Suomen Hoivatilat Oyj: Suomen Hoivatilat Oyj on sopinut merkittävistä uusista kiinteistöhankkeista


Suomen Hoivatilat Oyj

Pörssitiedote 21.3.2017 klo 8.00

 

Suomen Hoivatilat Oyj on sopinut merkittävistä uusista kiinteistöhankkeista

Suomen Hoivatilat Oyj ("Hoivatilat" tai "Yhtiö") on sopinut uusista kiinteistöhankkeista, jotka kokonaisuutena arvioiden kasvattavat Yhtiön tulevaa vuokraliikevaihtoa merkittävästi. Uudet sopimukset kattavat viisi päiväkotia ja neljä hoivakotia eri asiakkaille. Uusien kohteiden hankinta-arvo on noin 17,9 miljoonaa euroa ja Yhtiön arvion mukaan kohteiden käypä arvo niiden valmistuttua olisi yli 20 miljoonaa euroa.

Uudet sopimukset huomioiden Yhtiön tuleva vuokraliikevaihto ilman indeksikorotuksia on 233,6 miljoonaa euroa (31.12.2016 tilanteessa: 214,2 miljoonaa euroa), josta valmiiden kohteiden osuus on 138,3 miljoonaa euroa, keskeneräisten kohteiden osuus 61,0 miljoonaa euroa ja aloittamattomien sekä hankittavien kohteiden osuus 34,3 miljoonaa euroa. Hoivatilojen vuokrasopimusten tulevilla vuokrilla painotettu keskimaturiteetti (jäljellä oleva keskimääräinen juoksuaika) on Yhtiön koko sopimuskannan osalta 14,1 vuotta.

Hoivatiloilla on keskeneräisiä sekä aloittamattomia kiinteistökohteita 36 kappaletta hankinta-arvoltaan 77,3 miljoonaa euroa vastaten 33 461 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa. Aloittamattomiin kiinteistökohteisiin on luettu kaksi ostettavaa kiinteistökohdetta, hankinta-arvoltaan 2,4 miljoonaa euroa, vastaten 1 010 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa. Tämä sopimustenalainen hankekanta valmistuu vuokralaisen käyttöön vuoden 2018 ensimmäisen vuosipuoliskon loppuun mennessä. Ostettavat kiinteistöt on tarkoitus hankkia maaliskuun 2017 loppuun mennessä.

Uusilla sopimuksilla ei ole vaikutusta yhtiön aiemmin antamaan vuotta 2017 koskevaan taloudelliseen ohjeistukseen. Yhtiö arvioi edelleen, että kuluvan vuoden liikevaihto on vähintään 12 miljoonaa euroa (2016: 7,4 miljoonaa euroa) ja sijoituskiinteistöjen käypä arvo vuoden lopussa on 200-220 miljoonaa euroa (2016: 154,8 miljoonaa euroa). Operatiivisen tuloksen arvioidaan olevan vähintään 4,5 miljoonaa euroa (2016: 2,9 miljoonaa euroa).

Sovitut uudet kohteet tarjoavat hoivan tai varhaiskasvatuksen tilat noin 550 käyttäjälle. Uusia työpaikkoja tuotettaviin tiloihin syntyy noin 150.

Suomen Hoivatilat Oyj

Hallitus

 

Lisätietoja:

Suomen Hoivatilat Oyj

Toimitusjohtaja Jussi Karjula, puhelin: +358 40 773 4054

 

Suomen Hoivatilat lyhyesti:

Suomen Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 50 suomalaisen kunnan kanssa ja käynnistänyt yli 100 kiinteistöhanketta ympäri Suomen. Yhtiö listautui Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle 1.3.2017.