Caverion tarkentaa ohjeistustaan vuodelle 2016


Caverion Oyj Pörssitiedote 19.10.2016 klo 9.00
Caverion tarkentaa ohjeistustaan vuodelle 2016

Vuoden 2016 kolmannella vuosineljänneksellä Caverion on jatkanut toimintojensa
uudelleenjärjestelyjä ja projektikantansa läpikäyntiä. Arvioinnin seurauksena
useissa projekteissa tunnistettiin edelleen haasteita projektien johtamiseen ja
toteutukseen liittyen. Kyseiset haasteet koskevat pääosin Ruotsin, Tanska
-Norjan, Saksan ja Teollisuuden Ratkaisujen divisioonia. Arvioinnin perusteella
Caverion on tehnyt ja tulee tekemään entistä varovaisempia kustannusarvioiden
tarkistuksia ja varauksia projektikantaansa. Näillä oikaisuilla on vaikutusta
konsernin kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen tuloksiin vuonna 2016.

Caverion on ottanut käyttöön tiukemman projektien tarjouslupaprosessin
konsernissa toisesta vuosineljänneksestä lähtien. Tämän seurauksena Caverionin
tilauskanta on hieman laskenut kolmannella vuosineljänneksellä edellisvuoteen
verrattuna. Tästä seuraa tarve lisätä konsernin saneeraustoimia jonkin verran
aikaisemmin arvioidulta tasolta.

Caverion arvioi nyt, että kokonaishenkilöstövähennykset vuonna 2016 koskevat
noin 1 000 työntekijää (aikaisempi arvio 700 työntekijää). Saneeraustoimien
kokonaiskustannusarvio on tällä hetkellä 20-24 milj. euroa vuonna 2016
(aikaisempi arvio noin 22-26 milj. euroa). Saneeraustoimenpiteiden myönteisten
vaikutusten odotetaan olevan nähtävissä vuonna 2017.

Caverion-konsernin alustava käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja oli 19,5
milj. euroa ja raportoitu käyttökate 13,8 milj. euroa heinä–syyskuussa 2016.
Vuonna 2015 Caverion-konsernin raportoitu käyttökate oli 21,3 milj. euroa
heinä–syyskuussa.

Caverion tarkentaa ohjeistustaan vuodelle 2016.

Uusi tulosohjeistus vuodelle 2016:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden
tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman
uudelleenjärjestelykuluja on 40-50 milj. euron välillä (2015: 91,5 milj. euroa).

Aikaisempi 20.6.2016 julkistettu tulosohjeistus:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden
tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman
uudelleenjärjestelykuluja laskee selvästi edellisvuoden käyttökatetasolta (2015:
91,5 milj. euroa).


Caverion julkistaa osavuosikatsauksensa tammi–syyskuulta 2016 torstaina 27.
lokakuuta n. klo 9.00. Osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä järjestetään
tiedotustilaisuus medialle, analyytikoille ja sijoittajille.

CAVERION OYJ

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi
Lisätietoja antavat:

Sakari Toikkanen, väliaikainen konsernijohtaja, Caverion Oyj; yhteys
markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Alakuijalan kautta, puh. 040 8400 251

Martti Ala-Härkönen, talousjohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 737 6633, martti.ala
-harkonen@caverion.com

Milena Hæggström, sijoittajasuhdejohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 5581 328,
milena.haeggstrom@caverion.com
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja
energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja
infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään toimistoissa, asunnoissa,
teollisuuslaitoksissa ja julkisissa rakennuksissa sekä infrastruktuurissa.
Tavoitteemme on varmistaa liiketoiminnan häiriöttömyys ja turvallisuus,
terveelliset ja viihtyisät olosuhteet, kiinteistön optimaalinen toiminta ja
kustannushallinta. Visiomme on olla yksi alan johtavista toimijoista Euroopassa
ja tarjota kiinteistöille ja teollisuudelle edistyneitä ja kestäviä
elinkaariratkaisuja. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja laajat
palvelut, jotka kattavat kaikki tekniset osa-alueet kiinteistöjen ja
teollisuuslaitosten koko elinkaaren ajan. Vuoden 2015 liikevaihtomme oli noin
2,4 miljardia euroa. Caverionilla on noin 17 000 työntekijää 12 toimintamaassa
Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq
Helsingissä. www.caverion.fi @CaverionSuomi


Tutustu tarinaamme: www.caverion.fi/Csaga #Csaga

Attachments

10195265.pdf