Q2 EBITDA ENNUSTETTUA HEIKOMPI


Released 7.8.2019
14:45 Lontoo, 16:45 Helsinki, 7.8.2019 – Afarak Group Oyj (”Afarak” tai ”Yhtiö) (LSE: AFRK, NASDAQ: AFAGR)

Q2 EBITDA ENNUSTETTUA HEIKOMPI

Pörssitiedote

Afarak Group Oyj ("Afarak" tai "Yhtiö") julkaisi 12. kesäkuuta 2019 tiedotteen koskien rautametallisegmentin operatiivista tilannetta. Sähkön jakelun epäsäännöllisyys ja siihen liittyvät korkeat kustannukset ovat pysyneet vakavana haasteena Mogalen sulaton hyvään ja luotettavaan tulokseen pääsemisen kannalta. Näitä paikka- ja maakohtaisia tekijöitä ovat pahentaneet epäsuotuisat makrotason tekijät, kuten ferrokromin heikko hinta, johon vaikuttaa Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä kaupassa vallitsevat epävarmuudet.

Yhtiö on jo ryhtynyt toimenpiteisiin puuttuakseen Mogalen sulaton operatiiviseen alisuoriutumiseen ja jatkaa edelleen tulevien tehostamistoimien implementointia.

Yhdenmukaisesti viimeaikaisen suoriutumisen kanssa, yhtiön Mogalessa kohtaamat haasteet tulevat vaikuttamaan kielteisesti yhtiön taloudelliseen tulokseen. Sen vuoksi Yhtiö odottaa toisen neljänneksen EBITDA:n olevan noin -8 miljoonaa euroa.

Mogalen sulaton arvonalentumista tarkastellaan ja negatiivisen tuloksen edellyttämällä arvonalennuksella voi olla merkittävä vaikutus toisen neljänneksen tulokseen.

Yhteisyrityksen kumppanin osuuden hankinnalla Synergy Africasta tulee olemaan positiivinen vaikutus toisen neljänneksen tulokseen johtuen omistuksen vaihdoksesta.

Yhtiön johto jatkaa määrätietoista työtä kääntääkseen Mogalen sulaton operatiivisen suoriutumisen ja jatkaa sen tulevan kannattavuuden arvioimista.

Afarak julkaisee vuoden 2019 toisen neljänneksen osavuosikatsauksen 23. elokuuta 2019.

Helsingissä, 7.8.2019

Afarak Group Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Guy Konsbruck, toimitusjohtaja, +356 2122 1566, guy.konsbruck@afarak.com
Jean Paul Fabri, PR-päällikkö, +356 9940 8746, jp.fabri@afarak.com
Vuosikertomukset ja muut sijoittajille annettavat tiedot ovat tarkasteltavissa Yhtiön verkkosivustolla www.afarak.com.

Afarak Group on erikoismetalliseosten valmistaja, joka tavoittelee vakaata kasvua. Yhtiöllä on erikoismetalliliiketoimintaa Etelä-Euroopassa ja rautametalliliiketoimintaa Etelä-Afrikassa. Yhtiön osake on listattu NASDAQ Helsingissä (AFAGR) ja Lontoon pörssissä (AFRK).

Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.afarak.com