Source: Nexstim Oyj

Nexstim Oyj:lle myönnetyistä Business Finland tuotekehityslainoista jätetään osa perimättä

Yhtiötiedote, sisäpiiritieto, Helsinki, 24.4.2020 klo 15.00

Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa että Innovaatiorahoituskeskus Business Finland on päättänyt että kolmelle Nexstim Oyj:n tuotekehitysprojektille myönnetyn lainan pääomasta jätetään perimättä yhteensä n. 0,9 miljoonaa euroa. Lisäksi perimättä jätettävän lainapääoman korot jätetään myös perimättä.

Business Finland jättää lainojen maksamattoman pääoman ja korot osittain takaisin perimättä, koska Nexstimin aivohalvauskuntoutukseen vuosien 2009-2017 aikana tehty tutkimus- ja kehitystyö on epäonnistunut ja siten näiden projektien tulosten taloudellinen hyödyntäminen on ainakin osittain epäonnistunut.

Nexstimin toimitusjohtaja Mikko Karvinen kommentoi: ”Kiitän pitkäaikaista rahoituskumppaniamme Business Finlandia päätöksestä jättää perimättä lainat, jotka oli myönnetty aivohalvauskuntouksen kehittämiseen. Tässä vaiheessa kehitystämme on parempi keskittää rajalliset taloudelliset resurssimme muiden haastavien aivosairauksien hoitoon, kuten vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidon kehittämiseen.”

Nexstim OYJ

Mikko Karvinen, toimitusjohtaja

Lisätietoja saa verkkosivulta www.nexstim.com tai ottamalla yhteyttä:

Mikko Karvinen, toimitusjohtaja
+358 50 326 4101
mikko.karvinen@nexstim.com

Sisu Partners Oy (hyväksytty neuvonantaja)
Jussi Majamaa
+ 358 40 842 4479
jussi.majamaa@sisupartners.com

Tietoja Business Finlandista

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa.

Tietoja Nexstim Oyj:stä

Nexstim on suomalainen, kansainvälisillä markkinoilla toimiva lääkintäteknologiayritys. Missionamme on mahdollistaa haastavien aivosairauksien yksilöllinen ja tehokas  diagnostiikka ja hoito. 

Nexstim on kehittänyt uraauurtavan noninvasiivisen aivostimulaatioteknologian nimeltä SmartFocus®. SmartFocus® perustuu kallon ulkopuoliseen aivostimulaatioon (TMS eli transcranial magnetic stimulation), johon on yhdistetty 3D-navigointijärjestelmä. Uniikki teknologia mahdollistaa halutun aivoalueen tarkan ja yksilöllisen stimuloinnin.

SmartFocus® TMS teknologiaa käytetään Nexstimin kehittämässä NBT® (Navigated Brain Therapy) -laitteistossa, jolla on FDA:n markkinointi- ja jakelulupa vakavan masennuksen hoitoon Yhdysvalloissa. NBT®-laitteisto on CE-hyväksytty Euroopassa käytettäväksi vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa.

Lisäksi Nexstim markkinoi kehittämäänsä,  SmartFocus® TMS teknologiaan perustuvaa NBS (Navigated Brain Stimulation) -laitteistoa. Nexstimin NBS-laitteisto on ainoa FDA:n hyväksymä ja CE-merkitty navigoiva TMS-laitteisto liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten. Nexstimin osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandin ja Nasdaq First North Growth Market Swedenin markkinapaikoilla.

Lisätietoja on osoitteessa www.nexstim.com

Liite