Tornatorin Suomen metsäomaisuudelle tehtiin vuotuinen käyvän arvon päivitys


Tornator Oyj pörssitiedote 1.10.2018 klo 17.00 EET     


Tornatorin Suomen metsäomaisuudelle tehtiin vuotuinen käyvän arvon päivitys

Tornator Oyj:n metsäomaisuus Suomessa on kasvanut tänä vuonna noin 12,000 hehtaaria metsätilainvestointien ansiosta. Kestävien hakkumahdollisuuksien lisääntyminen yhdessä muiden arvostustekijöiden kanssa nostaa Tornatorin lainojen vakuutena olevien Suomen metsien käypää arvoa taseessa (IFRS) 38 miljoonalla eurolla.

Tornator on tehnyt vuoden aikana aktiivisesti metsätilaostoja ja omistaa Suomessa noin 610,000 hehtaaria metsämaata. Puuston tasearvo 2017 tilinpäätöksessä oli noin 1 248 miljoonaa euroa (biologiset hyödykkeet). Käyvän arvon määrityksen tekee ulkopuolinen arvioitsija Indufor Oy.

Edellisen vuoden arvostukseen verrattuna muutoksia on lähinnä hakkuumahdollisuuksien kasvussa ja Induforin laatimassa puun hintaennusteessa. Uudet ostetut metsätilat mahdollistavat pitkän aikavälin kestävän hakkuusuunnitteen noston. Puun reaalisten kantohintojen pitkän aikavälin ennusteessa tehdyt päivitykset nostivat metsän arvoa hieman. Käyvän arvon laskennassa käytetty reaalinen diskonttokorko 3,5% verojen jälkeen säilyi ennallaan. Diskonttokoron laskennassa nimellisestä korosta 5,5% verojen jälkeen vähennetään inflaatio-oletuksena EU:n virallisen pitkän aikavälin tavoitetason mukainen 2,0%.

Käyvän arvon nousulla ei ole kassavirtavaikutusta. Metsän käyvän arvon tarkemmat laskentaperiaatteet on kuvattu yhtiön 2017 tilinpäätöksen liitetiedoissa kohdissa konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteet ja johdon harkintaa edellyttävät laadintaperiaatteet. 


Lisätietoja:


Toimitusjohtaja Sixten Sunabacka, puh. 0400 366 148
Talous- ja rahoitusjohtaja Henrik Nieminen, puh. 040 869 7613
www.tornator.fi

Tornator on johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö Euroopassa. Se omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2017 noin 102 miljoona euroa ja taseen koko noin 1,5 miljardia euroa. Konserni työllistää suoraan noin 200 henkilöä. Kaikkiaan yhtiön metsät työllistävät suoraan omaa henkilökuntaa sekä yrittäjiä ja heidän työntekijöitään yli 900 henkilötyövuoden verran. Emoyhtiön omistajat ovat suomalaisia, pääosin institutionaalisia sijoittajia. Tornatorin missio on luoda kestävää hyvinvointia metsästä.


Contact Data