Nurminen Logistics ja venäläinen Rustranscom perustavat yhteisyrityksen


Nurminen Logistics Oyj
Pörssitiedote 22.9.2016 klo 11.00

Nurminen Logistics Oyj aloittaa strategisen yhteistyön venäläisen Rustranscomin
konsernin kanssa. Perustettava yhteisyritys, NR Rail, on Nurminen Logistics
-konsernin tytäryhtiö. Se tarjoaa uuden vaihtoehdon Suomen ja Venäjän välisille
vienti- ja tuontivirroille. Rustranscom on ollut jo pitkään Venäjän suurimpia
toimijoita esimerkiksi metsäteollisuuden ja maataloustuotteiden
rautatiekuljetuksissa, ja sillä on käytössään yli 44 000 omaa vaunua.

Suomen ja Venäjän välisten rautatiekuljetusten jo allekirjoitettu
yhdysliikennesopimus ratifioidaan lähiaikoina. Käytännössä valtioiden välinen
veturiliikenne Suomen rautateiden osalta vapautuu. Aikaisemmin kyseessä on ollut
VR:n monopoli. Muutos on merkittävä, sillä rautatielogistiikan kokonaismarkkina
Suomessa on 450 miljoonaa euroa, josta yhdysliikenteen osuus on noin kolmannes.

NR Rail tulee panostamaan nykyaikaisiin vetureihin ja kustannustehokkuuden
lisäämiseen. Veturi-investointien määrä ja aikataulu riippuvat asiakasvolyymien
kehityksestä. Nurminen Logistics -konserni pystyy jatkossa tarjoamaan omia
vetureita osana kokonaispalvelua, johon kuuluvat vaunut, terminaalit, ratapihat
ja huolintapalvelut rajanylityspaikoilla Imatralla, Niiralassa ja Vainikkalassa.

”Olen innoissani tästä uudesta avauksesta yhtiöiden välillä. Tämän kautta meidän
on mahdollista

laajentaa Nurminen Logisticsin palvelukokonaisuutta. Lisäksi pystymme tarjoamaan
entistä pidemmän arvoketjun. Tarkoituksena on aloittaa veturiliiketoiminta
vuoden 2017 jälkimmäisellä puoliskolla. Nurminen Logisticsin tavoitteena on
jatkuvasti kehittää kustannustehokkaita ja läpinäkyviä logistiikkapalveluja
suomalaisen vienti- ja tuontiteollisuuden hyväksi”, kommentoi Nurminen
Logisticsin toimitusjohtaja Marko Tuunainen.

Nurminen Logistics Oyj

Marko Tuunainen
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, p. 010 545 7011.

JAKELU

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä
projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.

Attachments

09225830.pdf