Fortum suunnittelee uutta kiertotaloushanketta palvelemaan koko Pohjois-Suomea


FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 18.5.2017

Fortum suunnittelee uuden materiaalien käsittelykeskuksen perustamista Oulun seudulle. Hanke on askel kohti kiertotaloutta, jossa lisätään teollisuuden sivutuotteiden hyötykäyttöä, vähennetään kaatopaikkaamista ja kehitetään materiaalikierrätystä. Toteutuessaan keskus palvelisi koko Pohjois-Suomea.

Käsittelykeskus vastaa alueen teollisuusyritysten tarpeeseen etsiä uusia ratkaisuja jätteiden ja sivutuotteiden jalostamiselle sekä uusiokäytölle. Keskuksessa käsiteltäisiin lämpövoimalaitosten tuhkaa, metsäteollisuuden jätelietteitä sekä rakennus- ja maa-ainesjätteitä. Fortum on kehittänyt menetelmiä, joilla näitä jätteitä voidaan jalostaa raaka-aineiksi ja hyödynnettäväksi materiaalina.

Esimerkiksi Oulun seudun voimalaitoksista syntyy vuodessa merkittävä määrä tuhkaa, josta Fortum voi jalostaa betoniteollisuuden raaka-aineita ja lannoitteita. Osa tuhkasta voidaan hyödyntää myös maanrakennuksessa. Lietteistä voidaan jalostaa maanparannusaineita, rakennusjätteestä kierrätyspolttoaineita sekä maanrakennusmateriaaleja ja maa-ainesjätteestä korkea arvoisempia maa-aineksia.

Fortum aloittaa kesän aikana ympäristövaikutusten arviointiohjelman, jonka aikana selvitetään käsittelykeskuksen perustamista joko Tyrnävälle tai yhtiön omalle alueelle Muhoksella. YVA-ohjelman aikana päätetään, kummalle alueelle haetaan ympäristölupaa. Investointipäätös tehdään ympäristöluvan myöntämisen jälkeen vuoden 2019 aikana.

Käsittelykeskus olisi laajuudeltaan 15 hehtaarin suuruinen. Toteutuessaan se työllistäisi 5–8 omaa työntekijää sekä 15–30 alihankkijaa.

Fortumilla on ennestään seitsemän teollisuusjätteen käsittelykeskusta Etelä- ja Itä-Suomessa.

 

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Tuomas Vuolle, yksikön päällikkö, Kuopion ja Kouvolan käsittelykeskukset, 050 3594940. Vastaa kyselyihin torstaina 18.5. ja perjantaina 19.5. Tämän jälkeen kyselyihin vastaa Mikko Saarinen, käsittelykeskusliiketoiminnan tuotelinjapäällikkö, 050 3833498.

 

Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi