St1:n omistajiin kuuluva Kim Wiio nousee Privanetin suuromistajaksi


Privanet Group Oyj
YHTIÖTIEDOTE, SISÄPIIRITIETO
25.04.2019 kello 08.45

St1:n omistajiin kuuluva Kim Wiio nousee Privanetin suuromistajaksi

St1 Nordic Oy:n pitkäaikaisen toimitusjohtajan, nykyisin St1:n hallituksen jäsenenä toimivan Kim Wiion sijoitusyhtiö Mininvest Oy on merkinnyt 1,4 miljoonaa Privanet Group Oyj:n uutta osaketta. Mininvest Oy, joka on St1:n merkittävä omistaja, nousee merkinnällä Privanet Groupin toiseksi suurimmaksi omistajaksi. Osakeanti on maksettu apporttina St1 Nordic Oy:n osakkeina. Osakkeiden merkintähinta oli 0,795 euroa osakkeelta. Uusien osakkeiden rekisteröimisen jälkeen Privanet Groupin osakemäärä nousee 15 454 317 osakkeeseen, joista Mininvest Oy omistaa 9,1 %.

Osakemerkinnän myötä Privanet Groupin hallitus on käyttänyt täysimääräisesti varsinaiselta yhtiökokoukselta 27.3.2019 saamansa osakeantivaltuutuksen. Hallitus on arvioinut, että osakeannin toteuttamiseksi suunnatusti on ollut painavat taloudelliset syyt. Yhtiö tiedotti viime viikolla myös kahden uuden, enintään viiden miljoonan euron joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta.

Kim Wiio on kokenut sijoittaja, joka on painottanut sijoituksiaan listaamattomiin yrityksiin. Wiion mukaan Privanet Group ylläpitää ainoaa merkittävää listaamattomien yhtiöiden markkinapaikkaa Suomessa, ja hän näkee sillä suuria kehitysmahdollisuuksia. Privanet Groupin markkina-arvo on Wiion mielestä sekä substanssiarvoon että yhtiön potentiaaliin nähden ollut aliarvostettu, joten nyt oli hyvä aika sijoittaa ja samalla tukea yhtiön kasvua yhdessä muiden osakkeenomistajien kanssa.

Kysymystä Wiion suunnitelmista mahdollisen hallituspaikan osalta hän kommentoi seuraavasti: ”Hallituksen jäsenet valitsee yhtiökokous, joka on juuri pidetty. Olen kiinnostunut yhtiöstä ja jos voin olla mukana kehittämässä sitä hallituksen jäsenenä, olen tietenkin valmis osallistumaan hallitustyöskentelyyn osakkaiden näin päättäessä. Uusi hallitus on jo pannut tuulemaan, ja seison vahvasti sen uuden linjan ja toimenpiteiden takana. Pidän erityisesti hallituksen vahvasta otteesta, joka näkyy selkeissä, nopeissa ja järkevissä liiketoimintapäätöksissä, joista näen tämän osakemerkinnän yhtenä osana. Odotukseni sijoittajana tietenkin on, että sijoitukseni tuottaa sekä minulle että yhtiölle lisäarvoa. Tämä lienee linjassa muiden osakkeenomistajien kanssa.”

Privanet Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Timo T. Laitisen mukaan yhtiöllä on toiminnan aiemman sopeuttamisen jälkeen nyt selkeä suunta eteenpäin, jota tukevat annin johdosta vahvistunut oma pääoma, kaksi uutta joukkovelkakirjalainaa ja varsinkin se, että yleisölle on nyt ensi kerran tarjolla St1:n osakkeita, jotka tulevat Privanetin listaamattomien suurten yhtiöiden päälistalle: ”St1 Nordic Oy on erinomaisen kiinnostava, kaikkien tuntema yhtiö, jonka osakkeita voi jatkossa kuka tahansa hankkia Privanetin kautta. Kim Wiiolla on jo paljon näyttöjä sekä sijoittajana että kasvuyrityksen liiketoiminnan kehittäjänä St1:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Toivotan hänet erittäin tervetulleeksi Privanetin uudeksi omistajaksi.”

Laitisen mielestä Wiion näkemys uudesta linjasta on oikea: ”Uusi hallitus on erittäin tarmokkaasti tarttunut toimeen ja saanut lyhyessä ajassa aikaan paljon positiivisia asioita, joiden uskon kääntäneen Privanetin hyvälle pitkän aikavälin kasvu-uralle. Ongelmia on ollut paljon ratkaistavaksi, mutta nyt meillä on enemmän konkreettisia työkaluja ja selkeä suurten omistajien tuki. Liikkeeseen laskettavien joukkovelkakirjalainojen myyntiä tukee varmasti tieto siitä, että Privanetin oma pääoma on vahvistunut, ja aivan erityisesti se, että meillä on nyt erittäin mielenkiintoista osaketta omassa taseessa myytäväksi, mikä tukee suoraan yhtiön liiketoimintaa ja vakavaraisuutta. St1:llä on erittäin mielenkiintoinen tuote- ja palveluvalikoima, mm. tuulivoima, uusiutuvat polttoaineet ja oma erikoistuotteiden jalostamo, joista itse diplomi-insinöörinä olen erittäin kiinnostunut. Konsernina se on kasvanut johdonmukaisesti 90-luvulta lähtien, ja tulevaisuus näyttää hyvältä.”

Privanet Group Oyj:n strategiana on harjoittaa kannattavaa ja kasvavaa sijoituspalveluliiketoimintaa sekä kasvattaa edelleen listaamattomien yhtiöiden arvopapereiden tarjontaa ja kehittää niiden jälkimarkkinapaikkaa vahvana toimijana Suomessa. Lisäksi Yhtiön tavoitteena on hakea lähitulevaisuudessa kasvua myös EU-alueelta tarjoamalla kotimaisten listaamattomien yhtiöiden osakkeita ja velkakirjoja ulkomaisten sijoittajien merkittäviksi ja tekemällä jälkimarkkinakaupankäynti mahdolliseksi myös ulkomaisille sijoittajille.

Yhtiö on tehnyt voimakkaita panostuksia informaatiojärjestelmien kehitykseen ja osallistuu näin merkittävillä panostuksilla alan digitalisoitumiseen. Yhtiön yhtenä tavoitteena on olla myös sijoituspalvelualan johtava FinTech -toimija (finanssiteknologia). Kasvua haetaan ennen kaikkea sijoittajille tarjottavilla huolellisesti valittujen kohdeyhtiöiden osake- ja velkainstrumenteilla sekä panostamalla jälkimarkkinakaupan volyymien merkittävään kasvattamiseen.

Lisätietoja:
Privanet Group Oyj 
Timo T. Laitinen, hallituksen puheenjohtaja
+358 (0)500 701 230
timo.laitinen@privanet.fi
 

Mininvest Oy
Kim Wiio, hallituksen puheenjohtaja
+258 (0)44 567 8964
kim.wiio@mininvest.fi

                                           
Privanet Group Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Valkia Advisors Oy, puh. +358 (0)50 368 6866

Privanet Group lyhyesti
Privanet Group Oyj on suomalainen sijoituspalvelukonsernin emoyhtiö. Konserniin kuuluvat Privanet Capital Markets Oy, joka keskittyy pääomajärjestelyihin, sekä Privanet Securities Oy, joka ylläpitää Suomen johtavaa listaamattomien yritysten arvopapereiden jälkimarkkinaa. Privanet Groupin toiminnan tarkoituksena on saattaa yhteen suomalaiset rahoitusta tarvitsevat yritykset ja sijoittajat. Privanet Group -konserni palvelee noin 17 000 asiakasta ympäri Suomen, ja sillä on paikallistoimistoja yhdeksällä paikkakunnalla. Yhtiön asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yhteisöt sekä institutionaaliset sijoittajat. www.privanet.fi, www.privanetgroup.fi

Jakelu
NASDAQ Helsinki Oy       
Nordic Growth Market NGM AB
Keskeiset tiedotusvälineet 
www.privanetgroup.fi

Liite


Attachments

Announcement250419