Fondian First North -listautumisanti merkittiin 10,8-kertaisesti, noin 5 200 uutta osakkeenomistajaa. Kaupankäynti osakkeilla alkaa Nasdaq First Northissa arviolta 4.4.


Fondia Oyj

Yhtiötiedote 27.3.2017 kello 09.00

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Fondian First North -listautumisanti merkittiin 10,8-kertaisesti, noin 5 200 uutta osakkeenomistajaa.

Kaupankäynti osakkeilla alkaa Nasdaq First Northissa arviolta 4.4.

Fondia Oyj:n (”Fondia” tai ”Yhtiö”) hallitus on päättänyt, että 20.3.2017 alkanut listautumisanti toteutetaan listautumisannin ehtojen mukaisesti. Listautumisannissa Fondia tarjosi merkittäväksi enintään 390 000 Yhtiön uutta osaketta (”Antiosakkeet”) ja nykyiset osakkeenomistajat Marianne Saarikko Janson ja Mårten Janson tarjosivat ostettavaksi enintään 261 000 Yhtiön olemassa olevaa osaketta (”Myyntiosakkeet” ja yhdessä Antiosakkeiden kanssa ”Tarjottavat Osakkeet”). Listautumisannissa tarjottiin yhteensä enintään
651 000 Tarjottavaa Osaketta merkittäväksi ja ostettavaksi institutionaalisille sijoittajille Suomessa (”Instituutioanti”), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”) sekä Fondia-konsernin henkilöstölle Suomessa, Ruotsissa ja Virossa (”Henkilöstöanti”).

Listautumisanti merkittiin 10,8-kertaisesti. Yleisöannin 13,4-kertaisesta merkinnästä johtuen Yhtiön hallitus on päättänyt korottaa Yleisöannin kokoa 240 000 Tarjottavaan Osakkeeseen eli noin 26 prosentilla siirtämällä Tarjottavia Osakkeita Instituutioannista Yleisöantiin. Hallitus hyväksyi Yleisöannissa merkintäsitoumukset kokonaan 25 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka, ja ylittävältä osalta merkinnät hyväksyttiin noin 4,57 prosentin suhteessa.

Toimitusjohtaja Salla Vainio kommentoi:

”Olemme Fondiassa erittäin iloisia ja ylpeitä sijoittajien osoittamasta vahvasta kiinnostuksesta Fondiaa kohtaan ja haluamme kiittää kaikkia listautumisantiin osallistuneita. Kerätyillä varoilla saamme lisävauhtia Fondian liiketoimintamallin kehittämiseen, digitaalisten työkalujen jatkokehitykseen ja kansainvälistymiseen. Toivotamme kaikki listautumisantiin osallistuneet sijoittajat lämpimästi tervetulleiksi omistamaan Fondiaa.”

Listautumisanti lyhyesti:

  • Fondian hallitus päätti 27.3.2017 listautumisannin toteuttamisesta ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta.
  • Sijoittajille allokoitiin Yleisöannissa 240 000 Tarjottavaa Osaketta, Instituutioannissa 336 000 Tarjottavaa Osaketta ja Henkilöstöannissa 75 000 Tarjottavaa Osaketta.
  • Erikoissijoitusrahasto Taaleri Mikro Markka Osake oli sitoutunut merkitsemään vähintään 135 000 Tarjottavaa Osaketta ja Umo Capital Oy oli sitoutunut merkitsemään vähintään 135 000 Tarjottavaa Osaketta. Kumpikin sitoumus oli ehdollinen sille, että Yhtiö allokoi Listautumisannissa Tarjottavia Osakkeita sitoumuksen antajalle tietyn määrän, Erikoissijoitusrahasto Taaleri Mikro Markka Osakkeelle vähintään 55 000 Tarjottavaa Osaketta ja Umo Capital Oy:lle vähintään 55 000 Tarjottavaa Osaketta. Yhtiö allokoi edellä mainitut vähimmäismäärät sitoumuksen antaneille tahoille.
  • Fondia saa Antiosakkeiden liikkeeseenlaskusta noin 2,9 miljoonan euron bruttovarat ennen listautumisantiin liittyvien palkkioiden ja kulujen vähentämistä.
  • Hyväksytyistä Tarjottavien Osakkeiden merkinnöistä lähetetään vahvistusilmoitus merkinnän tehneille sijoittajille arviolta 27.3.2017. Leikattujen merkintöjen merkintämaksut palautetaan arviolta viimeistään 3.4.2017 tai mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin tili, johon merkinnät on maksettu, arviolta viimeistään 5.4.2017. Palautettaville merkintämaksuille ei makseta korkoa.
  • Instituutioantiin osallistuneiden sijoittajien tulee maksaa heille jaetut Tarjottavat Osakkeet pääjärjestäjän antamien ohjeiden mukaisesti siten, että maksu on maksuohjeissa ilmoitetulla tilillä viimeistään keskiviikkona 29.3.2017 kello 16.00.
  • Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousee 3 904 536 osakkeeseen, kun merkityiksi hyväksytyt ja maksetut Antiosakkeet rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 3.4.2017. Listautumisannissa liikkeeseen lasketut 390 000 Antiosaketta vastaavat noin 10 prosenttia Yhtiön osakekannasta ja äänimäärästä listautumisannin toteutumisen jälkeen.
  • Listautumisannin jälkeen Fondialla on yli 5 200 osakkeenomistajaa.
  • Fondian yhtiökokous päätti 16.2.2017 muuttaa Yhtiön yhtiöjärjestystä yhtiöesitteessä kuvatulla tavalla ehdollisesti poistamalla yhtiöjärjestykseen sisältyvät lunastus- ja suostumuslausekkeet. Hallituksen päätettyä listautumisannissa tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä ja listautumisannin toteuttamisesta, ovat edellä mainitut yhtiöjärjestyksen muutosten voimaantulon ehdot täyttyneet. Hallitus on päättänyt ilmoittaa muutetun yhtiöjärjestyksen rekisteröitäväksi kaupparekisteriin siten, että muutokset tulevat voimaan ja ne rekisteröidään ennen osakkeiden kaupankäynnin alkamista Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla.
  • Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut Tarjottavat Osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille arviolta 3.4.2017. Instituutioannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut Tarjottavat Osakkeet toimitetaan sijoittajille arviolta 4.4.2017.
  • Kaupankäynti Fondian osakkeilla alkaa Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla arviolta 4.4.2017, edellyttäen että Fondian listalleottohakemus hyväksytään. Osakkeiden ISIN-tunnus on FI4000232913 ja kaupankäyntitunnus FONDIA.

Listautumisannin pääjärjestäjänä, merkintäpaikkana ja Nasdaq First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisena Fondian hyväksyttynä neuvonantajana toimii Alexander Corporate Finance Oy.

Fondia Oyj

 

HALLITUS                                                                                       

Lisätietoja:

Salla Vainio, toimitusjohtaja, puh. 020 7205 429

Marianne Saarikko Janson, kaupallinen johtaja, puh. 020 7205 401

Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin: 050 520 4098

 

Fondia Oyj lyhyesti:

Fondia on liikejuridiikan täyden palvelun talo, joka tarjoaa uudenlaisia palvelumalleja ja hyödyntää digitaalisia teknologioita. Fondia toimii Suomessa, Ruotsissa ja Virossa ja konsernin liikevaihto oli vuonna 2016 noin
14,9 miljoonaa euroa. Fondian palveluksessa on yli 100 työntekijää. www.fondia.fi

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Hongkongissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei tulla rekisteröimään eikä niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperimarkkinalain (U.S. Securities Act of 1933 muutoksineen) mukaisesti eikä niitä saa tarjota Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Pääjärjestäjä eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään Nasdaq First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaiseen yhtiöesitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut eikä tule antamaan valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Listautumisannista ei julkaista Esitedirektiivin mukaista Finanssivalvonnan hyväksymää esitettä. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin ”Relevantti jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Ilmaisu ”Esitedirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu ”2010 Muutosdirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”relevantit henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.