Soprano Oyj varsinaisen yhtiökokouksen päätökset


Soprano Oyj pörssitiedote 26.4.2019 klo 16.40

Soprano Oyj varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Soprano Oyj:n yhtiökokous vahvisti vuoden 2018 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiö ei jaa osinkoa tilikaudelta 2018.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi seitsemän. Hallituksessa jatkavat Harri Koponen, Antti Palola, Kirsti Lonka, Aleksi Randell, Jorma Turunen, Pauliina Lautanen-Nissi ja Arto Tenhunen. Kokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Harri Koposen ja varapuheenjohtajaksi Antti Palolan. Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Esa Kailiala.

Yhtiökokous päätti, että kullekin hallituksen varsinaiselle jäsenelle maksetaan vuosipalkkiona 10.000 euroa ja puheenjohtajalle 20.000 euroa. Vuosipalkkion maksu osakkeina toteutetaan kertamaksuna marraskuussa 2019 1.6.2019–30.9.2019 välisen ajan Soprano Oyj:n osakkeen päätöskurssien keskikurssin mukaan. Mikäli tämä ajankohta ei ole sisäpiirisäännökset huomioiden mahdollista, toteutetaan maksu ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana tämän jälkeen. Hallituksen jäsenten tulee säilyttää osakkeet omistuksessaan toimikautensa päättymiseen saakka. Velvollisuus säilyttää osakkeet kuitenkin päättyy, jos hallituksen jäsenyys päättyy jo ennen toimikauden loppua. Mikäli hallituksen jäsen eroaa ennen 31.12.2019, tulee hänen palauttaa saamistaan osakkeista puolet. Palkkioiden maksaminen osakkeilla tapahtuu antamalla uusia tai luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita antivaltuutuksen nojalla. Siinä tapauksessa, että osakkeiden luovutusta ei voida toteuttaa yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvan syyn vuoksi, maksetaan koko palkkio rahana.

Yhtiökokous antoi hallitukselle valtuutuksen päättää harkintansa mukaan lisäosingon jakamisesta voittovaroista ja/tai varojen jakamisesta vapaan oman pääoman rahastoista tai molemmista yhdessä siten, että valtuutuksen perusteella jaettavan lisäosingon ja/tai pääoman palautuksen määrä on yhteensä enintään 0,02 euroa osakkeelta. Lisäosinko ja/tai pääoman palautus voidaan jakaa yhdellä tai useammalla kerralla. Hallitus voi myös päättää olla käyttämättä tätä valtuutusta. Hallituksella on lisäksi oikeus päättää muista lisäosingonjakoon ja/tai pääomanpalautukseen liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun saakka.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan laskea liikkeeseen yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 1.000.000 uutta tai yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta, joka vastaa noin 5,5 prosenttia yhtiön nykyisistä osakkeista. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta ja niiden ehdoista. Valtuutus korvaa aikaisemmat valtuutukset käyttämättömiltä osin ja se on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja pantiksi ottamisesta. Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan hankkia tai ottaa pantiksi yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 1.000.000 osaketta, joka vastaa noin 5,5 prosenttia yhtiön nykyisistä osakkeista. Hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua markkinahintaan. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta muuten kuin osakkeenomistajien omistajien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen) laissa määrätyin edellytyksin. Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Soprano Oyj


Lisätietoja:
Soprano Oyj, 
Toimitusjohtaja Arto Tenhunen, +358 400 413 314, arto.tenhunen@soprano.fi,
Hallituksen puheenjohtaja Harri Koponen, 040 1922 464, harrie.koponen@pp.inet.fi

Soprano Group – Lifelong Learning for Working Professionals
Soprano Group on Pohjoismaiden johtava yksityinen koulutusorganisaatio. Vuonna 2018 koulutuksiimme osallistui 25905 henkilöä 2250 organisaatiosta. Soprano Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle.

Kuuden businesskoulumme 1500 koulutusohjelmaa ovat erikoistuneet informaatioteknologiaan, johtamiseen, viestintään ja kansainväliseen kauppaan. Tarjoamme diplomit, sertifikaatit ja ammattitutkinnot perinteisesti luokkahuonekoulutuksena, verkon yli remote-koulutuksena ja tekoälyavusteisena online-koulutuksena. Uuden teknologian avulla teoreettiset opinnot, käytännön projektit, testit ja keskustelut kollegoiden ja kouluttajien välillä voidaan tehdä yhä useammin kokonaan verkossa. Tavoittelemme monistettavaa ja hyvin skaalautuvaa kansainvälistä koulutusliiketoimintaa.

Sopranon omat asiantuntijat palvelevat koulutuskeskuksissa kolmessa maassa ja seitsemässä kaupungissa, Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Göteborgissa ja Pietarissa, verkoston kautta kymmenissä maissa sekä virtuaalisesti ympäri maailman. 

Soprano Group | MIF | Infor | Johtamistaidon Opisto | Fintra | Informator | Tieturi | 
www.soprano.fi

Lisätietoja yrityksestämme ja palveluistamme:
Soprano Oyj
www.soprano.fi

Informator Tieturi Group
www.informator.se
www.tieturi.fi

Management Institute of Finland MIF
www.mif.fi
www.infor.fi
www.jto.fi
www.fintra.fi