Verot                                                       0,5                      1,2                       1,0

Oikaisut tilikauden tulokseen                 -4,3                     -10,1                    -9,7

                                                                                      

Käyttöpääoman muutokset                                                           

Velkojen muutokset                               -0,2                     -0,1                      -0,5

Saamisten muutokset                            -0,1                     -0,7                       0,0

                                                                                      

Sijoitusten hankinnat                              -0,9                     -3,2                     -3,2

Sijoitusten luovutustuotot                        1,7                       9,0                      9,6

Sij.toiminnan myönnetyt lainat*              -0,2                     -0,6                     -1,1

Sij.toiminnan lainasaam. takaisinmaksu*  1,1                     0,5                      0,5

Saadut korot sijoitustoiminta                   0,2                       0,3                      0,6

Saadut korot rahoitustuotot                    0,0                       0,0                      0,0

Maksetut korot                                       -0,1                     -0,1                     -0,2

Saadut osingot                                        1,7                     3,8                       3,8

Maksetut verot                                        0,0                      0,0                       0,0

Liiketoiminnan nettorahavirta                  3,0                     8,6                       8,7

                                                                                                                                                                

Investointien rahavirrat                                                                   

Investointien nettorahavirta                      0,0                 0,0                       0,0

                                                                                                                                                                     

Rahoituksen rahavirrat                                                                                                                                                      

Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut    -0,1               -0,2                      -0,5

Maksetut osingot                                      0,0               -5,8                     -5,8

                                                                                     

Rahoituksen nettorahavirta                    -0,1                -6,0                     -6,3

                                                                                      

                                                                                      

Rahavarojen muutos                               2,9                  2,7                       2,4

Rahavarat tilikauden alussa                    6,0                  3,6                       3,6

Rahavarat tilikauden lopussa                  8,9                  6,3                       6,0

 

                                                                                      

 

 

 

 

TUNNUSLUVUT                                                                                    

                                                      1-6                       1-6                     1-12

                                                      2016                    2015                   2015

                                                                                        

Oman pääoman tuotto, %                4,9 %                  12,2 %              11,4 %

Sijoitetun pääoman tuotto, %           5,3 %                  13,1 %              12,3 %

Nettovelkaantumisaste, %              -12,9 %              -24,2 %              -10,6 %

Omavaraisuusaste, %                     93,0 %                93,7 %                93,4 %

                                                                                      

Henkilöstö keskimäärin                    3                           3                           3

                                                                                        

                                                                                        

Tulos / osake, euroa

laimennettu* ja laimentamaton           0,06                     0,15                     0,14

Oma pääoma / osake, euroa             1,29                     1,24                     1,23

Hinta/voitto-suhde (P/E-luku)             23,8                     11,3                     11,5

                                                                                        

                                                                                        

Kauden alin kurssi, euroa                   1,31                     1,33                     1,33

Kauden ylin kurssi, euroa                   1,70                     1,85                     1,85

Kurssi kauden lopussa, euroa            1,48                     1,67                     1,58

Markkina-arvo kauden lopussa, milj.euroa  85,5            96,5                     91,3

                                                                                        

 

Osakkeiden lukumäärä tkpl                                                             

kauden lopussa                                57 765                57 765                57 765

 - ilman omia osakkeita                     57 765                57 765                57 765

 - painotettu keskiarvo                      57 765                57 765                57 765

                                                                                      

*) Voimassaolevan optio-ohjelman osakemäärä ei vaikuta osakekohtaisiin tunnuslukuihin. Määrä on  75 000 osaketta, mikä vastaa 0,13 % yhtiön osakkeista.

 

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

Oman pääoman tuotto-%  

Tilikauden voitto x 100  /    Oma pääoma (keskiarvo)

                              

Sijoitetun pääoman tuotto-%                   

(Voitto ennen veroja + korko- ja muut rah.kulut)  x 100  / (Taseen loppusumma - korottomat velat (keskiarvo))

                              

Nettovelkaantumisaste (%)           

(Korol.velat - rahat, pankkisaam.ja rah.arvopap.)  x 100 / Oma pääoma

                              

Omavaraisuusaste (%)    

Oma pääoma x 100 /  (Taseen loppusumma - saadut ennakot)

                          

Tulos / osake 

Tilikauden voitto   /   Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin vuoden aikana

                              

Oma pääoma / osake              

Oma pääoma / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa

                                

Hinta / voitto -suhde  (P/E-luku)      

Osakkeen kurssi kauden lopussa  /   Tulos per osake

                              

Osakekannan markkina-arvo          

Osakkeiden lukumäärä x tilinpäätöspäivän kurssi

                          

 

LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA, IFRS                                          

milj. euroa                                                                                                                           

                                                                                                                                                  

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma                                                   

                                                                                                 Oma

                             Osake-          SVOP             Kertyneet        pääoma

                             pääoma                                voittovarat       yhteensä

Oma pääoma                                                                                                                      

1.1.2016                15,2           12,7                    43,0                 70,9                                                                                                                              

Laaja tulos                                                          3,6                   3,6

Optio-oikeudet                                                    0,0                   0,0

Osingonjako                                                                                                                      

                                                                                                                                                  

Oma pääoma                                                                                                                      

30.6.2016              15,2            12,7                  46,6                 74,4

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma                                                   

                                                                                                  Oma

                             Osake-                                  Kertyneet        pääoma

                             pääoma         SVOP             voittovarat       yhteensä

Oma pääoma                                                                                                                      

1.1.2015               15,2             12,7                   40,9                     68,7                                                                                                     

Laaja tulos                                                          7,9                       7,9                                                                                                       

Osingonjako                                                       -5,8                     -5,8         

                                                                                        

Oma pääoma                                                                                                                      

31.12.2015        15,2              12,7                     43,0                     70,9

                                                                                                                                                  

 

LAADINTAPERIAATTEET

Puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 –standardin mukaisesti ja luvut IFRS 10:n laskentaperiaatteiden mukaisesti. Sievi Capitalin katsotaan täyttävän IFRS 10 –standardiin sisältyvän sijoitusyhteisön määritelmän.

Rahoituslaskelmassa sijoitustoiminnassa kohdeyhtiöille annetut ja takaisin saadut lainaerät on sijoitettu liiketoiminnan rahavirtaan, minkä katsotaan kuuluvan selkeästi yhtiön pääliiketoimintaan.

Sievi Capital Oyj:n taloudellinen katsaus on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2015 voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti yhteisössä sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. 

Tiedot esitetään euroina. Sievi Capital Oyj:n tytär- ja osakkuusyrityssijoitukset, sijoituskiinteistöt sekä muut sijoitukset arvostetaan käypään arvoon. Muiden erien arvostaminen perustuu alkuperäisiin hankintamenoihin, ellei laadintaperiaatteissa ole muuta kerrottu. Kaikki esitetyt luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.

 

 

KÄYPIEN ARVOJEN HIERARKIAT

Hierarkiatasot milj. euroa                                                                 

                                                                                                                                                                                                          

                                                                                                                                                                                                            

30.6.2016                                                       Taso 1            Taso 2           Taso 3            Yhteensä

                                                                                                                                                                                                            

Strategiset pääomasijoitukset                                                                                     

                             Pörssilistatut yhtiöt              43,7                                                                43,7

                             Listaamattomat yhtiöt                                                       14,9                   14,9

                             Muut saamiset                                                                    1,5                    1,5                                                                                                                                                                        

Finanssisijoitukset                                                                                                                                         

                             Strukturoidut tuotteet            0,4                                                                 0,4

                             Joukkovelkakirjalainat           2,9                                                                 2,9

                                                                                                                                                                                                  

Muut sijoitukset                                                                                                                                             

                             Kiinteistösijoitukset                                                          2,7                       2,7

                             Listaamattomat osakkeet                                                1,7                       1,7

                                                                                                                                                                                                            

Tasot yhteensä                                            47,0                 0,0                  20,8                     67,8

                                                                                                                                                                                                          

                                                                                        

31.12.2015                                                    Taso 1            Taso 2           Taso 3       Yhteensä

                                                                                                                                                                                                            

Strategiset pääomasijoitukset                                                                                     

                             Pörssilistatut yhtiöt           40,5                                                            40,5

                             Listaamattomat yhtiöt                                                 15,1                  15,1

                             Muut saamiset                                                            3,8                     3,8           

Finanssisijoitukset                                                                                                                                         

                             Korkorahastot                                                                                                                                               

                             Strukturoidut tuotteet                                                                                                 

                             Joukkovelkakirjalainat        4,1                                                             4,1                                   

Muut sijoitukset                                                                                                                                             

                             Kiinteistösijoitukset                                                         2,0                2,0

                             Listaamattomat osakkeet                                               1,7                1,7

                                                                                                                                                                                                            

Tasot yhteensä                                               44,6            0,00              22,6                67,2

                                                                                                                                                                                                          

                                                                                                                                                                                                            

                                                                                                                   

Hierarkiatason 1 käyvät arvot perustuvat täysin samanlaisten omaisuuserien noteerattuihin hintoihin toimivilla markkinoilla tilinpäätöspäivänä. Yhtiö on käyttänyt näiden instrumenttien käyvän arvon määrittelemisessä pääasiassa arvopaperipörssinoteerauksia.

Hierarkiatason 2 käyvät arvot perustuvat joko osittain tai kokonaan muihin syöttötietoihin kuin tasoon 1 sisältyviin noteerattuihin arvoihin  mutta kuitenkin tietoihin, jotka kyseiselle omaisuuserälle ovat odotettavissa joko suoraan tai epäsuorasti. Näiden instrumenttien käyvän arvon määrittämisessä yhtiö käyttää yleisesti hyväksyttyjä arvostusmalleja, joiden syöttötiedot kuitenkin perustuvat merkittäviltä osin todennettaviin markkinatietoihin.

Hierarkiatason 3 käyvät arvot perustuvat omaisuuserää koskeviin syöttötietoihin, jotka eivät perustu todettavissa olevaan markkinatietoon vaan merkittäviltä osin johdon arvioihin ja niiden käyttöön yleisesti hyväksytyissä arvostusmalleissa. Listaamattomat osakkeet on siirretty tasoon 3 ja arvostettu tason 3 mukaisesti, jos niillä ei ole olemassa tilikauden ajalta kaupankäyntihintaa.

Kauden aikana rahoitusvarojen käyvän arvon luokissa tapahtui siirtoja käyvän arvon hierarkian tasolle 3 koska osakkeilla ei ole kauden aikana tapahtunut kauppoja. Listaamattomat osakkeet on arvostettu tason 2 mukaan, jos niillä on käyty kauppaa tilikauden aikana jolloin käypäarvo perustuu realisoitavissa olleisiin kaupankäyntihintoihin.

Muutokset tasojen välillä johtuvat yleensä pääosin instrumenttien ostoista ja myynneistä sekä jos listaamattomien osakkeiden kauppoja on tapahtunut.

Kauden aikana rahoitusvarojen käyvän arvon luokissa tapahtui siirtoja käyvän arvon hierarkian tasolle 1 tasolta 2. Pörssilistattujen osakkeiden arvostuksessa on käytetty kauden viimeistä kaupankäyntikurssia. Tilinpäätöksessä 2014 käytettiin pörssilistattujen osakkeiden viimeisen 5 kaupankäyntipäivän kurssien keskiarvoa, mikä edellytti tason 2 luokittelua. Pörssilistattujen osakkeiden yhteenlaskettu realisoitumaton arvonmuutos kaudella oli positiivinen 11,6 milj. euroa, mikä sisältyy tasoon 1.

Mikäli yhtiön osakkeilla ei ole lainkaan käyty kauppoja, on arvostusperusteena käytetty kassavirtapohjaisia yleisesti hyväksyttyjä arvostusmenetelmiä.

 

                                                                                                                                                                                                 

TASO 3 erittelyt                     Strategiset sijoitukset Finanssisijoitukset  Muut sijoitukset    Yht                                                                                                                                                                                                        

Käyvät arvot 30.6.2015                                18,5            3,1                       5,8                   27,4

                             Arvonmuutokset               -3,3                                       -2,1                   -5,4

                             Hankinnat                          0,7                                                                  0,7

                             Luovutukset                                                                                              0,0

                             Siirto tasolta/tasolle 3        1,0          -1,0                                                  0,0

                             Siirto finanssisjoit.             2,1          -2,1                                                   0,0

Käyvät arvot 31.12.2015                              18,9           0,0                      3,7                     22,6

                             Arvonmuutokset               -0,6                                      0,7                       0,1

                             Hankinnat                          0,3                                                                  0,3

                             Luovutukset                      -2,1                                                                 -2,1

                             Siirto pois tasosta 3     

                             Siirto tasolle 3                                                                                                                                                                                            

Käyvät arvot 30.6.2016                             16,5             0,0                      4,4                      20,9

 

HALLITUKSEN VALTUUDET

Sievi Capital Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 4.11.2014 pitämässään kokouksessa hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta sekä kaikista niiden ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutuksen perusteella annettavien tai merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 10 000 000 osaketta. Osakeannit ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voivat tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Hallituksen harkinnan mukaisesti valtuutusta voidaan käyttää esimerkiksi yritysostojen rahoittamiseksi, yritysten välisen yhteistyön tai muun vastaavan järjestelyn toteuttamiseksi tai yhtiön rahoitus- ja pääomarakenteen vahvistamiseksi. Valtuutus kumosi yhtiökokouksen 18.4.2013 antaman valtuutuksen päättää osakeanneista. Valtuutus on voimassa viisi (5) vuotta yhtiökokouksen päätöksestä.

OMAT OSAKKEET

Sievi Capital Oyj:n omistuksessa ei ollut omia osakkeita 30.6.2016 eikä katsauskauden aikana.

HENKILÖSTÖ

Sievi Capital Oyj:n palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 3 (3) henkilöä.

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Sijoitustoiminnan näkymiin vaikuttaa olennaisesti yhtiön ulkopuoliset tekijät, josta johtuen Sievi Capital Oyj ei anna ennustetta tulevaisuuden näkymistä.

LIIKETOIMINNAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Sijoitustoimintaan liittyvät merkittävimmät lähiajan riskit, kuten sijoitusten arvon alentuminen, voivat toteutua mikäli talouden yleiset kasvunäkymät heikkenevät. Valuuttakurssien muutokset ja poliittisten riskien realisoituminen saattavat myös osaltaan aiheuttaa sijoitusten arvon alentumista.

Sievi Capital Oyj:n liiketoiminnan riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön riskejä ja riskien hallintaa on laajemmin kuvattu yhtiön www-sivuilla Corporate Governance -osiossa sekä tilinpäätöksen liitetiedoissa.

LÄHIPIIRITAPAHTUMAT

                                                                                                                     

milj. euroa                                                                  30.6.2016          30.6.2015          31.12.2015

                                                                                                                           

Lähipiirin kanssa toteutuneet liiketoimet/tuotot         0,0                       0,0                       0,1

Lähipiirin kanssa toteutuneet liiketoimet/kulut           0,0                       0,0                       0,1

                                                                                      

*Pitkäaikaiset saatavat tytäryhtiöltä                          0,0                       1,0                       1,1

**Pitkä- ja lyhytaikaiset rahoitus- ja muut velat tytäryhtiölle  2,6           3,0                       2,7

***Pitkäaikaiset saamiset osakkuusyhtiöltä              1,6                       2,1                       2,6

 

*Sievi Capital Oyj myönsi tytäryhtiölleen Finelcomp Oy:lle osakaslainaa 30.09.2014, joka maksettiin takaisin tammikuussa 2016.

**Scanfil NV

***Sievi Capital Oyj on merkinnyt IonPhasE Oy:n vaihtovelkakirjalainoja 2016 aikana yhdessä erässä 0,3 milj. euroja.

Sievi Capital Oyj on merkinnyt IonPhasE Oy:n vaihtovelkakirjalainoja 2013-2016 aikana useassa erässä, yhteensä 2,9 milj. euroa. Lainoista ja niiden korkosaamisista osa (1,7 milj. euroa) on konvertoitu vaihto-oikeuden sisältäväksi pääomalainaksi 31.12.2013, 31.12.2014 ja 31.12.2015. Vaihtovelkakirjalainaksi on jäänyt 1,2 milj. euroa. IonPhasE Oy:n osakkeet, sekä IonPhasE Oy:lle myönnetyt pääomalaina ja vaihtovelkakirjalainat on myyty 1.7.2016. Osakkeet ja lainat on arvostettu puolivuosikatsauksen luvuissa käypään arvoonsa toteutuneen kaupan mukaisesti.                                                                 

Sievi Capital Oyj:n hallitus on päättänyt yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella 75.000 optio-oikeuden (2014A) antamisesta Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtajalle. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Sievi Capital Oyj:n uuden tai sen hallussa olevan osakkeen. Optio-oikeuden 2014A merkintäaika on 1.5.2017 – 30.4.2019. Optio-ohjelman tarkoittamilla optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäajan alkaminen edellyttää, että hallituksen erikseen määrittelemät, optio-oikeuksien käyttämiselle asetetut konsernin liiketoiminnan tuotannolliset ja taloudelliset tavoitteet ja ehdot ovat täyttyneet. Optio-oikeudet joiden tavoite ei täyty, raukeavat hallituksen päättämällä tavalla. Osakkeen merkintähinta optio-oikeudella 2014A on 1,17 euroa, joka oli osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.3. – 31.3.2014.

KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET                                                                         

milj. euroa                                                                 

                                           30.6.2016          30.06.2015        31.12.2015

                                                                                        

Annetut

kiinteistökiinnitykset              2,5                       2,5                       2,5

Annetut yrityskiinnitykset      6,8                       6,8                       6,8

Annetut takaukset,

osakkuusyritysten

puolesta annettu                   0,3                      0,3                       0,3

Annetut takaukset,

tytäryhtiön puolesta annettu  4,7                     4,7                       4,7

                                                                                        

Tytäryhtiö Scanfil NV:n uudelleenjärjestelyyn liittyvien eläkemaksujen suorittamisen vakuudeksi on saatu rahoituslaitoksen antama pankkitakaus ja Sievi Capital Oyj on antanut rahoituslaitokselle 2,3 miljoonan euron vastatakauksen pankkitakauksen mahdollisesta  realisoitumisesta aiheutuvien vastuiden kattamiseksi. Scanfil NV:n taseeseen on kirjattu vastaava varaus.

 

 

SIEVI CAPITAL OYJ

Heikki Vesterinen

Toimitusjohtaja

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Heikki Vesterinen

+358 40 500 6898(vaihde)

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.sievicapital.com

Sievi Capital Oyj on sijoitusyhtiö, jonka tavoitteena on hallinnoida yhtiön varoja tehokkaasti ja tuottavasti riskejä hajauttamalla ja etsimällä näillä toimenpiteillä uusia kasvumahdollisuuksia.

Ei tarkoitettu julkaistavaksi USA:ssa. Ennakkonäkemykset: Tietyt toteamukset tässä pörssitiedotteessa ovat ennakkonäkemyksiä, joihin sisältyy tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että Sievi Capital Oyj:n toteutuvat tulokset, suoritukset tai saavutukset poikkeavat olennaisesti niistä tulevaisuuden tuloksista, suorituksista tai saavutuksista, jotka on kerrottu tai joihin on viitattu tällaisissa ennakkonäkemyksissä. Tähän pörssitiedotteeseen sisältyvät ennakkonäkemykset voivat sisältää sellaisia sanoja kuin ”saattaa”, ”tulee”, ”odotetaan”, ”ennakoidaan”, ”suunnitellaan”, ”uskotaan”, tai muuta vastaavaa terminologiaa. Uusia riskitekijöitä voi syntyä ajoittain, eikä yhtiön johdolla ole mahdollisuutta ennakoida kaikkia noita riskitekijöitä tai sitä, miten nämä tekijät voivat vaikuttaa Sievi Capital Oyj:n toteutuvan tuloksen, suoritusten ja saavutusten olennaiseen poikkeamiseen ennakkonäkemyksissä mainituista. Nämä riskitekijät ja epävarmuustekijät huomioon ottaen sijoittajien ei tulisi liikaa luottaa ennakkonäkemyksiin toteutuvien tulosten ennakointina. Tässä pörssitiedotteessa ilmaistut ennakkonäkemykset ovat ajankohtaisia ainoastaan tässä pörssitiedotteessa mainittuna päivänä. Ei ole odotettavissa, että tällaista tietoa päivitettäisiin, täydennettäisiin tai tarkistettaisiin kaikissa tilanteissa, muutoin kuin lain tai säännösten niin edellyttäessä, uuden informaation, muuttuvien olosuhteiden tai tulevaisuuden tapahtumien pohjalta tai muissa tilanteissa.


Attachments

SIEVI CAPITAL OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 2016 18082016.pdf