Vincit Oyj: Vincit ostaa oululaisen LeanCraftin


Vincit Oyj

Yhtiötiedote 11.1.2019 kello 9.30

 

Vincit ostaa oululaisen LeanCraftin

 

Ohjelmistokehitys- ja designyhtiö Vincit on sopinut ostavansa ohjelmistokehitykseen erikoistuneen oululaisen LeanCraft Innovations Oy:n koko osakekannan. Yritysoston myötä Vincit saa mainion jalansijan Pohjoismaiden nopeimmin kehittyvästä kasvukeskuksesta. Vincit lähtee kasvattamaan Oulusta neljättä maantieteellistä tukijalkaa Suomeen, jonka myötä se pystyy palvelemaan asiakkaitaan kattavasti halki maan.

LeanCraftin liikevaihto 31.12.2018 päättyneellä tilikaudella oli 3,0 miljoonaa euroa liikevoiton ollessa 1,0 miljoonaa euroa. Edellä esitetyt luvut ovat alustavia ja tilintarkastamattomia.  LeanCraftin asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa yksi Suomen suurimmista finanssialan toimijoista, merkittävä pohjoismainen energia-alan palvelukonserni sekä useita kansainvälisesti toimivia teknologia-alan yhtiöitä.

Alustava kauppahinta on 5,5 miljoonaa euroa, jota oikaistaan tarvittaessa LeanCraftin vuodelta 2018 vahvistettavan tilinpäätöksen perusteella. Kauppahintaan ei odoteta merkittäviä oikaisuja. Kauppahinnasta 50 % maksetaan myyjille suunnattavalla osakeannilla ja 50 % käteisellä. Merkintähinta perustuu vaihdolla painotettuun keskikurssiin ajalta 12.12.2018 - 10.1.2019.

Järjestely arvioidaan saatavan päätökseen tammikuun loppuun mennessä, kuitenkin viimeistään ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitunen: "Niin paljon kuin Kauko Röyhkää arvostankin, on Oulu kaikkea muuta kuin paska kaupunni. Oulun vankka perusta teknologian ja innovaation keskittymänä on saanut meidät tähyilemään kohti pohjoista ennenkin. LeanCraftin osaava porukka, ketterät toimintatavat, avoin ja ihmisläheinen kulttuuri sekä hyvin hoidetut bisnekset sinetöivät yhteisen päätöksemme varsin sukkelaan. Olen erittäin innoissani tulevasta yhteistyöstämme - yhdessä rakennamme kuluja karsimatta Vincit Oulusta pohjoisen ykköstoimiston." 

LeanCraftin toimitusjohtaja Tommi Paananen: "Samanlainen yrityskulttuuri saattoi meidät yhteen ja LeanCraftin ohjelmistokehitysosaaminen osuu Vincitin palvelutarjoomaan kuin kiekko ylämummoon. Yhdessä pystymme tarjoamaan oululaisille osaajille lisää mielenkiintoisia työmahdollisuuksia, sekä palvelemaan asiakkaitamme entistäkin laajemmin."

Ps. Otamme mieluusti vastaan uusia asiakkuuksia ja työntekijöitä.

 

Lisätietoja:

Vincit Oyj, toimitusjohtaja Mikko Kuitunen, 040 589 8316

LeanCraft Innovations Oy, toimitusjohtaja Tommi Paananen, 044 530 2504

Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin: 050 520 4098

Kampanjasivu: www.paraskaupunni.fi

 

Vincit Oyj lyhyesti:

Vincit on huippuasiantuntijaorganisaatio, joka luo hyvää huomenta tarjoamalla asiakkailleen Suomen selväjärkisintä ATK:ta tyytyväisyystakuulla. Vincit Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus VINCIT.www.vincit.fi

LeanCraft Innovations Oy lyhyesti: 

LeanCraft Innovations Oy on vuonna 2015 perustettu ketterä ohjelmistokehitystalo, joka auttaa asiakkaitaan hyödyntämään digitalisaation mahdolllisuuksia finanssi-, teollisuus-, telekommunikaatio- ja mediasektoreilla. Yhtiö toimii Oulussa ja työllistää noin 30 kokenutta ohjelmistoalan ammattilaista.