Fortum investoi kiertotalouteen Porissa - Tuhkajalostamo-projekti etenee


FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 29.5.2017

Fortum investoi Porin Mäntyluotoon sijoitettavaan Tuhkajalostamoon, joka sai aluehallintoviraston myöntämän ympäristöluvan maaliskuun lopussa. Investointi on sijoitus kiertotalouteen: jätteenpolton tuhkien käsittely uudella prosessilla kaatopaikkaamisen sijaan on askel kohti tehokkaampaa jätteen hyötykäyttöä ja merkittävästi pienempiä hiilidioksidipäästöjä.

"Laitos ja sen vedenpuhdistusjärjestelmä tullaan rakentamaan ympäristöluvan vaatimalla, erityisen tiukalla puhdistustasovaatimuksella, mikä minimoi laitoksen ympäristöhaitat", kertoo projektia johtava Ville Yrjänä Fortumilta.


Tuhkajalostamon investointiprojekti alkaa touko-kesäkuussa 2017, ja se kestää noin vuoden. Fortum tutkii koko projektin ajan edelleen erilaisia kehitys- ja lisäinvestointimahdollisuuksia liittyen prosessiin. Lähialueen asukkaille järjestetään hankkeesta tarkempaa tiedotusta kesäkuussa.

Investointi on merkittävä, ja se työllistää projektin aikana 15–40 henkilöä, joista merkittävä osa on porilaisia. Käynnistyttyään laitos työllistää kahdeksan henkilöä.

Tuhkajalostamossa on tarkoitus käsitellä merkittävä osa Suomen yhdyskuntajätteen poltosta syntyvistä tuhkista, jotka nyt stabiloidaan niiden sisältämien liukoisten aineiden takia ja loppusijoitetaan kaatopaikalle Porin Peittooseen. Tuhkajalostamo vähentää tuhkan kaatopaikkausta. Uudella prosessilla vähennetään merkittävästi myös hiilidioksidipäästöjä.

Hanke on yksi kiertotalouden malliesimerkki, jossa jätteenkäsittelyn hiilijalanjälkeä pienennetään, teollisuuden sivutuotteiden hyötykäyttöä lisätään, kaatopaikkaamista vähennetään ja mahdollistetaan materiaalikierrätyksen kehittäminen.

 

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Ville Yrjänä, projektin johtaja, Recycling and Waste Solutions, puh. 050 337 3206


Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi