INVESTORS HOUSE 30 VUOTTA LISTAYHTIÖNÄ - "KIINTEISTÖJEN ARVOPAPERISTUMINEN ON MEGATRENDI"


  

Investors House Oyj                                                                          

Lehdistötiedote,

Julkaistavissa 18.4.2019 klo 8.15


INVESTORS HOUSE 30 VUOTTA LISTAYHTIÖNÄ – ’’KIINTEISTÖJEN ARVOPAPERISTUMINEN ON MEGATRENDI’’


Investors Housen edeltäjä SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj listautui Helsingin Pörssiin 18.4.1989 eli tasan 30 vuotta sitten. SSK:n listautuminen  oli ensiaskelia kiinteistöjen arvopaperistumisessa. 80-luvun lopun Suomessa ei ollut kiinteistörahastoja eikä juuri listattuja kiinteistöyhtiöitäkään. Listautumalla yhtiö tarjosi yksityissijoittajalle mahdollisuuden sijoittaa kiinteistöihin pörssiosakkeen muodossa. 2000-luvulla taas Investors House toi yksityissijoittajan ulottuville mahdollisuuden sijoittaa asuntojen uudistuotantoon kohdennettujen kiinteistöpääomarahastojen muodossa.

Nykymuotoinen Investors House on syntynyt vuosien 2015-2019 aikana tehdyn kokoamistyön tuloksena (kuva liitteenä). Konserniin on orgaanisen kasvun lisäksi hankittu ’’Buy and Build’’ -periaatteella mm rahastoyhtiö Dividend House, toimitilayhtiö IVH Kampus, valtakunnallinen välitysketju OVV sekä noin ¼ omistusosuus listatusta Ovaro Kiinteistösijoituksesta.

Tänään Investors House on ainoa toimija Suomessa, joka tarjoaa kiinteistösijoittajalle kaikkia vaihtoehtoja: pörssilistattuja osakkeita, kiinteistörahastoja sekä sijoituskiinteistöjen kokonaisvaltaista hoitopalvelua koko maassa. Pörssilistatulla yhtiöllä on noin 2.500 osakasta ja konsernilla franchise -toiminnot mukaan lukien noin 12.000 sijoittaja-asiakasta.


Toimitusjohtaja Petri Roininen:

’’Kiinteistöjen arvopaperistuminen on megatrendi, joka on merkittävästi helpottanut sijoittamista kiinteistöihin. Se on tuonut yksityissijoittajan  ulottuville huikean suuren määrän vaihtoehtoja ja samalla valinnan haasteen. Investors Housen vastaus valinnan haasteeseen on monituotteisuus ja -kanavaisuus. Tänään Investors Housen tarjonta kattaa kaikki vaihtoehdot sijoitusasuntojen kokonaisvaltaisesta hoitopalvelusta kiinteistörahastojen kautta pörssiosakkeeseen. Sijoituskohteita voi hankkia pörssistä ostamalla yhtiön osaketta, merkitsemällä Dividend Housen rahastoa tai asioimalla OVV -ketjun toimipisteiden kanssa. Yhtiön kyvystä saada kiinteistöt tuottamaan kertoo ehkä parhaiten se, että konsernin rullaava 12 kuukauden  operatiivinen tulos on 2015-2018 aikana parantunut 16 kvartaalia peräkkäin’’, kertoo toimitusjohtaja Petri Roininen.


Helsinki 18.4.2019

Investors House Oyj


Lisätiedot         Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 – 761 96 69

Jakelu                NasdaqHelsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.investorshouse.fi       

Liite                     Investors listalla 30 vuotta – juuret ja kokoamistyö 2015-2018

Liite


Attachments

liite 18 04 2019