Vincit Oyj
Yhtiötiedote 28.3.2019 kello 9.30

 

Vincit päivittää strategiaansa

TÄHÄN ON TULTU

Vuonna 2007 Vincit syntyi kahden perustajansa työpaikaksi, johon ei vituta tulla töihin - edes maanantaisin. Yrityksen toimintaperiaatteeksi linjattiin, että meillä on aina huomenna tyytyväisemmät asiakkaat ja työntekijät kuin tänään. Julistimme tuolloin, että aiomme olla huippuasiantuntijoiden organisaatio, jota muut yrittävät jäljitellä ja jonka asiakkaaksi haluavat kaikki. Näissä olemme onnistuneet kohtalaisen hyvin. Ihan kaikkia emme ole asiakkaiksemme tosin vielä saaneet, mutta teemme senkin eteen määrätietoista työtä.

Koko olemassaolomme ajan Vincit on kasvanut ja kehittynyt. Listauduimme Nasdaq:in First North -markkinapaikalle 2016, meidät valittiin kolme kertaa Suomen ja kertaalleen myös Euroopan parhaaksi työnantajaksi. Viime vuonna liikevaihtomme oli 43,5 miljoonaa euroa, josta liikevoittoa jäi 4,1 miljoonaa euroa. Tänään olemme perhanan ylpeitä reilusta 450 huippuasiantuntijastamme Tampereella, Helsingissä, Turussa, Oulussa, Palo Altossa ja Orange Countyssa. Meillä menee ihan hyvin, mutta jos haluaa sen jatkuvan, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. 

MISSÄ MAAILMA MAKAA?

Jos Vincit eli ensimmäiset 12 vuottansa visusti nykyhetkessä, olemme viime kuukausien aikana tähynneet yhä intensiivisemmin kohti huomista. Yhteinen tekemisemme on monesta tiedostamattomasta ja tiedostetustakin syystä kirvoittanut keskusteluja tulevaisuudesta - eikä pelkästään meistä yrityksenä, vaan myös yrityksenä tässä maailmassa, jonka joku päivä annamme perintönä jälkipolville.

Maailma on viime vuosien aikana muuttunut radikaalimmin kuin koskaan ennen, eikä ainoastaan hyvään suuntaan. Silmien ummistaminen siltä olisi tyhmää. Meidän on elettävä ajassa ja peilattava tätä muutosta myös omaan liiketoimintaamme. Siksi olemme kokeneet luontevaksi päivittää Vincitin strategiaa.

JOKU PÄIVÄ: MAAILMA, JOSSA HUOMINEN EI PELOTA

Me Vincitissä olemme yhdessä päättäneet tähdätä kohti maailmaa, jossa huominen ei pelota. Yrityksenä uskomme, että työ on parasta aloittaa työntekijöistämme, asiakkaistamme sekä omistajistamme. Kaikki lähtee kuitenkin asiakkaistamme. Meidän täytyy olla relevantteja heidän liiketoimintansa näkökulmasta. Jotta tämä on mahdollista, Vincit keskittyy taklaamaan seuraavat kolme keskeisintä pelkoa, jotka tuntuvat toistuvan asiakaskentässä globaalisti:

1.     Kuluttajakäyttäytymisen muutos
Kuluttajat muuttavat vauhdilla käyttäytymistään ja tekevät enemmän ja enemmän arvopohjaisia valintoja. Ilmastonmuutos ja sen ehkäisy on yksi selkeimmin nousevista päätöksentekoon vaikuttavista trendeistä. Sillä tulee olemaan vahvasti maailmantaloutta muokkaava vaikutus tulevaisuudessa. Autamme asiakkaitamme olemaan relevantteja heidän asiakkailleen luomalla kestäviä palveluita ja tuotteita, jotka ovat olemassa ja ajantasaisia tulevaisuudessakin.

2.     Työelämän murros
Työelämän asettamat paineet kasvavat, työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen kuormittavat ihmisiä entistä enemmän. Työsuhteet muuttuvat lyhytkestoisemmiksi ja hankemaisemmiksi. Ihmiset saattavat työskennellä useille työnantajille erilaisten alustojen ja ekosysteemien kautta. Työntekijältä vaaditaan tällaisessa maailmassa entistä parempaa ymmärrystä itsestään ja itsensä johtamisesta sekä toisista ihmisistä. Vincitin kehittämä ja laajasti käytössä oleva johtaminen palveluna -toimintamalli sisältäen LaaS-työkalun sekä niiden ympärille rakentuva konsultointi tulee olemaan keihäänkärkenä, kun autamme asiakkaitamme vastaamaan työelämän murrokseen.

3.     Nopeasti muuttuva liiketoimintaympäristö.
Digitalisaatio, tekoäly ja koneoppiminen pakottaa yritykset uudelleenarvioimaan liiketoimintamallejaan, organisaatiorakenteitaan, strategioitaan ja prosessejaan. Muutos on jatkuvaa niin palvelumallien kuin liiketoimintamallienkin osalta. Autamme asiakkaitamme disruptoimaan oman liiketoimintaympäristönsä ennen kuin muut tekevät sen.

JOKA PÄIVÄ: HYVÄÄ HUOMENTA

Myös Vincitin oma toimintaympäristö disruptoituu vauhdilla. Olisi ylimielistä väittää, että olisimme pelon yläpuolella. Radikaalit murrokset asiakkaidemme liiketoiminnassa ja työelämässä sekä muutokset kuluttajakäyttäytymisessä heijastuvat omaakin liiketoimintaamme - joka päivä. Meidän on siis tehtävä määrätietoista työtä myös oman liiketoimintamme eteen. Tiivistimme strategiset kehityshankkeemme kolmen pääteeman alle:

Kotipesä huippukuntoon - teemme työtä kannattavasti

Nykyinen ydinliiketoimintamme eli ohjelmistokehitys ja UX/UI -suunnittelu ovat meille liiketoiminnallisesti kaikki kaikessa. Siellä jatkamme tarkoituksenmukaisuuden, vahvan asiakaskeskeisyyden sekä merkityksellisen työn tekemisen teemojen kanssa myös tulevaisuudessa. Kehitämme ydinliiketoimintamme kohti nykyistä parempaa kannattavuutta seuraavasti:

  • Tekemisemme muuttuu strategiaohjautuvammaksi: rakennamme tavoitteisiimme ja niiden saavuttamiseen perustuvan organisaation, jossa vastuunjako on selkeää, tiedonkulku tehokasta ja päätöksenteko suoraviivaista
  • Pyrimme ylittämään asiakkaidemme odotukset siirtämällä operatiivista vastuuta ja päätösvaltaa henkilöille, jotka työskentelevät lähimpänä asiakkaitamme
  • Teemme merkittäviä panostuksia henkilöstömme ammatilliseen kehittämiseen Univincityn, oman perehdytys- ja koulutusyksikkömme avulla.

Kasvua ilman kaaosta - laajennamme palvelutarjoamaamme hallitusti

Etsimme aktiivisesti uudenlaisia liiketoimintoja, joissa pystymme tuottamaan asiakkaillemme merkittävää lisäarvoa. Laajemman palvelutarjoaman myötä kykenemme jo kuluvan vuoden aikana tarjoamaan asiakkaillemme nykyistä kokonaisvaltaisemman arvolupauksen, joka kattaa koko digitaalisen arvoketjun. Kehitystyö on käynnissä seuraavilla osa-alueilla:

  • Olemme tehneet panostuksia liikkeenjohdon konsultointiyksikkömme Redcellin toimintaan: Redcell on viime vuoden ja kuluvan vuoden aikana käynnistänyt asiakasprojekteja, jotka ovat saadun palautteen perusteella tuottaneet mitattavaa lisäarvoa asiakkaillemme
  • Designtarjoamamme on kehittynyt nopeasti: olemme saaneet uutta osaamista usean uuden avainhenkilön myötä, sekä kehittäneet palveluita, joita tulemme ottamaan käyttöön asiakastyössämme kuluvan vuoden aikana  
  • Data-ohjattu liiketoiminta- ja tekoälyosaamisemme on lisääntynyt uusien rekrytointien myötä, ja tarjoamaa kehitetään aktiivisesti
  • Ohjelmistojen koko elinkaarta tukevaa ylläpito- sekä pienkehityspalvelutarjoamaa on kehitetty entisestään ja tuotteistetut palvelut tullaan lanseeraamaan lähikuukausina.

Vincitistä vientituote - globaalisti relevantti, yhdessä asiakkaidemme kanssa

Panostuksemme operatiiviseen toimintaamme ja palvelutarjoamamme kehittämiseen tähtää siihen, että meistä tulee asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta nykyistäkin relevantimpi kumppani. Laaja osaamisemme, kattava palvelutarjoamamme ja selkeä toimintamallimme luo Vincitille vahvat edellytykset muodostaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia - myös kansainvälisillä markkinoilla. Vincit on tehnyt töitä seuraavien osa-alueiden eteen:
  • Olemme tunnistaneet ja nimenneet ne yritykset, jotka jakavat tahtotilamme toimia globaalisti: tulemme panostamaan yhä vahvemmin yhteistyöhön ja pitkäaikaisiin kumppanuuksiin näiden yritysten kanssa
  • Olemme siirtymässä teknologiavetoisesta toimintamallista arvontuottomalliin, jossa asiakkaidemme liiketoiminnan tavoitteet määrittävät toimenpiteet ja niiden tuloksellisuus ohjaa strategista rooliamme asiakkaidemme liiketoiminnassa.

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN?

Strategiallamme tulee olemaan välittömiä vaikutuksia organisaatiorakenteeseemme ja johtoryhmämme kokoonpanoon. Organisaatiomme tulee perustumaan kolmeen strategiseen päämääräämme: kotipesä huippukuntoon, kasvua ilman kaaosta ja Vincitistä vientituote. Johtoryhmämme jäsenet tullaan nimittämään siten, että kukin heistä vastaa omasta strategisesta päämäärästään tukenaan Vincitin huippuasiantuntijat.

Organisaatiorakenteestamme ja johtoryhmämme kokoonpanosta tiedotamme erillisenä ajankohtana, välittömästi sen jälkeen, kun niihin liittyvät rekrytoinnit ja nimitykset on tehty.  

Lisätietoja:
Vincit Oyj, toimitusjohtaja Mikko Kuitunen, 040 589 8316
Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin: 050 520 4098

Vincit Oyj lyhyesti:
Vincit on huippuasiantuntijaorganisaatio, joka luo hyvää huomenta tarjoamalla asiakkailleen Suomen selväjärkisintä ATK:ta tyytyväisyystakuulla. Vincit Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus VINCIT. www.vincit.fi